lauantai 31. toukokuuta 2014

Arvon mekin ansaitsemme




Olen jo liian monta kertaa huomannut, että vanhemman ikäluokan ihmiset käyttävät mm. kärry/rollaattoritaktiikkaa surutta.

Viimeinen kauppareissu jää kyllä historiaan yhtenä pahimpana.

Kävin paikallisessa S-marketissa ostamassa viikonlopulle ruokaa ja lähdin aikaisin liikenteeseen, koska halusin olla iltapäiväruuhkasta kaukana.

Kirkonkylälle saapuessani huomasin että ihmisiä oli todella paljon liikkeellä. Oli opiskelijoita, oli tavallisia ihmisiä tavallisisa toimissaan ja tottakai ikäihmisiä.

Sokoksessa oli vielä pahaksi onnekseni hyllyjen täyttämistä käynnissä henkilökunnan toimesta, joten liikkuminen oli varsinaista esterataa, kun pari kertaa (kuten tavallisesti) tuli vanhempi nainen kärryillä/rollaattorilla hyllyjen takaa välittämättä muista asiakkaista, luoden sitten jäätävän katseen ja ajatuksen jonka julkistamisen vaatisi vähintään K-18 leimaa blogilleni.

Eipä se vielä mitään, sillä kun pääsin kassoille niin kolme vanhempaa naista oli ryhmittynyt kärryineen niin, ettei mitään jakoa ollut päästä heistä ohi ja kiertämällä oli joutunut kiertämään ihan turhan matkan.

Lähestyin naisia ja sanoin ystävällisesti ”Anteeksi, mutta pääsisikö tästä läpi?” – No, kysymykseni kuullut nainen mulkaisi ja siirsi hiukan kärryjään ja kirosi ystävilleen että ”kaikenmaailman retkut ryysii vanhoja ihmisiä”

Huokaisin kassalle päästyäni ja uskoin pahimman olevan ohi. Mutta uskoni hiipui pikkuhiljaa, kun edessäni ollut vanhempi nainen jumitti koko jonon latomalla vuorollaan ostoksensa suoraan kassan käteen, eikä normaalisti liukuhihnalle, jotta muutkin asiakkaat saisivat tavaransa pois kärryistä tai koreista, niin kuin minulla oli.

Viimein vuoroni tuli ja kun siirryin pakkausvaiheeseen heti kun kassa oli ensimmäisen tavaran vetänyt viivakoodilaitteesta. Huomasin kuitenkin että mitään jakoa ei ollut päästä tavaroita pakkaamaan sille kuuluvalle paikalle, kun tämä edellinen asiakas oli vallannut koko helvetin pakkauspaikan!

Kuten osaatte varmasti kuvitella että on saakelin vaikea alkaa siinä säätelemään yhden toimivan käden ja pakkauksen kanssa. Tämä kyseinen nainen ei ollut moksiskaan, kun taitelin vähän niin kuin pelle sirkuksessa.

Eilisen kauppa episodin jälkeen olen ajatellut että vaihdan S-marketissa käynnit suosiolla K-citymarkettiin, kun meillä mäntsälässä ei ole liiemmin tätä valinnanvaraa kauppojen suhteen, ellei halua fillaroida LIDL:n asti (taajama alueella ulkopuolella)

Mietin vaan että tähän 37 vuoteen asti olen kunnioittanut vanhempia ihmisiä joka tapauksessa, enkä ole käyttäytynyt epämääräisesti heitä kohtaan.

Mutta, jos heidän käyttäytyminen on muita ihmisiä kohtaan edellä kerrotun omaista, niin turha sitten valittaa itsekään, jos he kohtaavat röyhkeätä toimintaa esim. nuorisolta kaupassa?

En onneksi pysty yleistämään tätä kirjoitustani kaikkiin. Tunnen erittäin mukavia ja käytöstavat omaavia ikäihmisiä meitä nuorempiakin tallaajia kohtaan.

Arvon siis mekin ansaitsemme. Sitä ei voi kukaan kiistää

Käytöstapoja kunnioittaen,

Mikko A. Ratia


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti