tiistai 28. toukokuuta 2013

Viimein olen vapaa!


Heitin poliittisen turkin mäelle jo viime syksynä jälkeen (silloisen osaston hallituksen)  kusipäisen  toiminnan.

Voisin kirjoittaa siitä miten homma meni oikeasti, mutta jätän sen tekemättä ja keskityn vaan omaan rooliini tässä yhteiskunnassa.

Pakko sanoa kaikille tiedoksi etten itse odottanut tuota ehdokkuuden eväämistä kunnallisvaaleissa silloin kesällä 2012.

Olinhan todella varteenotettava ehdokas kerätä muhkeahko ”äänisaalis”. Mutta tällä hetkellä ei voisi vähempää politiikka kiinnostaa, mitä tulee puolueiden sisäiseen toimintaan.

Olin uhka ja olen sitä vieläkin, kun tiedän mitä osaston sisällä on tapahtunut aina perustamisesta lähtien 2008 kesään 2012 asti. En kumminkaan jaksa kantaa näitä katkeruuden valjaita, mutta en myöskään aio jäädä ottamaan kaikkea paskaa nyt ja tulevaisuudessa niskaani.

Olen myös aktiivisempi kuin valtaosa valtakuntamme ”rivipoliitikoista” Eli, PS-osastossa pelko oman paikkansa puolesta taisi olla suurin syy pudottamiselleni. Eipä kovin aktiivisia olla täällä muutenkaan. Kusekaa omaa puskaanne, kyllä se rikkaruoho kasvaa, mihin silloista toimintaanne voi verrata.

Kuten jo muutamat tahot tietävätkin, kyseessä oli yhden ihmisen missio. Ei todellakaan demokraattinen toiminta.

Olen saanut jo vastaanottaa politiikan parissa toimivilta ”kuntapoliitikoilta” todella asiaankuulumatonta vittuilua ja ylenkatsomista. Miksi? Valheilla tietty on täytetty mun harteet ja kukaan niitä ei ole oikomassa muu kuin minä itse.

Kysyn nyt vaan Timo Soinilta ja muuten puolueen sisällä vaikuttavilta ihmisiltä että onko teidän mielestä oikein, miten minua kohdeltiin? Onko se todellakin perussuomalainen aate että vedetään matto alta ja kirves selkään, koko perhedynastian voimalla?

Varmasti on Soinilla & co. muutakin tekemistä kuin lukea sähköpostiviestejä, joissa kerrotaan oman puolueen sisällä kytevistä ongelmista. Mutta, kumminkin... teitä on informoitu.

Onneksi olen sen verran vahva ihminen, etten jää jyrän alle kokonaan, vaan tuon totuuden esiin, vaikka se olisikin turhaa.

Turhaa se näytti kuitenkin olevan, sillä erotus ensin osastosta ja uudenmaan piiristä tuli sen verran puolueellisen osaston hallituksen toimesta, ettei siinä kukaan kissaa tohdi nostaa pöydälle kun koko katti on jo vedetty silppurista läpi. Vai mitä mietit, kun hallituksessa oli samaan ”sakkiin” kuuluvia ihmisiä 5 vastaan minä? Haiskahtaa mafian touhuilta minusta? (Sain kyllä kirjallisesti selvittää toimintani, mutta eihän sillä ole mitään väliä mitä kirjoitin?)

En myöskään saanut lausua puolutuspuheenvuoroa mitä tulee erotukseen koko puolueesta. No, antoi Sandvik kumminkin asian ensin tiedoksi osaston hallitukselle ja siitä osasto medialle, ennen kuin minä sain erotuspäätöksen ennen joulua. Kiitos. Paras lahja.

Tämä on erityisesti niille kuka sipisee selkänitakana edelleen kuinka ”tuo Halla-aholainen Ratia meinasi silputa koko osaston ja vallata maailman!” tai niille ketkä ei uskalla kysyä, vaikka katseet kertoo muuta.

Tämä ei ole yleinen vittuilu perussuomalaisia kohtaan, vaan niitä kohtaan, joilla on näpit pelissä tässä ajojahdissa, joka sai lopulta toivotun päätöksen.

Hyviä tyyppejä politiikan parissa on, mutta pelkään pahoin heidänkin puolestaan että heilläkin alkaa kohota hattuun valta, jonka takia väitän tulleeni hylätyksi ehdokasasettelussa.


Tiedän että tätä luetaan ja jos vedit herneet nenään tästä, niin se on sinulle oikein, sillä et tiedä mitään suoraselkäisestä Suomalaisuudesta!

Kiitos, anteeks ja näkemiin muissa merkeissä tästä lähtien. Nyt on kivi tiputettu harteilta ja I breast my face, jos huumoria tästä puuttuu?

Kunnioituksella

Vapaaehtoinen vaikuttaja Mikko A. Ratia


4 kommenttia:

  1. Hyvä Mikko
    Suorat sanat on aina parhaat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukin donkkaa tyylillään. Mä en jaksa vaan enää sievistellä

      Poista
  2. Hieno kirjoitus! Tällä on painoarvoa enemmän kuin arvaatkaan, varsinkin kun kuulin tänään hieman aiheeseen liittyviä uutisia tuossa noin tunti sitten.. En itseäni koskevia, mutta... eipä siitä julkisesti enempää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaima! Totuuden tiellä on pysyttävä ja varsinkin pystyttävä toimimaan. Valheille perustuva "oman perseen pönkittäminen" ei kuulu ideologiaan mitä minä kannatan ja tuskin kannattaa suurin osa Perussuomalaisistakaan?

      Poista