Viime
sunnuntainen Isänpäivä oli minun seitsemäs Isänpäivä. Muistot
palasi ensimmäiseen Isänpäivääni, silloin kun lievässä
krapulassa olimme lähdössä porukoilla käymään ja vaimoni otti
minusta ja tyttärestämme Sagasta valokuvan silloisen kotimme
eteisessä. Ilmeeni kuvassa on melko näkemisen arvoinen, mutta
valitettavasti en nyt tähän hätään löytänyt tuota kuvaa
yleiseksi naurunaiheeksi tai Alkon alkoholivalistus mainokseen ”Älä
koskaan juo liikaa ennen ensimmäistä Isänpäivää” olisi teksti
kuvassa sanonut.
Syynä
silloiseen krapulaani oli yksinkertaisesti 28v syntymäpäiväni,
jota olimme olleet viettämässä hyvän ystäväni/perheenjäsenen
kanssa Ruukin ravintolassa kotikylällä.
Tämän
vuoden Isänpäivä oli kuitenkin heräämistä ilman krapulaa tai
pienintäkään tuskanhikeä.
Olin
kokenut jo perjantaina 11.11.11 jotakin ihmeellistä muutosta.
Lieneekö vanhuutta vai mitä?
Perjantai
meni Mäntsälän nuoria vahtimalla yö-kahvila toiminnassa, johon
minut hälytettiin samaisella viikolla vapaaehtoisesten vanhempien
pulan takia.
Perjantaina
ei sinänsä mitään omituista tapahtunut, ei edes taikauskoisten
naisihmisten kosintaa (vaikka siitä huumoria laskettiinkin yhdessä
kolmen naispuolisen valvojan kanssa).
Perinteiseen
(unelma) tapaan Äidit ja Isät herätetään merkkipäivinään
myöhään aamulla (8-10), mutta meidänpä tyttö ponkaisi pystyyn
samaan aikaan, kun äiti lähti töihin. Eli, 6:50 kahvit, aamapala
ja lahjat sänkyyn.
Jännitys
isän reaktioista ja arkirytmi oli suurimmat syyt epäilemättä.
Mikä
parasta, en joutunut ollenkaan tutkimaan käyttöohjeita miten uuden
kämmen-PC:n tai älypuhelimen saa laturiin, vaan sain ihastella
täysin omakätisesti tehtyjä lahjoja, joista alla kuvat:
Sagan ja Paulan tekemä taulu, jossa photoshopilla muokattu valokuva minusta ja Sagasta Hyvinkään sairaalassa 23-24.7.2004 |
Sagan koulussa tekemä meriaiheinen kortti... |
...ja laivan sisältä löytnyt pieni viesti... |
Otin
vielä vähän aikaa torkkua ja siinä aikana tyttäreni tarjoili
myös santsikupin kahvia. Täyden palvelun koti - Kyllä isin kelpasi
:)
Mielialani
oli todella korkealla koko päivän ja siitä piti myös huolen
perheenjäseneni, ystävät, kaverini, sukulaiset ja tuttavat. Joka
puolelta tuli onnitteluviestejä ja kaikkiin vastaaminen oli työn ja
tuskan takana.
Jossakin
välissä aamupäivää isäni soitti ja kertoi että sukuumme on
syntymässä nyt ihan näinä päivinä uusi perheenjäsen. Serkkuni
tyttärentytär oli lähtenyt aamusella sairaalaan synnyttämään.
Mieliala kohosi yhä kohoamistaan.
Kaiken
kumminkin kruunasi isosiskoni soitto.
Siskoni
tytär oli ollut huulihalkion takia korjausleikkauksessa Töölössä
ja minulla oli siitä kyllä takaraivossa huoli että miten pieni,
mutta pippurinen enon kultatyttö oikein jaksaa, kun kyseessä oli
kuitenkin suuri operaatio.
Heidän
oli määrä päästä seuraavalla viikolla kotiin jatkaa normaalia
perhearkea.
Siskoni
puhelu sai minut sekaisin onnesta, kun sisko sanoi että he ovat
matkalla kotia ja poikkeisivat matkalla kotiin tuomaan Sagan
lainaamat DVD-soittimen ja muutaman Nintendo-DS pelin.
Loppu
päivä sujuikin hymy korvissa, jopa appi-ukkoni haudalla, mutta mitä
sitä synkistelemään, kun iloinen päivä takana. Päivä päättyi
Hirvihaarassa käyntiin, jossa juhlistimme isänpäivää isäpuoleni
Jussia, Äitini, pikkusisaruksieni Miramarian & Joonaksen ja
sisarpuolieni Annan & Antin läsnäollessa.
Kotiin
päästyämme tunteet ottivan vallan, kun muistelin päivän
tapahtumia. Sagan tekemässä kortissa luki ”Olen vielä pieni
purje. Onneksi ISÄ olet ohjaamassa”, joka sai kyyneleet silmiini
heti aamulla, kun Saga toi aamupalan ja lahjan. Lisäksi siskoni
tekstiviesti sairaalasta, jossa hän kertoi onnittelut ja että
siskontyttö Valeria oli laulanut enolle ”Hyvää syntymäpäivää”.
Lisättäköön että myös ikävä omaa pappaani Einoa kohtaan nosti
tunteet piripintaan.
Koko
päivän tapahtumat yhteenlaskettuna teki päivästä 13.11.11
ikimuistoisen. Ei siksi että oli 35-vuotis synttärini ja Isänpäivä
samana päivänä, vaan myös kaksi muuta ilouutista ja tietysti
porukoilla mukavan käynnin, jota sulostutti olemassaolollaan
sisarpuoleni Annan mäyräkoiranpentu, pikku Silvia :)
Silvia mamman sylissä |
Siinä
Isänpäivän kertomusta tällä kertaa. Sinua se ei ehkä kiinnosta
pätkääkään, mutta minulle se oli muisto, jonka halusin jakaa
kaikkien lukijoiden kanssa. Elämän onni voi olla jopa niin pienistä
asioista kiinni, kuten minulla oli seitsemäntenä Isänpäivänä.
Perhettään
ja läheisiä kiittäen
Mikko
A. Ratia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti