Mielenterveydestä

Huomautus ihan alkajaisiksi että EN YLEISTÄ KETÄÄN TAI MITÄÄN. Sillä on ihmisiä jotka haluavat tuomita jokaisen kannanoton yleistämisellä ja tämä siis teille tiedoksi, jotka ei kykene lukea AJATUKSELLA!

MIELENTERVEYDESTÄ

Kyseisen asian kanssa ei tule leikkiä.

Maassamme on liian paljon ihmisiä, jotka voivat henkisesti huonosti ja tarvitsevat näin välttämätöntä apua. Kaikki kumminkaan tätä apua ei uskalla, pysty tai halua pyytää, koska usein törmää tilanteeseen jossa ihmisen henkinen tila on jo niin menettänyt uskonsa ja siinä on myös usein häpeä mukana.

Miten sitten yhteiskunta ottaa vastaan mielenterveysongelmista kärsivän ihmisen?

Jo vuosisatoja on ollut tiedossa ihmisten putkinäköisyys, ettei mielenterveysongelmista kärsivä ihminen ole ykkösvalinta kahvipöytä seuraksi. Eli, toisin sanottuna ihmisiä hävettää edelleen jos vaikka perheenjäsenellä havaitaan mielenterveysongelmia. Se on valitettavan tosi tänäkin päivänä.

Miten siis voi kuvitella tällaisen ihmisen selviävän arjesta vailla minkäänlaista hoitoa? Laitoshoitoa tai avohoitoa, johon liiankin usein ihmisiä ajetaan säästösyistä. (Toisaalta se on hyvä, mutta toisaalta huono juttu).

Mielenterveysongelmat ovat vielä niin katala kumppani, ettei se kysy milloin, kelle tai miksi ilmestyy. Eli, sanotaanko että se on lähes yhtä todennäköistä kuin mikä tahansa sairaus (Tosin yleensä siinä on taustalla tekijöitä).

Tämä ei ole mitenkään mustamaalausta, vaan sitä kuuluisaa realiteettia, minkä valitettavasti suurin osa päättäjistä ja virkakoneistosta on menettänyt

Samaan lauseeseen voisi vielä lisätä, ettei tuo realiteetti ole hallussa monella tavallisella ihmiselläkään.

Nuoret Ja Mielenterveys:

Olen viime päivinä keskustellut yhä lisääntyvistä nuorison mielenterveysongelmista muutaman asiaan perehtyneen ihmisen kanssa.

Mielestäni nuoret tarvitsevat enemmän sitä aikaa ja rauhaa selvittää asia. Se on kumminkin usein hyvin raadollista, miten hyvin vanhemmat ottavat nuoren huolet/tarpeet kuuleviin korviinsa. Ei se tietysti pelkästään vanhempien vastuu tai vika ole. Moni nuori kumminkin tuntee itsensä ”huonekaluksi” kotonaan, eikä siis pääse purkamaan vanhemmilleen vielä niin herkkää ja helposti haavoittuvaa sielun elämäänsä.

Entäpä sitten jos nuori jostakin syystä sairastuu?

Sairaalat ovat tietojeni mukaan jo niin täynnä, ettei uusia asiakkaita mielellään sijoiteta pitkäksi aikaa laitoshoitoon.

Hyväksi se nuoren kohdalla on, sillä pitkän laitoskuntoutuksen jälkeen monilla nuorilla on liian vaikea sopeutua arkiympäristöön ja kuten aikaisemmin mainitsin, on monelle se vapaus raaempi kuin nuori tai kukaan meistä osaa kuvitella.

Avohoito tässä tilanteessa on yleistä, jos asiakkaalla ei ole akuuttia vaaraa itselleen tai ympäristölleen. Mutta kuka sen viisaan päätöksen sitten tekee, jos ei aikaa tai resursseja ole käyttää ja ottaa ihmistä vastaan ihmisenä, eikä liukuhihnatuotteena?

Siinä tullaan kohtaan jossa kysytään miksi pitää säästää ihmisten perusoikeuksista, ihmisoikeuksista ja turvallisuudesta? 

Mielenterveys ei ole ihan mikään pikkujuttu, jos vaikka katsotaan taaksepäin koulusurmiin.

Vaikuttaako se miellyttävältä ajatukselta että joku epävakaa ihminen alkaisi ammuskella koulussa jossa omat lapsesi käyvät taikka puolisosi työskentelee?

Itse olen menettänyt muutaman kaverin/tuttavan ja tunnen läheisensä menettäneitä ihmisiä/perheitä.

On erittäin tuskaista/ahdistavaa nähdä se suru, viha ja epätietoisuus, mikä läheisensä menettäneillä ihmisillä vallitsee elämässä. 

Pahinta on kuulla kysymys ”Miksi?” kun harvoin siihen osaa antaa vastausta, joka todella helpottaa kysyjän oloa.

Tiettyä asioiden priorisointia täytyisi tehdä hyvinkin pian. Muuten koko pakka kaatuu mahdottomuuteensa

Säästöt tulisi hakea ihan muualta kuin ihmisten hyvinvoinnista ja ratkaisuna tähän olisi syytä kysyä hallitukseltamme että onko tärkeämpää puida asioita mitkä ei liity niin suurena osana ihmisten hyvinvointiin? Kansaahan te edustatte? Eikös niin?

Mutta ei tämä asia ole niin yksinkertainen.

Kirjoitin aikaisemmin resursseista ja niiden puuttumiseen.

Suurin syy varmasti resurssien puuttumiseen on yksinkertaisesti hoitajien ja lääkärien palkka kunnallisessa toimessa.

Luulen ettei kukaan hoitaja tai lääkäri nauti työstään ihan täysillä, kun laskee että hoitajat ja lääkärit ovat käyneet ensin opinnot ja tuloksena työpaikka kunnallisessa toimessa, jossa ei palkat kohoa niin suuriksi, kuin yksityisellä puolella ja työkin on raskaampaa.

Tässä vaiheessa tulee todella miettiä sitä mikä on se periaate, kun esimerkiksi tavallinen rivikansanedustaja saa palkkaa ihan liikaa (+edut), siihen nähden mitä hän tekee (Eipä juuri mitään todistettavasti).

Niinpä täytyisi edetä siten, mitä olen jo aikaisemmin ehdottanut että eduskunta puolitettaisiin (tai ainakin turhat etuisuudet tulisi poistaa) tai sitten yksinkertaisesti käytäntö: Tulos Tai Ulos!

Näillä säästöillä ei vielä pitkälle mentäisi. Mutta ehkä moiset toimet saisivat eduskunnan todellakin miettimään keinoja millä ratkaista TODELLISIA HUOLIA.

Kiitos ja Anteeksi

Kunnioituksella

Mikko A. Ratia (PS)