keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Presidenttipeliä


Presidentinvaalit lähestyvät ja nyt vasta otan kantaa, kuka ehdokkaista olisi paras presidentiksi, kun sitä minulta kysellään (jos nyt ei jatkuvasti, niin paljon kuitenkin).

Ensin ajattelin Timo Soinin mukaanlähdöstä ehdokkaaksi, ettei valinta ollut oikein.

Oikeaksi/hyväksi en kokenut sitä ensin, kun Soini on parhaimmillaan juurikin kenttätyössä kansan parissa ja jatkuvat presidentin vallan leikkaamisaikeet ei kuulosta siinä tapauksessa hyvältä - Soini on yksi niistä vaikuttajista joita kansa tarvitsee.

Mutta nyt kun sitä on ajatellut tarkemmin ja seurannut muiden ehdokkaiden esiintymistä, niin yksinkertaisesti Soini on paras ja ainoa todellinen vaihtoehto.

Mitä se Perussuomalaisille tekisi? Siitä jaksetaan jauhaa, mutta mielestäni Soini oli ja on PS:n isä, mutta kuten huomaatte. Moni PS:n edustaja nauttii kansan luottamusta ja se ei tee mielestäni ongelmaa löytää myöskään puoluejohtoon uutta verta.

Käyn nyt ehdokkaat läpi ja annan heistä oman, lyhyehkön mielipiteeni (sen varalta lyhyt ettei kukaan ehdokkaista saa liikaa ”sontaa niskaan”)

Gallupit kertoo. Niihin en ole ikinä luottanut, sillä kaikki on mahdollista, niinkuin menneen eduskuntavaalien ”Jytky”

Aloitetaan kansan suosikista Sauli Niinistöstä (kok).
Niinistö on jo kauan pelannut tätä presidenttipeliä ja en lähtisi ihmettelemään, jos ”sopu-peli” kohu nousisi valien jälkeen.

Ensimmäinen asia mikä tulee Niinistöstä mieleen on solidaarinen. Niinistö sortuu kumminkin liiallisen diplomatiaan mielipiteissään, joissa ei asialle saada selkeää vastausta.

Jos presidentin vallan karsiminen entisestä toteutuu, niin Niinistö on siinä mielessä sopivin.

Niinistö on suosikki numero yksi gallupeiden mukaan, mutta katsotaan miten kansa äänestää.

Seuraava on Pekka Haavisto (vihr).
Hänellä on kokemusta kansainvälisiltä kentiltä ja hyvin on Haavisto asiansa esittänyt, mitä on hänen haastattelujaan teeveestä seurannut aikaisemmin ennen presidentinkampanjaa.
Kumminkin, pistää todella arveluttamaan onko Haavisto juuri oikea ihminen Suomen presidentiksi?
Haaviston näkisin valitettavasti koko maailman presidenttinä, mikä nyt ei ole hakusessa.
Lisäksi Haaviston seksuaalinen suuntautuminen on minulle yhdentekevää, mutta kuinka yhdentekevää se on suomen kansalle?

Sari Essayah (kd) on ehdokkaista ainoa nainen, ketä ehkä pystyisi presidentin virassa näkemään. Essayah on hyvin selkeäsanainen nainen, eikä muutenkaan aiheuta minkäänlaisia negatiivisia fiiliksiä.

Seuraavaksi otetaan vuoroon ensimmäinen Paavo, eli Paavo Arhinmäki (vas).
Arhinmäki itsessään on jo niin kaukana johtajasta, vaikka vasemmistoliittoa johtaakin (kuinka kauan, se jää nähtäväksi?)
Arhinmäestä tulee väkisinkin mieleen radikaali johtaja joka meuhkaa meuhkaamistaan unohtaen täysin oleellisen.

Arhinmäki ei ole todellakaan pelimies, vaikka jalkapalloa fanittaakin.

Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet (rkp) ei tee minuun minkäänlaista vaikutusta, vaikka vähemmistöä hän muka edustaa.
Vaalikoneissa hän on noussut kyllä sijoille 3-5, mutta en usko että hänen johdollaan suomen kansan vähäosaiset tulisi voimaan yhtään paremmin.

Paavo Lipponen (sd) on jo toinen Paavo presidenttikilvassa.
Lipponen on vanha jyrä, joka on tehnyt valitettavasti tuhoa jyrällään, kuin tasoittanut kansalaisten elämää.
Ensinnäkään, Lipponen ei ole tarpeeksi vahva johtaja ottaakseen myös kritiikin vastaan, niinkuin esim. Soini.
Kokemusta Lipposella on, mutta onneksi kansalla on äänioikeus ;)

Kolmas Paavo, eli Paavo Väyrynen (kesk) on niinikään vanha tekijä.
Mietin vaan kuultuani Väyrysen lähdöstä ehdolle, että onko nyt Väyrynen ihan tosissaan?
Kieltämättä Väyrynen olisi parempi vaihtoehto kuin moni muu ehdokas, mutta loppupeleissä sammakot joita Väyrynen on päästänyt on melko huolestuttavia sen takia mitä maailmalla Suomesta ajatellaan, jos Väyrynen on presidenttinä?

Viimeisenä annan mielipiteeni Timo Soinista (ps), josta jo mainitsin kirjoitukseni alussa.

Soini on yksinkertaisesti mies joka rakastaa Isänmaataan ja uskaltaa sanoa sen ääneen. Soini myös on ehdottomasti heikompiosaisten kansalaisten asialla suurella sydämellä.

Mitä tulee Soinin kokemukseen, niin siitä voin sanoa ettei ainakaan ”aukkoja” Soinilla ole, vaan mies hoitaa homman kuin homman tyylillä.

Mediassa on Soinista varmasti ollut juttua eniten. Milloin mistäkin asiasta tai mielipiteestä. Mutta kuten Soini itse sanoi ”eihän tässä paavia valita?” kannattaisi muistaa jokaisen Soinia arvostelevan ihmisen.

Numero 3 on ääneni ansainnut, sillä kukaan muista ehdokkaista ei täytä minun mielestäni tehtävää, riippuen tietysti mitä presidentin valtaoikeuksiin tulee.

Kunnioituksella,

Mikko A. Ratia (PS)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti