tiistai 4. kesäkuuta 2013

Oppia ikä kaikki...



Täytän 37 vuotta tänä vuonna. En ole siltikään vielä mitään ammattititteliä itselleni lukenut.

Nuoruuden toilailut vei mahdollisuuteni normaaliin elämään ja vaikka onnettomuuden jälkeen olin aikeissa jatkaa opintojani kauppaoppilaitoksen puolella ja tähtäimenä merkonomin tutkinto, niin elämässä sattui ja tapahtui suuren muutoksen äärellä paljon negatiivista joka loppupeleissä veti voimat jatkaa opintoja.

Sain elämän järjestykseen vuosituhannen alussa, mutta silloin en ajatellut kouluun palaamista, vaan yksinkertaisesti otin aikani tulevaisuuden järjestämiselle.

Edessä oli kumminkin yksi suurimmista muutoksista mitä elämäni aikana on tapahtunut.

Tyttäreni syntyi 23.7.2004 ja kuten olimme jo vaimoni kanssa sopineet, että jäisin koti-isäksi, kunnes tyttäremme aloittaisi koulunkäynnin.

Tällä hetkellä Saga on suorittanut kakkosluokan mallikkaasti ja nauttii nyt kesälomasta.

Tähän päivään asti siis olen ollut koti-isä Sagalle ja muuten arjen on täyttänyt kodin lisäksi vapaaehtoistyöt/yhdistyshommat (mm. lasten ja nuorten parissa).

Aloin ajatella yhä tarkemmin omaa tulevaisuuttani tässä yhteiskunnassa ja tulin siihen lopputulokseen että nyt tai ei koskaan on minun jatkettava siitä mihin onnettomuuden jälkeen 1994 jäin.

Aloin miettimään vaihtoehtoja.

Valinta on tullut pitkien pohdintojen jälkeen yhä varmemmaksi.
Nuoriso-ohjaajaksi olen siis päättänyt kouluttautua, joka ei varmasti tule kellekään tutulle ihmiselle yllätyksenä.

Olen ollut syksystä 2010 mukana vapaaehtoistyössä nuorisolle suunnatussa päihteettömässä yö-kahvila toiminnassa Mäntsälässä. Vapaaehtoistyöstä olen saanut kullanarvoista kokemusta.

Niin kuin ystävät, tuttavat & seuraajani jo tietävätkin olen elänyt melko vaiherikkaan nuoruuden. Pidän sitä arvokkaana kokemuksena/lisänä mitä tulee nuorten kanssa toimimiseen. Niin voin kertoa avoimesti mitä voi käydä, jos ei elämää arvosta tarpeeksi ja leikkii viikatemiehen kanssa hippaa. Muutenkin minulla on kokemusta nuorison parissa elämisestä.

Olen aina ollut tekijä, enkä niin ollen koulunpenkillä niin hyvin viihdy. Lisäksi auto-onnettomuudesta jäänyt liikuntaeste nousee pääosaan, mitä julkisilla kulkuneuvoilla kulkeminen loppupeleissä aiheuttaisi.

Aloin kyselemään onnistuisikohan oppisopimuskoulutuksella saada nuoriso-ohjaajan ammatti suoritettua?

Olin keskustellut asiasta erään ystäväni kanssa ja hän kannusti minua kokeilemaan onneani, mitä tulee oppisopimuskoulutukseen. Otin ensin yhteyttä Keudaan, varmistaakseni opiskelujen onnistumisen ja sieltä saatuani myönteisen päätöksen jälkeen aloin kyselemään mahd. paikkoja missä käytännön työn koulutuksessa suorittaisin.

Ensiksi tietysti kysyin Mäntsälän Kunnan Nuorisotoimesta paikkaa, kun tiesin että porukkaa siellä tarvitaan. Vastaus oli kumminkin kieltävä, sillä nuorisotoimella ei ollut resursseja ottaa uusia ihmisiä oppisopimuskoulutukseen.
Sain kumminkin neuvon ottaa yhteyttä vuodenvaihteen jälkeen, sillä silloin voisi olla helpompi sauma päästä mukaan nuorisotyöhön.

Seuraavana kohteena oli Mäntsälän seurakunta josta kysyin oppisopimuspaikkaa. Nuoriso-ohjaaja sieltä vastasi että välittää asian eteenpäin kirkkoherralle, jonka tunsin jo entuudestaan.

Odottelin aikana ja tänäkään päivänä ei ole mitään kuulunut.
Voi olla että seurakunnassakin on sen verran koreamman profiilin asioita selvitettävänä, että yksi oppisopimus kysely on jäänyt kasan alle.

Vuosi vaihtui ja otin heti tammikuussa yhteyttä kunnan uuteen vapaa-aika päällikköön (joka siis vastaa nuorisotoimesta).

Olin sillä kertaa vaan muuttanut taktiikkaa ja tarjosin nyt itseäni nk. palkattomana työharjoittelijana (Eli, oppisopimuksesta maksettava palkka jäisi kokonaan pois ja jäljelle jää vakuutukset).

Mutta tälläkään kertaa en onnistunut tavoitteessa. Syy oli yksinkertaisesti sama. Resurssipula.

Kiitin ja kumarsin ja hämmästelin aikani, kunnes unohdin hetkeksi olevani edes haaveillut moisesta.

Myöhemmin olin puheissa erään opettajan kanssa oppisopimusasiasta Kirkonkylän koulun vanhempainyhdistyksen kokouksen jälkeen. Kerrottuani aikeeni ja mitä olin saanut vastaukseksi, opettaja kehotti minua ottamaan yhteyttä koulun rehtoriin ja kysellä oppisopimuspaikkaa myös koululta. Koulunkäyntiavustajia tarvitaan kuulemma lisää ja miksei ilmainen työvoima heille kelpaisi.

Olin kumminkin kunnan ja seurakunnan toiminnan jälkeen erittäin epäileväinen ja siirsin tahallani kysymistä tuonnemmaksi.

Tänään olen saanut virtaa tarpeeksi jatkaa oppisopimuskoulutus paikan hakemista. Keinot ovat samat, eli palkattomaksi työharjoittelijaksi tarjoan itseäni, sillä ei voi olla niin persaukista tämä toiminta, ettei ole varaa edes vakuuttaa muuten ilmaista työvoimaa!
Kiitos tästä virtapiikistä kuuluu kahdelle koulunkäyntiavustajalle, ketkä hämmästeli ja kummasteli, miksen tavoitteeseeni en päässyt.

Kesän jälkeen jatkan hakua ja kyselyä. Pakkohan jostakin on löytyä työpaikka.

Naurattaa vaan ajatus, kun puhutaan suuresta työvoimapulasta ja että monta tuhatta maahanmuuttajaa tarvitaan paikkaamaan suomalaiset työpaikat. SIIS MITKÄ TYÖPAIKAT?

Allekirjoittanut kyllä näkisi itsensä mieluusti hyödyksi tälle maalle tulevaisuudessa.

Nyt ei pahemmin hyötyä meikäläisestä ole, vaikka teenkin vapaaehtoisena samoja hommia.

Se ei riitä, koska vaikka olisin joka jumalan kerta valvojana kun yö-kahvila järjestetään, niin ei siitä loppupeleissä ole kuin sen hetken hyöty.

Syksyllä taistelu jatkuu. Sitä ennen kumminkin nautitaan kesästä ja lämmöstä.

Kunnioituksella

Mikko A. Ratia


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti