tiistai 15. marraskuuta 2011

Isänpäivänä 13.11.2011



Viime sunnuntainen Isänpäivä oli minun seitsemäs Isänpäivä. Muistot palasi ensimmäiseen Isänpäivääni, silloin kun lievässä krapulassa olimme lähdössä porukoilla käymään ja vaimoni otti minusta ja tyttärestämme Sagasta valokuvan silloisen kotimme eteisessä. Ilmeeni kuvassa on melko näkemisen arvoinen, mutta valitettavasti en nyt tähän hätään löytänyt tuota kuvaa yleiseksi naurunaiheeksi tai Alkon alkoholivalistus mainokseen ”Älä koskaan juo liikaa ennen ensimmäistä Isänpäivää” olisi teksti kuvassa sanonut.

Syynä silloiseen krapulaani oli yksinkertaisesti 28v syntymäpäiväni, jota olimme olleet viettämässä hyvän ystäväni/perheenjäsenen kanssa Ruukin ravintolassa kotikylällä.

Tämän vuoden Isänpäivä oli kuitenkin heräämistä ilman krapulaa tai pienintäkään tuskanhikeä.

Olin kokenut jo perjantaina 11.11.11 jotakin ihmeellistä muutosta. Lieneekö vanhuutta vai mitä?

Perjantai meni Mäntsälän nuoria vahtimalla yö-kahvila toiminnassa, johon minut hälytettiin samaisella viikolla vapaaehtoisesten vanhempien pulan takia.

Perjantaina ei sinänsä mitään omituista tapahtunut, ei edes taikauskoisten naisihmisten kosintaa (vaikka siitä huumoria laskettiinkin yhdessä kolmen naispuolisen valvojan kanssa).

Perinteiseen (unelma) tapaan Äidit ja Isät herätetään merkkipäivinään myöhään aamulla (8-10), mutta meidänpä tyttö ponkaisi pystyyn samaan aikaan, kun äiti lähti töihin. Eli, 6:50 kahvit, aamapala ja lahjat sänkyyn.
Jännitys isän reaktioista ja arkirytmi oli suurimmat syyt epäilemättä.

Mikä parasta, en joutunut ollenkaan tutkimaan käyttöohjeita miten uuden kämmen-PC:n tai älypuhelimen saa laturiin, vaan sain ihastella täysin omakätisesti tehtyjä lahjoja, joista alla kuvat:

Sagan ja Paulan tekemä taulu, jossa photoshopilla muokattu valokuva minusta ja Sagasta Hyvinkään sairaalassa 23-24.7.2004

Sagan koulussa tekemä meriaiheinen kortti...

...ja laivan sisältä löytnyt pieni viesti...


Otin vielä vähän aikaa torkkua ja siinä aikana tyttäreni tarjoili myös santsikupin kahvia. Täyden palvelun koti - Kyllä isin kelpasi :)

Mielialani oli todella korkealla koko päivän ja siitä piti myös huolen perheenjäseneni, ystävät, kaverini, sukulaiset ja tuttavat. Joka puolelta tuli onnitteluviestejä ja kaikkiin vastaaminen oli työn ja tuskan takana.

Jossakin välissä aamupäivää isäni soitti ja kertoi että sukuumme on syntymässä nyt ihan näinä päivinä uusi perheenjäsen. Serkkuni tyttärentytär oli lähtenyt aamusella sairaalaan synnyttämään. Mieliala kohosi yhä kohoamistaan.

Kaiken kumminkin kruunasi isosiskoni soitto.

Siskoni tytär oli ollut huulihalkion takia korjausleikkauksessa Töölössä ja minulla oli siitä kyllä takaraivossa huoli että miten pieni, mutta pippurinen enon kultatyttö oikein jaksaa, kun kyseessä oli kuitenkin suuri operaatio.
Heidän oli määrä päästä seuraavalla viikolla kotiin jatkaa normaalia perhearkea.

Siskoni puhelu sai minut sekaisin onnesta, kun sisko sanoi että he ovat matkalla kotia ja poikkeisivat matkalla kotiin tuomaan Sagan lainaamat DVD-soittimen ja muutaman Nintendo-DS pelin.

Loppu päivä sujuikin hymy korvissa, jopa appi-ukkoni haudalla, mutta mitä sitä synkistelemään, kun iloinen päivä takana. Päivä päättyi Hirvihaarassa käyntiin, jossa juhlistimme isänpäivää isäpuoleni Jussia, Äitini, pikkusisaruksieni Miramarian & Joonaksen ja sisarpuolieni Annan & Antin läsnäollessa.

Kotiin päästyämme tunteet ottivan vallan, kun muistelin päivän tapahtumia. Sagan tekemässä kortissa luki ”Olen vielä pieni purje. Onneksi ISÄ olet ohjaamassa”, joka sai kyyneleet silmiini heti aamulla, kun Saga toi aamupalan ja lahjan. Lisäksi siskoni tekstiviesti sairaalasta, jossa hän kertoi onnittelut ja että siskontyttö Valeria oli laulanut enolle ”Hyvää syntymäpäivää”. Lisättäköön että myös ikävä omaa pappaani Einoa kohtaan nosti tunteet piripintaan.

Koko päivän tapahtumat yhteenlaskettuna teki päivästä 13.11.11 ikimuistoisen. Ei siksi että oli 35-vuotis synttärini ja Isänpäivä samana päivänä, vaan myös kaksi muuta ilouutista ja tietysti porukoilla mukavan käynnin, jota sulostutti olemassaolollaan sisarpuoleni Annan mäyräkoiranpentu, pikku Silvia :)


Silvia mamman sylissä


Siinä Isänpäivän kertomusta tällä kertaa. Sinua se ei ehkä kiinnosta pätkääkään, mutta minulle se oli muisto, jonka halusin jakaa kaikkien lukijoiden kanssa. Elämän onni voi olla jopa niin pienistä asioista kiinni, kuten minulla oli seitsemäntenä Isänpäivänä.

Perhettään ja läheisiä kiittäen

Mikko A. Ratia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti