Erakon elämästä - 3. Tammikuuta 2015

Tervehdys!

Eilinen jäi ihan väliin kirjoittamisen suhteen.

Syynä ehkä suurimpana se, ettei luontoäiti antanut aihetta valoisiin ajatuksiin.

Juice Leskinen kirjoitti aikanaan lyriikan ”katsoin aurinkoon, elämässä kiinni oon” jonka on esittänyt monikin artisti vuosien aikana.

Joulukuussa ilmestyneessä Mielenterveyslehdestä löytyvän haastetteluni kätköistä löytyy myös lause ”saan elämäniloa auringosta ja toisista ihmisistä” – Joten eipä ole ihme että tämän alkuvuoden olen ollut kadoksissa elämäni kanssa.

Liittyy siihen toki muutakin.

Kliseisesti päätin viime vuoden loppupuoliskolla että tupakointi saa riittää. No, kuka nyt enää sitä hintaa maksaa nikottelematta mitä tupakasta joutuu makselemaan.

Tänään on onnistunut päivä sen suhteen, mitä entiseen röökaamiseeni tulee (n. 25 savuketta/pvä).

Mutta kuten tiedetään. Tupakoinnin lopettaminen on sellainen temppu mihin monikaan ei kykene ilman apuja. Sen minä olen kuitenkin päättänyt että kun omilla avuin tupakoinnin aloitin, niin sen myös päätän omatoimisesti.

Heräsi ajatus siitä kuinka paljon ihminen todellakin maksaa veroja mm. tupakasta, alkoholista, makeisista, tms. Eritoten asiassa kiinnosti se kuinka paljon sitä itse säästäisi, jos luopuisi edellämainituista paheista?

Tämän tapaukseen sopii loistavasti IMPALED NAZARENE orkesterin biisi ”Sadistic 666 (Under agolden shower)” ja varsinkin biisin loppuosa, jonka voikin omistaa Stubbin epäonnistuneelle äpärähallitukselle.

 

Eilen jossakin välissä iltaa eräs kaverini huikkasi minulle messengerin kautta että ”ukko oot telkussa?”. Ihmettelin tätä kysymystä noin nanosekunnin, kunnes äkkäsin että kyseessä on varmasti ”Puhutaan Elämästä” kampanjan uusintakierros (esitettiin 8.9.2014 ensimmäistä kertaa).

Itse elokuvassahan en esiinny, vaan yhdessä monesta trailerista mitkä esitettiin ennen elokuvaa.

Tämä traileri on nähtävissä jois sen olet jostakin syystä missannut.

Hyvä että moni ihminen katsoo nuo pikku klipit, jossa minäkin esiinnyn. Sillä itsemurhasta puhuminen ei ole koskaan turhaa, vaan voi avata myös silmiä. Mielenterveys lehden haastattelu, jossa kerroin enempi tuosta suicidaali vaiheesta poiki ainakin muutamien ihmisten yhteydenottoa, missä he kiitti minua. Kiitokset itsellenne että osaatte avata silmänne.

No.. palataan tästä aiheesta syvällisemmin asiaan, kun taas on henkinen voimataso sillä kantilla että jaksan ilman suurempia tunteenpurkauksia asiasta kirjoittelemaan.

Näihin sanoihin ja tunnelmiin on hyvä lopettaa tämän kertainen avautuminen.

Kunnioituksella

Mikko A. Ratia

Uudelle ja paremmalle vuodelle 2015!

Uusi vuosi ja vähintäänkin uudet kujeet. Tosin, en aio mitenkään toimenkuvaani muuttaa, vaan yhä vapaaehtoinen vaikuttaminen on sydämen asia.

Mitä tulee sitten uusiin kujeisiin. Olen päättänyt nyt pitää blogini eräänlaisena ”päiväkirjana” jossa pohdin, mietin, funtsin, kertaan, otan kantaa, tms. päivittäisistä asiosita.

Kuulostaa ehkä tyhmältä ajatukselta, mutta omaksi ilokseni minä tätä teen.

Tänään, vuoden 2015 ensimmäisenä päivänä on aika kulunut kuten aikaisemmin... eli erittäin vauhdilla. Tosin, aamu meni pitkäksi, kun tytär oli vaarilassa ja vaimo töissä.

Ehkä pitkiin uniin vaikutti eilen nautittu alkoholimäärä, joka ei kumminkaan ollut niin kauheksuttava kuin mielensäpahoittajat sen kumminkin ajattelee ;)

Päälimmäisenä tuli mieleen se, että kuinka avuton sitä onkaan ja riippuvainen toisen ihmisen avusta.

Eteläsuomessa talvi ensin tuli, mutta sitten ei aikaakaan kun asteet plussalla ja liukasta kuin jäähallissa.

Minulla on lähestulkoon mahdotonta lähteä liikkeelle kun liukastumismahdollisuus on noin 110%

 (Kuva kuistilta 01/01/2015)

Eipä siis ihme ettei vanhin kissamme Patekaan lähde tutkimaan pihamaastoa, vaikka kundilla on jo valmiiksi neliveto.

(Pate-pappakaan ei viitsinyt lähteä kuistia pidemmälle)

 
Toinen juttu mikä tuli eilen mieleeni ja tänään aamusella palasi mieleeni uutisia luettuani.

Miksi ihmeessä ihmisten asuntoalueen välittömässä läheisyydessä niitä pommejaan nakkailla? 

Käy suuresti vituttamaan eläinten puolesta, koska sosiaalisessa mediassa näkyi asiasta paljon keskustelua ja muutenkin on jo kokemus kissojemme suhtautumisesta ”talvisotaan”

Nämä on tämmöisia ikuisuusongelmia joita tuskin koskaan saadaan kuntoon (ellei ihminen ala vihdoin käyttää myös hivenen sitä järkeään)

Kumminkin... näillä eväillä jatkuu vuosi 2015. Palataan taas asiaan, kun on jotakin sanottavaa.

Hyvää ja ennenkaikkea rauhallista uutta vuotta 2015 kaikille lukijoille!

Kunnioituksella

Mikko A. Ratia