lauantai 31. joulukuuta 2011

Vastuullisuus vihapuheista puhuttaa...


Päätin nyt ottaa aiheen pöydälle, kun olen sitä jo liian kauan pantannut ajatuksena.

Siis mennään asiaan.

Asetusten muuttamiseen liittyy aina riski, varsinkin elektroniikkalaitteissa (älypuhelimet, tietokoneet, tms.) että koko homma ei toimi niinkuin pitäisi.

Sama toimimattomuus pätee myös facebookissa, johon olen toivonut muutosta jo pitkään.

Muutosta olen toivonut lähinnä facebookin ryhmäasetuksiin, jotka aikoja sitten muutettiin ja käytäntö muuttui siten että ryhmän luoja, ylläpitäjä tai jäsen saa halutessaan liittää kenet vain kaveripiiristään ryhmään.

Tämä ei toimi!

En nyt tarkoita toimisella sitä että kamuja ei muka pystyisi liittämään, vaan sitä että moni, ihan liian moni on kertonut julkisesti pitävänsä tätä ryhmiin liittelyä ilman ihmisen omaa tahtoa huonompana juttuna.

Myös itse koin elämäni ensimmäiset facebook bannit juuri tuon takia, että minut liitettiin ryhmään, josta en saanut ensin facebookilta ilmoitusta. Kesken kaiken kumminkin tilini suljettiin ja syytä tapahtumaan en saanut.

Olin yhteydessä silloin facebookin ylläpitoon, josta kiitettävän nopeasti sain vastauksen. Vastauksessa kerrottiin myös syy miksi olin lentänyt pihalle ja se syy oli ryhmään kuuluminen, jossa oli käyty vihapuhetta.

Olisin kenties ymmärtänyt paremmin jos olisin itse kirjoittanut ryhmän seinälle tai kommentteihin vihapuheeksi luokiteltavaa tavaraa, mutta syyksi riitti että minut oli liitetty ryhmään (vastoin tahtoani) ja joku oli innostunut heittämään ”vihapuheläppää” (ilman että olisin edes provosoinut kyseistä henkilöä, kun en lähinnä tiennyt edes kuuluvani ryhmään).

Jos nyt uusi lakiesitys menee läpi että sinä itse olet vastuussa siitä mitä joku muu kirjoittaa esim. seinällesi tai kommentteihin, niin parempi olisi jättää koko sosiaalinen media, niinkuin Jussi Halla-aho teki (menkööt päivän persu uutisesta).

Olen sitä mieltä että asiat voidaan esittää tietty tyylikkyys säilyttäen ja tämä kannattaisi jokaisen muistaa. Internet ei ole kuitenkaan mikään ”no man's land” jossa saa mellestää miten tykkää. Sananvapaus täytyy kumminkin säilyttää, eikä näin ollen kaikesta kritiikistä pitäisi saada vihapuhujan leimaa otsaan.

Facebook tavallaan on myös suuressa osavastuussa näistä ”vihapuheista” jos ryhmien asetuksia ei muuteta.

Kehottaisin nyt siis facebookin ylläpitoa miettimään järkevämpi ratkaisu ryhmäasetuksiin, palauttaa vaikka homma entiseen, että ihmiset sai itse liittyä tai ihmisille sai suositella ryhmään liittymistä.
Tuolla toimenpiteellä ratkaisisi ainakin sen ettei viikon lomalla ilman facebookia oleva ihminen saa kotiin palattuaan yllätystä kun ei facebookin ovet enää aukene.

Ei elämä ole pelkkää naamakirjaa.

Kunnioituksella

Mikko A. Ratia

perjantai 30. joulukuuta 2011

Uudelle vuodelle


Lähtölaskenta uudelle vuodelle on alkanut.

Pääministerimme Jyrki Katainen varoitteli vuodesta tulevan kallis veronmaksajalle, joka ei kyllä tullut yhtään ihmetyksenä allekirjoittaneelle.

Mennyt vuosi 2011 oli kaikenkaikkiaan surkea.

Surkean siitä teki omassa elämässä tapahtuneet muutokset, joista päällimmäisenä vielä hyvässä muistissa on perhepiirissä tapahtunut onnettomuus (tulipalo), josta kumminkin ollaan nyt pikkuhiljaa toipumassa kun kaikki meni lähestulkoon mutkitta.

Tapahtuman jälkeen koin myös muita vastoinkäymisiä, mutta luulisin että tuo tragedia vaikutti niihinkin maximaalisesti.

Niistä ei siis sen enempiä.

Viime päivinä olen ollut varsinaisessa uutispimennossa. Vasta eilen oikeastaan sain selkeää kuvaa siitä mitä kotomaassamme ja maailmalla on tapahtunut. Syynä tähän pimentoon on ollut voimakas flunssa joka on riepotellut perhettämme aina aatonaatosta lähtien.

Euron kriisi polkee paikallaan ja jatkaa varmasti tyhjäkäyntiään vielä pitkään, jos näillä korteilla mennään, mitkä brysselistä käteen saatiin.
Valitettavasti kakkosparilla ei pitkälle pötkitä, eli edelleen saksa ja ranska määrää euroopan unionin tahdit.

EU:hun ja euroon en takerru sen enempää. Niin makaa kuin petaa - Kyllä (luulisi) ”viisaan” tietävän.

Totean nyt tylysti ettei touhu voi jatkua tällaisena. Niin kauan kun meiltä veronmaksajilta kiskotaan, myös niin kauan on vähäosaisten ja normiduunareiden riski joutua turvautumaan sosiaaliturvaan, joka onkin yksi asia mihin aion tulevana vuonna kirjoituksissani paneutua. Nyt se ei toimi niinkuin pitäisi.

Kiitos vuodesta 2011 kuuluu perheelleni, läheisilleni, ystäville ja uusille tuttaville, jotka ovat olleet tukenani vaikeina aikoina.

Lopuksi haluan kuitenkin toivottaa hyvää uutta vuotta joka kotiin, mihinkään erityiseen katsoen.

Kunnioituksella

Mikko A. Ratia

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Mitä vielä odotat?



Tämä kirjoitus on suunnattu mäntsälässä asuville ihmisille. Keskustelua toki muidenkin paikkakuntien tilanteesta käyn mielelläni tästä aiheesta.

Kotikuntaamme Mäntsälää voi suomen tulevaisuus ravistella kovalla kädellä.

Kuntamme on kasvava kunta ja kehitystä siis tapahtuu kaiken aikaa, mutta silti liian usein kunnanhallituksen päätöksistä kuulee erinäista porua ja valitusta. Milloin mikäkin asia on väärin, tms.

Mäntsälän Kunta koostuu kirkonkylästä ja useista sivukylistä, mistä nyt lähinnä huoli on. Lähinnä kylien ”kartalla pysyminen ” on suuri huoli.

Annetaanko kylien pikkuhiljaa kuolla pois ja pakottaa kaikki kylillä asuvat muuttamaan keskustaan, niinkuin city-vihreät ja useat muut toivoisi?

Ensinnäkään. Mäntsälän keskusta ei ole todellakaan vielä valmis ja toiseksi. Eiköhän ihmisellä ole varaa valita asuinpaikkansa vielä, eikä siihen ole kellään tai millään nokankoputtamista?

Seuraavat kunnallisvaalit ratkaisee miten meidänkin kotikunnassa asiat hoituvat tulevaisuuudessa. Annetaanko maaseudun kuolla ja kunnanhallituksen jatkaa idioottimaisia toimiaan?

Maaseudun kohtalo ja monet muut asiat olisi ratkaistavana, mutta se ei tapahdu itsestään.

Nyt on sinun vuorosi vaikuttaa.

Tule siis mukaan Mäntsälän Perussuomalaisten toimintaan ja vaikuta kuntamme tulevaisuuteen. Älä epäröi ottaa yhteyttä. Tietoa ja apua saa aina, jos asia on vähänkään epäselvä.

Yhteyttä voi ottaa suoraan minuun tai Mäntsälän Perussuomalaisten jäsenistöön (yhteistiedot löytyvät täältä (http://perusmantsala.blogspot.com/2011/06/mantsalan-perussuomalaiset-kunnan.html).

Kunnioituksella,

Mikko A. Ratia

GSM: 0400781792)

tiistai 20. joulukuuta 2011

Syyskokouksesta


Mäntsälän Perussuomalaiset RY:n sääntömääräinen syyskokous takana ja hallituspaikkani säilyi. Kiitän suuresti luottamuksesta!

Kunnioituksella

Mikko A. Ratia

maanantai 19. joulukuuta 2011

Vuoden päätteeksi...



Enää vajaa pari viikkoa tätä vuotta jäljellä ja keskiviikkona alkaa virallisesti joululomani yhdessä tyttäreni kanssa, joten vaikuttaminen & politiikka on aina 2.1.2012 saakka tauolla myös.

Tahdon vielä ennen vuoden loppua omalta osaltani toivottaa

HYVÄÄ JOULUA 2011 & ONNELLISTA UUTTAVUOTTA 2012!





Kunnioituksella,

Mikko A. Ratia perheineen



torstai 15. joulukuuta 2011

Mäntsälän Perussuomalaiset RY kokoontuu


Mäntsälän Perussuomalaiset RY sääntömääräinen SYYSKOKOUS
Järjestetään tiistaina 20.12. klo. 17:30
Nummisten seurojentalolla

Kaikki jäsenet ja muut toiminnasta kiinnostuneet TERVETULOA!

Hallitus

tiistai 6. joulukuuta 2011

Itsenäisyyspäivänä 6.12.2011


Hyvää huomenta Suomen Kansalaiset.

Tänään rauhoitutaan muistelemaan itsenäisyytemme eteen taistelleita rakkaita ihmisiä, jotka antoivat kaikkensa Suomen itsenäisyyden puolesta.

Rakkaiden perheenjäsenten läsnäollessa päivä siis vietetään ja kunnioitetaan itsenäistä Isänmaatamme.

Moni teistä ei välitä juhlistaa itsenäisyyttämme enää, koska suomen itsenäisyys murenee vuosi vuodelta.
Minä en henkilökohtaisesti anna sille ajatukselle tilaa, sillä historiamme ei häviä mihinkään ja niin kauan kun viimeinenkin Suomen puolustanut ihminen on hengissä, niin kauan minulla sykkii sinivalkoinen sydän

Kunnioituksella

Mikko A. Ratia

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Banneilla se kaikki järjestyy?



Tänään surffatessani facebookissa ja kommentoidessa tuttavani tilapäivitystä ihmettelin facebookin pyyntöä ”kirjaudu sisään”. Koitin sitten kirjautua ja facebook kertoi että olen bannattu, mutta syytä siihen ei oltu kerrottu.

Epäilen kuitenkin että banneihin syy on eräässä ryhmässä (SETAa kritisoiva), mihin minut liitettiin (kuten facebookissa on tapana tehdä, enää et mahdollisesti tarvitse liittyä mihinkään ryhmään, kun sinut voidaan vaikkapa yön aikana lisäillä moneen eri ryhmään ilman että haluaisit liittyä)

Olen pyrkinyt itse tuoda ajatuksiani esim. maahanmuutosta, seksuaalivähemmistöjen hyysäröinnistä, tms. aidolla omalla tavallalani, ylilyöntejä välttäen. En pidä räävittömästä kielenkäytöstä ketään kohtaan tai mitään vastaan ja tahtoisin oman blokini kautta tuoda nämä ajatukseni esille.

Se ei kumminkaan facebookille käynyt että nimeni näkyi ryhmän ylläpitäjissä, joista mm. on uutisoitu viime päivinä.

Tämä on epäilys, mutta vahva sellainen.

Näistä ryhmistä on kokemusta sen verran ettei missään nimessä voi valvoa mitä kukakin kirjoittelee ja välttämättä ilmoille pääsee kaikenmoista paskaa mikä eri todellakaan auta keskustelun laatua. Vaalin itse hyvää keskustelua asioista mistä asioista, mutta valitettavasti olen huomannut ettei se nykypäivän ihmisillä toimi. Olit sitten seksuaalivähemmistön edustaja, äärivasuri tai äärioikeistolainen.

Ei millään pahalla, mutta jos ylläpito katsoo bannini päättyneen joku kirkas päivä, pyytäisin ettei minua liitettäisi vastoin tahtoani mihinkään ryhmään.

Edustan ihmisiä omalla tavallani, jossa menen sanojeni taakse täysin. En tahdo vaan kantaa jonkun urpon sanomisia ryhmässä omilla hartioillani.

Terveisin

Mikko A. Ratia

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Oi Suomen nuoria!



Ei saa laulaa rannanjärvestä
rannanjärvi on kuallut
ei saa laulaa Kekkosesta joka
kummittelee vaik on kuopattu

Tulee laulaa tytöstä
ja tulee laulaa pojasta
raittiista ja reippaista
suomen nuorista”


Kolmas Nainen lauloi suomen nuorista vuonna 1994 ilmestyneellä ”Onnen oikotiellä” albumillaan, milloin itse allekirjoittanut oli juuri astumassa täysi-ikäisyyden puolelle.

Suomen nuoriso voi tänä päivänä huonosti tai huonommin ainakin silloin kun itse olin nuori.

Muistan nuoruuteni kertakaikkisen hyvin. Pysyvät vammat tänä päivänä muistuttaa siitä kuinka typerä aikoinaan oli ja sen tarinan luet parhaiten täältä.

Vanhemmat ihmiset puhuu että ”Ei meidän nuoruudessa vaan ollut...”, joten minäkin kannan korteni kekoon päivittelemällä nykyisen nuorisomme tilaa...

Onhan se täysin totta ettei esim. omassa nuoruudessani ollut GSM puhelinta, facebookkia, EU:ta, tms.

Tarkoitukseni ei ole mitenkään parjata nuorisoamme, vaikka heidän omissa asenteissa olisi myös vikaa, unohtamatta tämän päivän vanhempien toimintaa jälkikasvuaan kohtaan.

Mitenkään nyt yleistämiseen en aio sortua ja kerronkin sen heti, ennenkuin joku siitä närkästyy.

Tänä päivänä on onneksi sen verran helpompaa nuorisolla esim. päästä hoitoon, jos mielenterveydellisiä ongelmia ilmenee (niinkuin valitettavan suurella osalla on)

Suomessa nuorisomme mielenterveysongelmat otetaan mielestäni hyvin vastaan. Onhan se fiksua, tosin aika karuakin ajatella että nuoremmalla on vielä elämää edessä, kun taas vanhempi on jo nähnyt ja selvinnyt niistä nuoruuden ongelmista ja niinpä ”ei niin akuutit” tapaukset saa odotella.

Näin ei kumminkaan pitäisi olla. Mielestäni jokainen ihminen ansaitsee tulla autetuksi jos MT-ongelmia ilmenee. Mutta se on jo toinen asia ja siihen palataan erikseen.

Otan nyt esimerkiksi kasvavan kuntamme Mäntsälän, jossa olen nähnyt nuorison nykyistä elämää paljon.

Toimin vapaaehtoisena valvojana päihteettömässä nuorten yö-kahvila toiminnassa joka on pyritty pitämään käynnissä joka perjantai ilta klo 19-23:00 välisenä aikana.

Lisäksi perhepiirissä on nuorison edustajia (16-21v), kenen kanssa on käynyt monet keskustelut elämässä vastaantulevista asioista.

Nuorena joutuu vaikeiden asioiden eteen. Oma identitetti ei ole vielä täysin löytynyt ja se rooli kavereiden keskuudessa on tärkeä asia myös hoitaa.

Olen huomannut että moni nuori peruskoulun jälkeen miettii mitä nyt? He eivät ole vielä valmiita tekemään päätöstä miten jatkaa?

Muistelen ettei prosenttiluku ollut kovin suuri, mitä minun aikana jäi nuorisoa peruskoulun jälkeen tyhjän päälle.

Tänä päivänä se luku on ilmiselvästi suurempi.

Käydessäni peruskoulun viimeistä luokkaa, olin jo lipumassa pois järjestelmästä ja lopulta kävi miten kävi.

En siis osaa sanoa miten ennen opinto-ohjaajat auttoivat nuorta valinnan kanssa, mutta luulen että aika samoilla kaavoilla opinto-ohjaajat toimivat nykyisin (vaikka koulun auktoriteetti onkin nuorten elämästä kaventunut kaventumistaan).

Moni nuori ei tiedä tai jaksa heti mennä opiskelemaan jatkokoulutusta ja sen näen melko synkkänä ennusteena.

Suomeen kuulutetaan työntekijöitä ja tekijöitä näistä nuorista juuri tahdottaisiin, sillä ei kait kukaan tahdo jäädä työttömäksi työnhakijaksi ja vieläpä ilman koulutusta?

Koulutus siis on erittäin suuressa osassa nuoren tulevaisuutta koskien, niinkuin suomessa on ollut vuosien ajan. Vaikka käytäntö sujuu, kuitenkaan ilman suoritettuja teoriatunteja/tutkintoa, pysyvä työsuhde ilman koulutusta on todella pienellä prosentilla mahdollista saada.

Kuten tiedämme. Ei se niin yksinkertaista ole. Moni nuori ehkä ajattelee että peruskoulun loputtua viimein olisi suotavaa päästä rahaan kiinni, sillä rahaa menee takuuvarmasti kahta kauheammin kuin lapsena, jolloin riitti 10€ viikkorahaa (summa on heitetty randomina, ei minkään taulukon mukaan siis)

Pojilla se on vielä tuskaisempaa. Armeija monella tulee ajankohtaiseksi asiaksi suorittaa ja ei auta vaikka inttiaika on nykyisin lyhyt. Sekin 6kk tuntuu iäisyydeltä.

Yksinkertainen paha, eli raha näyttelee tässäkin yhtä suurta syyllistä. Ei jaksaisi istua kotona, vaan lähteä kamujen kanssa radalle pörräämään ja viettää itsenäistä elämää, ilman tekosyitä millä saisi rahaa vanhemmiltaan, varsinkin jos nuori asuu vielä kotona.

Rahan hankintaan on keinonsa.
Jos ei työtä saa, niin jostakin sitä rahaa on hankittava. Vanhemmiltakaan ei aina saa pummattua, sillä tämän päivän suomessa ei rahan tulo perheeseen ole niin itsestäänselvyys. Rahanmeno taas on niin varma asia ettei siitä laskujen jälkeen jää paljon nuorelle antaa.

Olen valitettavasti törmännyt kotikunnassani asiaan jolle täytyisi tehdä mahdollisimman nopeasti stoppi.

Minulle on eräs paikkakuntalainen kaupitellut huumeita, kun varmaan ulkoinen habitukseni antoi hänelle väärän kuvan omasta päihteidenkäytöstä.

Ei se vielä mitään ongelmaa tehnyt, kun kumminkin tämä henkilö oli lähemmäs kolmeakymmentä. Ongelmaksi sen teki, kun huomasin että hänen ympärillään suorastaan vilisi nuorempia poikia.

En ajatellut sitä silloin, mutta jälkeenpäin mieleeni tuli että mahdollisesti tämä mies on joko myynyt nuorille huumeita tai nuoret ovat nk. välittäjiä, jossa raha liikkuu.

Muistan aikoinaan huumeiden käytön olleen melko marginaalista ja perinteiseen pussikaljaan valtaosa nuorista tyytyi.

Nykyinen alkoholiverotus nostaa varmaan rimaa nuorison edustajilla, kun pitäisi saada pää täyteen/sekaisin ja alkoholi on niin hinnoissaan.

Tietysti huumausaineetkin maksavat. Mutta, kuten kaikki varmasti jo tietävät niin huumausaineita saa kovinkin helposti ”velaksi” ja kun jäädäänkin koukkuun kamaan, niin sitä täytyy saada lisää ja lisää, kunnes on jo kenties liian myöhäistä lopettaa.

Lisää rahaa nuorisotyöhön” on helppo minunkin sanoa, sillä omassa kotikunnassani ei todellakaan ole ajateltu kaikkea nuorisomme näkökulmasta, kuten kirjoituksestani voi lukea.

Se, että suomen valtio hyysäröi pers'aukisia huijarimaiden pankkeja ja työntää vastuuta yhä enempi kaupungeilla ja kunnille ei edesauta nuorten asemaa maassamme.

Siinä ajatusta kerrakseen. Keskustelua kaipaan nuorten asemasta ja sen parantamisesta, sillä jos jälkeläisemme voi huonosti, niin ei kovin valoisaa tulevaisuutta meillekään eläkepäiville ole odotettavissa.

Nuorisomme puolesta

Kunnioituksella,

Mikko A. Ratia

tiistai 15. marraskuuta 2011

Isänpäivänä 13.11.2011



Viime sunnuntainen Isänpäivä oli minun seitsemäs Isänpäivä. Muistot palasi ensimmäiseen Isänpäivääni, silloin kun lievässä krapulassa olimme lähdössä porukoilla käymään ja vaimoni otti minusta ja tyttärestämme Sagasta valokuvan silloisen kotimme eteisessä. Ilmeeni kuvassa on melko näkemisen arvoinen, mutta valitettavasti en nyt tähän hätään löytänyt tuota kuvaa yleiseksi naurunaiheeksi tai Alkon alkoholivalistus mainokseen ”Älä koskaan juo liikaa ennen ensimmäistä Isänpäivää” olisi teksti kuvassa sanonut.

Syynä silloiseen krapulaani oli yksinkertaisesti 28v syntymäpäiväni, jota olimme olleet viettämässä hyvän ystäväni/perheenjäsenen kanssa Ruukin ravintolassa kotikylällä.

Tämän vuoden Isänpäivä oli kuitenkin heräämistä ilman krapulaa tai pienintäkään tuskanhikeä.

Olin kokenut jo perjantaina 11.11.11 jotakin ihmeellistä muutosta. Lieneekö vanhuutta vai mitä?

Perjantai meni Mäntsälän nuoria vahtimalla yö-kahvila toiminnassa, johon minut hälytettiin samaisella viikolla vapaaehtoisesten vanhempien pulan takia.

Perjantaina ei sinänsä mitään omituista tapahtunut, ei edes taikauskoisten naisihmisten kosintaa (vaikka siitä huumoria laskettiinkin yhdessä kolmen naispuolisen valvojan kanssa).

Perinteiseen (unelma) tapaan Äidit ja Isät herätetään merkkipäivinään myöhään aamulla (8-10), mutta meidänpä tyttö ponkaisi pystyyn samaan aikaan, kun äiti lähti töihin. Eli, 6:50 kahvit, aamapala ja lahjat sänkyyn.
Jännitys isän reaktioista ja arkirytmi oli suurimmat syyt epäilemättä.

Mikä parasta, en joutunut ollenkaan tutkimaan käyttöohjeita miten uuden kämmen-PC:n tai älypuhelimen saa laturiin, vaan sain ihastella täysin omakätisesti tehtyjä lahjoja, joista alla kuvat:

Sagan ja Paulan tekemä taulu, jossa photoshopilla muokattu valokuva minusta ja Sagasta Hyvinkään sairaalassa 23-24.7.2004

Sagan koulussa tekemä meriaiheinen kortti...

...ja laivan sisältä löytnyt pieni viesti...


Otin vielä vähän aikaa torkkua ja siinä aikana tyttäreni tarjoili myös santsikupin kahvia. Täyden palvelun koti - Kyllä isin kelpasi :)

Mielialani oli todella korkealla koko päivän ja siitä piti myös huolen perheenjäseneni, ystävät, kaverini, sukulaiset ja tuttavat. Joka puolelta tuli onnitteluviestejä ja kaikkiin vastaaminen oli työn ja tuskan takana.

Jossakin välissä aamupäivää isäni soitti ja kertoi että sukuumme on syntymässä nyt ihan näinä päivinä uusi perheenjäsen. Serkkuni tyttärentytär oli lähtenyt aamusella sairaalaan synnyttämään. Mieliala kohosi yhä kohoamistaan.

Kaiken kumminkin kruunasi isosiskoni soitto.

Siskoni tytär oli ollut huulihalkion takia korjausleikkauksessa Töölössä ja minulla oli siitä kyllä takaraivossa huoli että miten pieni, mutta pippurinen enon kultatyttö oikein jaksaa, kun kyseessä oli kuitenkin suuri operaatio.
Heidän oli määrä päästä seuraavalla viikolla kotiin jatkaa normaalia perhearkea.

Siskoni puhelu sai minut sekaisin onnesta, kun sisko sanoi että he ovat matkalla kotia ja poikkeisivat matkalla kotiin tuomaan Sagan lainaamat DVD-soittimen ja muutaman Nintendo-DS pelin.

Loppu päivä sujuikin hymy korvissa, jopa appi-ukkoni haudalla, mutta mitä sitä synkistelemään, kun iloinen päivä takana. Päivä päättyi Hirvihaarassa käyntiin, jossa juhlistimme isänpäivää isäpuoleni Jussia, Äitini, pikkusisaruksieni Miramarian & Joonaksen ja sisarpuolieni Annan & Antin läsnäollessa.

Kotiin päästyämme tunteet ottivan vallan, kun muistelin päivän tapahtumia. Sagan tekemässä kortissa luki ”Olen vielä pieni purje. Onneksi ISÄ olet ohjaamassa”, joka sai kyyneleet silmiini heti aamulla, kun Saga toi aamupalan ja lahjan. Lisäksi siskoni tekstiviesti sairaalasta, jossa hän kertoi onnittelut ja että siskontyttö Valeria oli laulanut enolle ”Hyvää syntymäpäivää”. Lisättäköön että myös ikävä omaa pappaani Einoa kohtaan nosti tunteet piripintaan.

Koko päivän tapahtumat yhteenlaskettuna teki päivästä 13.11.11 ikimuistoisen. Ei siksi että oli 35-vuotis synttärini ja Isänpäivä samana päivänä, vaan myös kaksi muuta ilouutista ja tietysti porukoilla mukavan käynnin, jota sulostutti olemassaolollaan sisarpuoleni Annan mäyräkoiranpentu, pikku Silvia :)


Silvia mamman sylissä


Siinä Isänpäivän kertomusta tällä kertaa. Sinua se ei ehkä kiinnosta pätkääkään, mutta minulle se oli muisto, jonka halusin jakaa kaikkien lukijoiden kanssa. Elämän onni voi olla jopa niin pienistä asioista kiinni, kuten minulla oli seitsemäntenä Isänpäivänä.

Perhettään ja läheisiä kiittäen

Mikko A. Ratia

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Mäntsälän musiikkiharrastuksen puolesta

Kirjoitus on lähetetty mäntsälän paikallislehtiin tänään (16.10), mutta päätin lisätä sen myös blokilleni.

Alkup. kirjoitus


Mäntsälän musiikkiharrastuksen puolesta

Lordi voitti euroviisut 2006 ja Mäntsälän kunnanhallitus päätti pystyttää sen kunniaksi kitaristi Amenille Hard Rock kiven Ehnroosin koulun pihalle.

Syyhän oli yksinkertaisesti se että Amen on koulunsa käynyt mäntsälässä ja niin täytti oman kylän pojan vaatimukset.

Hieno juttuhan tuo oli että mäntsälästä saadaan maailmankartalle muitakin kuin Timo T.A. Mikkonen.

Mennään kuitenkin asiaan.

Mäntsälän keskustassa sijaitseva vanha kenkätehdas Apponen on taas uhan alla. Uusimpien tietojeni mukaan Apposen kiinteistö myydään yksityiselle ja paikalle rakennettaisiin loft-asuntoja.

Kaikki on kuulopuhetta, mutta kyllä paikallislehtiä seuraamalla on huomannut että myös taideväki on noussut takajaloilleen myyntiä koskien.

Apposella on kyllä toimintaa muutenkin kuin taideyhdistyksen tilat, sillä myös toivontupa niminen päiväkeskus (päihdeongelmaisille ja syrjäytyneille suunnattu) on aktiivisena toiminnassa.

Suurin syy miksi kuitenkin lähden kirjoittamaan tästä asiasta on Mäntsälän kunnan omistamat soittokämpät (treenis), jotka sijaitsevat samassa talossa kuin toivontupa.

Jos nyt kaikki kävisi niinkuin viisaat herrat ja rouvat tahtoisi, että Apposen kiinteistä myytäisiin yksityiselle taholle ja tilalle tulisi asuinhuoneistoja?

Mitä seurauksia siitäkin olisi? Ensinnäkin Mäntsälän taideyhdistyksellä ja toivontuvalla olisi lähtö uusiin tiloihin. Se tuskin tuottaa vaikeuksia, mutta ei sekään hyvä ole, jos tilat muuttaa jonnekin hornantuuttiin.

Suurin ongelma lienee se jos musiikinharrastajat joutuvat keräämään laitteistonsa ja häipymään talosta, että mistä löytää uusi tila harrastuksen jatkamiseen?

Olen ollut aikanaan yhteydessä kuntaan (silloinkin Apponen oli uhan alla) ja kysyin suoraan että onko kunnalla tarjota vaihtoehtoista tilaa kuntamme nuorille (ja vanhemmille) muusikoille? Vastausta ei liene vaikea arvata, sillä sain tylyn vastauksen, että ei ole kunnalla vastaavanlaisia tiloja keskustan läheisyydessä (tai kauempana).

Eihän se mitään. Kyllähän noita latoja ja muita yksityisten vuokraamia/omistamia treenikämppätiloja kunnasta löytyy, mutta tässä nyt ei ajatella täysin sitä miten vaikeaksi ja kalliiksi musiikkiharrastuksen jatkaminen tulee?

Ensinnäkin, jos treenikämppä olisi vaikka jossakin kirkonkylämme sivukylistä, niin se matka treenikämpille olisi jumalattoman pitkä ja matkalle tarvitsisi välttämättömästi autoa, joka taas tuottaa kuluja.

Toiseksi. Yksityisellä on aina yksityisen hinnat. Puhumattakaan siitä miten paljon uuteen treenikämppään pitäisi tehdä nk. muutoshommia.

Uskoisin ettei tuollainen tilanne kovinkaan houkutteleva ole esim. nuorelle bändille, jonka pitäisi kulkea pitkät matkat hioakseen soittamista, maksaen siitä tyyriin hinnan.

Onhan se totta bänditoiminta ei ole kunnan ensisijainen kohde johon rahaa pistää, sillä tuntuu olevan yhdentekevää päätäjille missä muusikot harrastavat toimintaansa ja näin ollen bändit hankkivat treenikämppänsä muualta, kuin kunnan tiloista Apposelta.

Näin ei kuitenkaan ole kaikilla. Sillä monella ei ole mahdollisuutta hankkia treenikämppää yksityiseltä tai rakentaa se omaan/vanhempien/tms. kiinteistöön.
Mielestäni musiikkiharrastuksen tulee olla yksi kunnan tukemista nuorison harrasteista. Niin saisimme ehkä enemmänkin nuorisoa kiinnostumaan toiminnasta.

Olen siis erittäin pettynyt tilanteesta mikä kunnassamme on musiikinharrastuksen suhteen. Jos kunnalta ei löydy vaihtoehtoisia treenikämppä vaihtoehtoja muusikoille, niin voidaan melkein puhua Mäntsäläläisen musiikkiharrastuksen hiljaisesta poismenosta, ellei lasketa ”tekotaiteellista humppaa”.

Nuorisoa kyllä parjataan ja heitä kehotetaan hankkimaan harrastus, mutta mitä enää tässä kunnassa harrastaa, jos kaikki viedään alta ja vaihtoehtoja ei ole kuin selvitä omillaan?
Vai onko se jotenkin valikoitua mitä genreä tässä lähdetään tulemaan?

Apposesta yleisesti olen sitä mieltä että itse kiinteistö on jo vuotensa nähnyt, mutta kun talossa on enemmän elämää kuin esim. kunnantalolla, niin viettekö te päättäjät senkin mahdollisuuden alan harrastajilta?

Kunnioituksella kuntamme musiikkiharrastajia kohtaan

Mikko A. Ratia (PS)

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Näin meillä Mäntsälässä



Terveydenhuollon Toimivuus

Vaikka taas kustaan omaan hautaan, niin on aivan pakko postata tapahtumasarja joka sai alkunsa 27.9, jolloin minulla oli aika lääkärille, jatkuvien jalka ja selkäkipujen takia.

Mäntsälän terveyskeskuksessa oli otettu käytäntöön uusi ”oma lääkäri / hoitaja” systeemi juuri edellisenä viikkona, ennenkuin lääkärille aika oli.

Epäilin hetken, jos toisenkin tuon toimivuutta, kun aikaisempi ”alue” systeemi oli naurettavuuden huippu.

Lääkäri jolle ajan sain oli positiivisesti Suomalainen ja olin kuullut hänestä pelkkää hyvää. Siis odotuksia oli myös vaivojeni ratkaisuun.

Hänen tehokkuutensa oli mairittelevan hyvää, mutta ennenkuin lähdin vastaanotolta niin hän mainitsi että ei olisi kauan tässä ”meidän alueen” lääkärinä vaan siirtyisi toiselle alueelle.
Kumminkin, kuten kunnon lääkärin kuuluu hän lupasi hoitaa asiani loppuun asti, eli tarkastaa röntgenkuvat ja tehdä jatkotoimenpiteensen tarvittava.

Odotukseni oli päästä neurologin juttusille, jos selästä ei löytyisi vikaa joka aiheuttaa valtavat kivut. Niin myös lääkäri sanoi että pistetään Hyvinkäälle paperit sen jälkeen.

Kävin sitten röntgenissä viikon päästä lääkärillä käynnistä ja silloin alkoi jo tuntua että kunnallisen puolen terveyspalvelut todellakin mättää, olkoon paikkakunta mikä tahansa.

Negatiiviset asiat kävivätkin sitten toteen, koska varatessani puhelinaikaa samalle lääkärille (joka oli minut röntgeniin määrännyt) kuulin alueemme hoitajalta että samainen lääkäri on siirtynyt jo toiselle alueelle, vaikka vasta kevään 2012 aikana piti siirron tapahtua itse lääkärin mukaan.

Hoitaja valitteli asiaa ja antoi minulle kumminkin viikon päästä puhelinajan, jona toinen lääkäri soittelisi minulle kuvien tuloksista.

Terveyskeskus käynnin jälkeen vaimoni kysyi asiaa ja kerroin että kuinka oli käynyt. Humoristisesti kerroin että tarviinkohan tulkin tuota puhelua varten, kun naislääkärin jonka minulle piti soittaa nimi viittasi ulkomaaneläviin.

Tänään sitten puhelu tulikin. Vain n. 40 minuuttia myöhässä (tosin hoitaja joka antoi ajan sanoi että myöhässä voi olla tai sitten koko puhelu jää soittamatta).

Soittajasta huomasin heti ettei nyt olla kartalla luurin toisessa päässä. Hän ensinnäkin sanoi minulle että kun olet Pornaisista täällä käynyt kuvissa (Pornaisten kunta on yhdistynyt Mäntsälän kunnan kanssa ja itse asun kumminkin Mäntsälän keskustassa) ja nyt kuulet tulokset.

Tuloksissa ei ollut mitään, johon kiinnittää huomiota. Eli, jossakin muualla vika.

Lääkäri kyllä ehdotteli vanhoja vammoja syyksi, mutta kun sanoin että olen saanut vuonna 1993 aivoruhjevamman, niin koko lääkäri-täti meni sekaisin (En usko että edes oikeista papereista katseli tietojani).

Hän ei kertakaikkiaan osannut sanoa muuta kuin kipulääkitys ja jos kipu pahenee, niin sitten vaan uudestaan lääkäriin.

Olen tyrmistynyt ja erittäin pettynyt, kun tuo lääkäri ei ottanut minkäänmoista kantaa siihen kun sanoin että parasta laittaa sitten neurologille paperit eteenpäin, vaan hän todisti taas sen tosiasian että jotkut lääkärit luulevat olevansa jumalia jotka tietää mikä on potilaalle parhaaksi, vaikka ei olisi peruskoulutusta enempää meriittejä!

Kyllä ihmiset jaksaa kannustaa menemään uudestaan lääkärille, mutta jos homma on samanlaista kuin nyt, niin ei kiitos.

Tietysti yksityinen lääkärikeskus olisi vaihtoehto, mutta eipä paljon näitä euroja jää tärvättäväksi yksityisellä käyntiin.

Vaadin saada verorahoilleni jotakin vastinetta. Vai onko kenties somalin hyvinvointi tärkeämpää kuin Suomalaisten terveys? Onko pakko tunkea meidän hyvinvoinnin turvaavia euroja pers'aukisille pankeille?

Tietty... onhan siinä sekin pointtinsa etten ole työelämässä, vaan työkyvyttömyyseläkkeellä (tahtomattani) ja siinä tapauksessa olen täysin turha yksilö, johon ei kalliita tutkimuksia kannata tärvätä.

Mäntsälän kunnalle tämä ei ole ensimmäinen tapaus, eikä varmasti viimeinen. Harmittaa vaan olla aina se ”tuntematon potilas” Arttu Viskarin sanoin.

Terveisin

Mikko A. Ratia


sunnuntai 9. lokakuuta 2011

In Memorium 9.10.1993



9.10.11 on jo sinänsä erikoinen päivämäärällisesti että siitä kai jonkun hörhöproffan pitäisi kirjoittaa joku uusi maailmanlopun ennustus.

Se kumminkin on enemmän kuin päivämäärä. Silloin mm. on rakkaan vaimoni siskon syntymäpäivä, joita tulimme juhlistamasta äskettäin.

Minulle henkilökohtaisesti tuo päivämäärä on jotakin muuta. Se aikoinaan, tarkalleenottaen 18-vuotta sitten toi elämääni pysyvän muutoksen.

Minulla on ollut tarkoituksena kirjoittaa aikaisemmin vuosipäivän ”kunniaksi” tekstiä siitä mitä olen tuntenut ja mitä varsinaisesti tuo vammautumiseni minulle teki - Niin fyysisesti kuin henkisesti.

Olen kumminkin aina tähän päivään asti onnistunut lykkäämään tarinaani, sillä en ole tahtonut tuoda itseäni esille, koska ainahan on se vaara että ihmiset alkavat pitää minua narsistina, kun kerron oman tarinani.

Kumminkin, täytyy tuottaa pettymys heille jotka näin ajattelee, sillä ainoastaan todella hyvin minut tuntevat ihmiset tietää totuuden ettei kyseessä ole suinkaan ”minäminäminä” asenne, vaan solidaarinen ja suurisydäminen ihminen - Jokaisessa ihmisessä asuu pieni ”minä itse”

Olen myös huomannut että jotkut tahot pitää minua jonkinasteisena kehitysvammaisena, mutta älkää pelätkö - Järkeni leikkaa paremmin kuin tuollaisen paskansuoltajien ;)

Joten, mennään asiaan. Tässä tulee tarinani:

Lokakuun 9. vuonna 1993 starttaa tarinani jonka yritän kertoa mahdollisimman tiiviisti. Mutta kun on paljon tapahtunut, niin joutuu jättämään joitakin asioita pois, jotta tekstistä tulisi nk. nautinnollisempi luettava.

Silloin olin jo uuden alun edessä.

Olin 16-vuotias. Peruskoulua kävin vielä, kun olin hölmöillyt yhdeksännen luokan ja jäänyt luokalleni, syystä etten jaksanut eräiden opettajien kanssa tehdä yhteistyötä.
Lisäksi silloin kun olin juuri aloittanut kesäloman jälkeen toistamiseen yhdeksännen luokan, niin harmikseni samat ongelmat häämöttivät uusintakierroksellakin.

Eli, opettajien auktoriteetti oli minulle aivan liikaa, enkä nuoruuden uhmassa tajunnut mikä olisi minulle parhaaksi.

Lisäksi vaikutti kaveripiirini tuohon koulusta piittaamattomuuteeni, mutta en kutsu sitä syyksi, koska itse oman hautani kaivoin silloin ja kaivan edelleen.

Kornia ehkä nyt on sanoa, mutta olin silloin todella itserakas ihminen, enkä juurikaan välittänyt muista ihmisistä ja tein uskomattoman paskoja juttuja kavereilleni ja petin heidän luottamuksen.

Mutta, olin päättänyt kääntää kelkkani ja otin näin eropaperit yläasteelta ja suunnitelmissa oli lukea peruskoulu loppuun iltakoulussa.

Sitä päivää ei kuitenkaan milloinkaan tullut.

Tuona lauantai iltana 9.10.1993 tapahtuneen auto-onnettomuuden johdosta meinasi ensin koko elämänliekki sammua, mutta tehokkaan pelastushenkilökunnan, lääkärien ja hoitajien takia olen nyt tässä koneellani kirjoittamassa muistelmia 18-vuoden takaa.

Olimme silloisen kaverini Mikon & hänen tyttöystävänsä Tiinan kanssa viettämässä lauantaita alkoholilla höystettynä, jota Tiina oli käynyt meille hakemassa aikaisemmin olutta Mikon äidin autolla (Tiina oli jo täysi ikäinen ja korttikin löytyi).

Mikolla oli paha taipumus ottaa äitinsä auto ”lainaan” viikonloppuisin, silloin kun Mikon vanhemmat nukkuivat. Olimme siis käyneet ajelemassa aikaisemminkin, mutta ikinä ennen en muista että Mikko (joka kuskina toimi) olisi ollut liian juopunut.

Lähdimme jotakin aikaa illasta Mikon äidin autolla liikenteeseen taas. En muista kuinka kännissä kukakin oli, mutta alkoholilla oli suuri osuus asiaan.

Mikko siis toimi kuljettana, Tiina pelkääjän paikalla ja minä takapenkillä. Mikon perheellä oli silloin koira jota Mikon äiti kuljetti takapenkillä ja takapenkillä oli levitettynä viltti, jolla koira makasi karvoittamatta penkkiä (koko takapenkki oli siis viltin peitossa ja turvavöitä oli mahdoton saada kiinni repimättä vilttiä).

En muista minne matkamme kulki, mutta jossakin vaiheessa Mikko oli suunnannut Sälinkäälle menevälle tielle, jossa siis kohtalokas ulosajo tapahtui.

Olen kuullut että syy ulosajoon olisi ollut liukas tie, suuri ajonopeus ja ajovirhe mistä Mikon äidin Opel Corsa henkilöauto suistui ojan puolelle ja tökäten kiveen, tms. ja auton matka oli päättänyt, mutta minä olin lentänyt takapenkiltä tuulilasin läpi maahan.

En ole tietentahtoen ottanut selvää asiasta sen tarkemmin, koska olen näiden 18-vuoden aikana elänyt ottamatta yhteyttä enää Mikkoon (ihan perheeni takia) ja sen koommin kysellyt. Nämä ovat siis epävirallista faktaa.

Seuraavat muistikuvat tulevat Töölön sairaalasta, kun herään koomasta jota kesti n. 1,5 viikkoa.

Ihmiset eivät ehkä pysty kuvittelemaan miltä tuntuu herätä ja katsoa maailmaa yhden silmän varassa, sairaalan lamppujen loisteessa. Tuntea kuinka oikea puoli ei reagoi aivojen käskyyn ”liikkukaa!” ja lopulta huutaa ”Apua!” jota kukaan ei ymmärrä.

Ensimmäinen todellinen ajatus mikä tuli mieleeni että onhan perheelläni kaikki hyvin? Mitä heille on käynyt? En saanut kuitenkaan kysyttyä mitä oli tapahtunut, sillä puheeni oli kutakuinkin ääntä ilman sanoja.

Lääkärien mukaan olin saanut päähän kohdistuneen kovan iskun seurauksena aivoruhjevamman ja sen takia oli oikea puoleni kropasta epäkunnossa. Raajani ei liikkunut, näköni oli todella sekaisin (oikea silmä halvaantui), puhekykyni oli myös mennyt.
En nyt lääkärintodistuksesta jaksa litaniaa kerrata, mutta oikeapuolen palautuva halvaus oli kyseessä.

Muistikuvat Töölöstä on todella niukat, mutta muistan hämärästi että ihmisiä kävi luonani katsomassa vointiani.
Äitini siinä oli pääosassa, sillä hän kävi luultavasti joka päivä minua katsomassa, vaikka kotona olikin nuoremmat sisareni (Miramaria 2v & Joonas 5kk) odottelemassa.

Sain siirron kuntoutukseen, olisiko ollut marraskuuta 1993 Kiljavan sairaalaan, josta muistikuvia on sitten enempi.

Kumminkin. Nopeasti huomasin että masennus hiipi varjoista esiin. Masennus johtui lähinnä siitä että halusin vain kotiin rakkaiden ihmisten pariin.

Vaikka kuntoutuminen sujuikin hyvin ja lääkäreiltä tuli positiivista palautetta kuntoutumisesta, niin yksi asia jäi aina vaan painamaan mieltä. Koska pääsisin kotiin.

Äitini oli myös vakiovieras Killjavalla, vaikka Kiljavalle ei meinannutkaan päästä helpolla yleisiä kulkuneuvoja käyttäen (äidilläni ei ollut autoa).
Myös lukuisia muita vieraita kävi. Aina kun vieraat poistuivat, niin mieleni valtasi se masennus ja halu päästä kotiin tuttujen ihmisten & asioiden pariin.

Kiljavalla oli varsin helvettiä muutenkin, kun olin sairaalassa ainoa nuorison edustaja. Muistan että jossakin välissä samassa huoneessa oli n. 60-70 vuotias toispuolihalvaantunut vanha ukko, joka ei kyennyt puhumaan mitään ja kampesi itseään väen väkisin sängystä ja minä soitin summeria että hoitajat tulisivat ukkoparan pelastamaan.

Joulu läheni ja kuntoutus eteni hyvään malliin. En kävellyt vielä, eikä oikea käteni ollut entisensä. Puhetta tuli hiukan enempi, mutta se että ymmärsikö sitä olikin toinen asia. Kumminkin, yksi osaston hoitajista teki minulle kirjaintaulun, josta kirjaimia tikulla näytettyäni pystyin muodostamaan kitkattoman yhteyden.

Sairaalan psykologi oli kuitenkin sitä vastaan että olisin päässyt joulua viettämään kotiin, koska olin liian masentunut ja niinollen taipuvainen itsemurhaan.
Äitini kävi kuitenkin taistelun minun puolestani ja sain luvan päästä jouluksi kotiin. Tosin sairaala pesi kätensä vastuusta, eli äitini otti vastuun minusta.

Aatonaattona pääsin kotia. Se oli paras joululahjani sinä vuonna. Ei epäilystäkään.

Tammikuussa 1994 oli nk. loppukokous, jossa päätettiin siitä miten minun kuntoutuminen tulee edetä.
Parasta kokouksessa oli minun esiintulo, sillä pyörätuolissa lähtenyt ja psykologin mukaan itsemurha-altis henkilö saapuikin omin jaloin kävellen, tuttu virne kasvoillaan. Oli siinä psykologin ilmeessä näkemistä, koska hän oli ollut henkeen ja vereen kotiutusta vastaan.

Kuntoutuksesta sovittiin että homma jatkuu Mäntsälässä niiltä osin mitä Mäntsälän kunta pystyi tarjoamaan ja Helsingissä jatkuisi neuropsykologin ja puheterapeutin kuntoutus.

Vuosi 1994 oli siis suuri muutoksen vuosi.

Vakuutusyhtiöltäkin tuli jossakin välissä lopulliset korvaukset, jotka menivät lähestulkoon velkaan jota äitini oli ottanut, jotta saisi sairaalamaksuni maksettua.

Ensinnäkin tahdoin pyytää ystäviltäni / kavereiltani anteeksi, jos olin heitä kohtaan mulkku ollut ja tänäpäivänä he ovat edelleen hyviä ystäviä / kavereita minulle.

Peruskouluni oli siis jäänyt kesken, jonka kävin loppuun Invalidiliiton Järvenpään Koulutuskeskuksessa (INVA). Kyseessä oli AKVA (Ammatilliseen koulutukseen valmentava) kurssi jonka käytyäni olin suorittanut peruskoulun loppuun.

Aikeet oli jatkaa INVA:lla haaveissa olleeseen merkonomin koulutukseen, mutta rajun aivoruhjeen jälkeen oli väsymys kova ja vaikka koulumatkat eivät olleet kovinkaan pitkiä (n. 30km), niin väsyin silti helposti.

INVA:lla oli mahdollisuus kyllä asuntolassa asua, mutten pitänyt itse sitä miellyttävänä vaihtoehtona, vaikka kuntouksessa vaalittiin juuri sitä itsenäisyyttä.

Pidin siis välivuoden opinnoissa ja se välivuosi koitui kohtaloksi. Välivuosi ei jäänyt yhteen lukukauteen vaan olisikohan ollut niinkin kauan kuin 4 vuotta olin ”huilimassa”. Syitä tähän on helppo hakea, varsinkin vakuutusyhtiön puolelta jonka kanssa olemme saaneet tapella aina tähän päivään asti.

Kotiinpääsyni jälkeen tammikuusta 1994 jatkunut kuntoutus kyllä fysioterapian osalta jatkui viikottain. Fysioterapiaan ei ollut kuin n. 100 metriä matkaa, mutta neuropsykologin ja puheterapeutin käynnit (kerran viikossa ja 3 tuntia yhteensä) Helsingissä alkoi tuntua todella raskailta ja loppupeleissä jouduin lopettamaan käynnit väsymyksen takia.

En toki jäänyt ilman neuropsykologista ja puheterapiaa, kun olen ollut 3 kertaa Käpylän kuntoutuskeskuksessa 4 viikon kuntoutusjaksolla.

Tunsin kyllä itse tarvitsevani edellämainittuja ihmisiä kuntoutumiseen, mutta minkäs teet pienenä ihmisenä suuren vakuutusyhtiön rinnalla? Olisihan se onnistunut järjestää kuntoutus kotikunnassani, mutta kun vakuutusyhtiö oli todella nihkeä minuun liittyvissä kuntoutus asioissa.

Syy tähän on selkeä.

En muista mitään kertoa tuon 9.10.1993 illan tapahtumista että miten asia meni ja niin vakuutusyhtiö torppasi heti nollatoleranssin korvauksissa minun suhteen, koska olin itse mennyt humalaisen ja alaikäisen kyytiin.

Asianajajani kuitenkin periksiantamattomalla asenteella sai lopulta sovittua vakuutusyhtiö Sammon (nykyisin IF..) oikeudessa että yhtiö maksaa minun ansionmenetyskorvauksen 50% omavastuun mukaan (minut lykättiin heti työkyvyttömyyseläkkeelle ja ansionmenetyksen määräytyivät tulevaisuuden suunnitelmieni mukaisesti), mutta kuntoutukseen yhtiö antaisi 100% korvauksen. Kun taas kertakorvauksesta oli 50% omavastuu.

Muistan että kävimme useat muistelmat asianajajani kanssa, mutta mitään konkreettista muistikuvaa ei tullut kuitenkaan mieleeni, jotta asialle olisi tullut positiivinen käänne.

Hyvän diilin siis sai asianajajani aikaan, mutta vakuutusyhtiön toiminta on ollut todella nihkeää noin 10 vuotta, eikä kuntoutuksen täysimääräistä korvausta ole noudatettu.

Välivuodet siis meinasi käydä kohtaloksi.
Olimme muuttaneet perheeni kanssa keskustasta syrjemmälle Jurvalan asuinalueelle. Matkani keskustaan piteni niin paljon että jaksoin kulkea ensimmäiset puoli vuotta omatoimisesti, mutta usean kaatumisen jälkeen talvella aloin käyttämään kulkemiseen taksia.

Omasta lompakosta kyytini maksoin, eikä edes tullut mieleeni että voisin hakea apua mistään.

Lopulta kävi liian kalliiksi kulkea taksilla, kun olin kumminkin erittäin sosiaalinen ihminen ja tahdoin viettää myös muualla aikaa kuin kotona nyhjäten.

Muutin 16.5.98 vuokralle keskustaan lähemmäs palveluja.

Se oli lähinnä virhe, vaikka kyllähän 21-vuotiaana moni muuttaa omaan asuntoon.

Virheenä sitä voidaan pitää sen takia etten itse tajunnut että tukea tulisin tarvitsemaan enemmän, kun asuin omillani.
Tietysti äitini oli suuri apu, esimerkiksi mitä tuli siivoamiseen, tms. hoitamiseen.

Mutta eipä se riittänyt.

Keskenjääneet kuntoutukset lähinnä neuropsykologisella puolella alkoi kummitella mielessäni ja masennuin. Viina vanhin lääkkehistä tuli vahvana kuvioihin ja menetin elämäni hallinnan.

Kaikki, siis ihan kaikki oli yhdentekevää ja 1.3.1999 muutin takaisin kotiin saatuani ensin häädön vuokrarästien perusteella.

Eikä siinä kaikki. Muitakin velkojia oli, tosin ei yhtään torpedoa, vaan ihan laillistettuja perintätoimistoja karhusi saataviaan.

Aloin ajattelemaan jo silloin kun asuin omillani että pakko on tehdä jotakin asialle, sillä en selviäisi veloistani ikinä, kun ei tulonikaan ollut kovinkaan huimat.

Itsemurhakaan ei ollut kovin kaukana, sillä muistan joskus viinakiroissani ollut valmis lähtemään lopullisesti.

Otin kumminkin itsemurhaa edeltävän oljenkorren käyttöön ja otin yhteyttä Järvenpään INVA:an kysyäkseni miten jatkokoulutus olisi mahdollista.

Silloin lähinnä ajattelin että ammatin hankittuani saisin duunia ja palkasta maksettua velkani pois.

Se oli lähinnä onni että otin yhteyttä, sillä pääsin kuin pääsinkin INVA:lle opiskelemaan SOPIVA (Oppisopimukseen valmentava) kurssille.

Kuitenkin. Raskaaksi kävi opiskelu, kun velat kummittelivat jatkuvasti takaraivossa (En ollut puhunut kenenkään kanssa muista veloista kuin vuokrista, jotka olin hoitanut). Vastuuopettajani sai kumminkin puristettua minusta tiedon todellista tilanteesta ja Kimmo alkoi selvittämään asiaa.

Selvittelyä sitten riittikin ja lopulta Kimmo sai minut velkasaneeraukseen. Opiskelu jäi ihan väliin ja kaikki voimavarat keskittyi nyt uuteen tilanteeseen.

Kimmo kehotti minua ottamaan nyt rennommin, eli opiskelu siirtyisi hamaan tulevaisuuteen.

Muutimme Jurvalasta takaisin keskustaan heinäkuussa 1999 ja taas oli uusi alku käsillä.

Aloin todellakin ajattelemaan nyt tulevaisuuttani. Olin 23-vuotias ja vielä olisi elämää jäljellä. Sosiaalinen elämä jatkui, mutta muuten päivät kului toimettomana joko internetissä surffaten tai kylillä hengaten. Illat meni yllättävästi ravintolassa, mutta sillä erotuksella että en juonut enää humalahakuisesti vaan lähinnä kahvia paikallisessa ravintolassa jutellen kavereiden ja baarimikko ystäväni kanssa.

Elämä oli aika kunnossa osaltani. Velkoja vielä maksaisin jonkun aikaa, mutta ne tulisi maksettua. Se oli pääasia.

Kevättalvella 2001 tapasin nykyisen vaimoni.
Aloimme seurustelemaan ja nopeaan tahtiin etenimme ja muutimme 4.7.2001 Tuusulan puolelle, Kellokosken kylään, missä Paula oli sairaalalla duunissa.

Uusi alku oli käsillä siis nyt oikein vakaalla pohjalla.
Kellokoskella asuessamme kiinnostuin yhä enempi yhteiskuntamme asioista ja niiden parissa meni aika, kunnes eräänä auringoisena päivänä Paula ilmoitti että oli raskaana.

Saga Pauliina Ratia syntyi 23.7.2004 ja Paulan äitiysloman jälkeen jäin kahdestaan Sagan kanssa kotosalla (Sagaa hoiti myös hänen mummit ja perheenjäsenet, jottei minulle kävisi liian rankaksi lastenhoito).

Asustelimme Kellokoskella aina toukokuuhun 2007 saakka, kunnes ostimme Mäntsälästä paritalon puolikkaan ja asetuimme takaisin kotikuntaamme.

Tällä hetkellä on tilanne se että Saga käy koulua ensimmäisellä luokalla, kun taas minun päivät täyttää omat harrastukset ja järjestötoiminta.

Haaveet saada oikea ammatillinen koulutus on nyt pahasti jäissä, sillä pari vuotta sitten sain ajatuksen ja hakeutua kouluun ja kävin psykologin testeissä. Testitulosten mukaan olisin valmis opiskelemaan, mutta kun vakuutusyhtiöltä hain maksusitoomusta jatkokoulutuksen korvaamiseen, tuli yhtiöltä kielteinen päätös vedoten sen hetkiseen työtilanteeseen suomen maassa.

Vakuutusyhtiö IF... on tehnyt täysin vastoin oikeuden päätöstä minun tilanteessani useita kertoja. Entinen vakuutusyhtiön lääkäri minua kehoitti tekemään valituksen kaikista kielteisistä päätöksistä koskien esim. apuvälineitä, koulutusta, tms.

Tulevaisuudessa teen kyllä sen että nostan asian pöydälle, ilman että se lakaistaan alas ennenkuin olen täysin tyytyväinen. Nyt on elämä pyörinyt niin paljon perheeni ympärillä (tyttäreni), etten ole missään välissä saanut otettua härkää sarvista.

Kaikki nämä 18-vuotta on eletty rajoitteista elämää ja se jatkuukin hautaan asti. Oikea korva on soinut onnettomuudesta lähtien, eli nk. tinnitys on jatkuvaa laatua. Oikean silmän halvaus on erittäin kiusallinen hahmotuksen ja tasapainoni kannalta. Oikea käsi on hyvänä apukätenä, mutta kitaran soitosta ei tule mitään olemattoman sormien hienomotoriikan takia (mursin oikean kyynärpään 9.1.99 ja silloin en käynyt vakituisessa fysioterapiassa ja se edistyminen jota oli sitä ennen tapahtunut hävisi kuin tuhka tuuleen). Oikea jalka väsyy nykyisin alle kilometrin matkalla ja tuloksena halvauksenomaiset krampit. Lisäksi kaikki kivut, mitä edelleen ilmeentyy (mm. päänsärky ja uutena vaivana selkäsäryt)

Mutta... mitä oikeastaan haluan tällä sanoa?

Nykyisin saa lukea liiankin usein lehdestä nuorten kuolonkolareista. Ehkä minulla oli takapenkillä silloin seurana jonkinmoinen suojelusenkeli, ettei minulle soinut kirkonkellot ja tänä päivänä rakkaat ihmiset veisivät haudalleni kukkia?

Kuka tietää, mutta se on varmaa että sisulla ja rakkaudella elämään voitin vaikeudet.

Olen äärettömän huolissani nykynuorison tilanteesta. Toimin vapaaehtoisena nuorisotyössä ja olen valitettavasti todennut ettei tilanne ole todellakaan hyvä.

Olin silloin 18-vuotta sitten nuori ja kuolematon. Nykyään vanha ja vammainen. Haluatko kokea saman? Jos et, niin lue tarinani tunteella uudemman kerran.

Toivon että tarinastani olisi jollekin hyötyä. Auttamaan tekemään valintoja ja kohtamaan ne ongelmat mitä voi seurata, kuten minulle kävi.

Lopuksi haluan vielä kiittää kaikkia ketkä ovat olleet tukenani tämän 18-vuoden aikana. Erityiset kiitokset kumminkin menee rakkaalle äidilleni ja koko perheelleni.

Kunnioituksella

Mikko A. Ratia

perjantai 9. syyskuuta 2011

Mielipidekirjoitus Mäntsälän paikallislehtiin


Tulipa taas kirjoitettua mielipidekirjoitus mäntsälän paikallislehtiin ja päätin myös julkaista sen blokissani, jos ei jostakin syystä kirjoitustani huolita lehtiin.


Itse juttuun siis:
Assan kohtalo puhuttaa

Keskustelua on ollut viime päivinä mäntsälän linja-autoaseman (assa) kohtalosta.

Valtaosa valtuutetuista ja kuntalaisista on sitä mieltä että S-marketin laajeneminen vanhalle linja-autoaseman tontille olisi parempi vaihtoehto, kuin museoviraston kanta asiaan, ettei ”assan” miljööseen saa kajota.

Minua kumminkin jäi henkilökohtaisesti vaivaamaan eräs asia.

Jos linja-autoasema siirretään juna-aseman läheisyyteen, niin onko siinä otettu kaikki huomioon? Itse käytän linja-autoa paljon (muutakaan menopeliä kun en omista) ja viikottain tulee matkustettua naapurinkunnan puolelle.

Linja-auto liikenne on todellakin pystyyn kuollutta mäntsälässä. Veikkaampa että suurin syy että linja-autot kulkee edelleen on koululaiset, jotka eivät muuten pääsisi suorittamaan oppivelvollisuuttaan.

Mutta... ajatteleeko kunnanvaltuuston jäsenet/päättäjät ihan nyt loppuun asti asian? Tai eihän se heistä ole kiinni, vaan miten uuden linja-autoaseman sijoitus onnistuu?
Katsoen kuntalaisen näkövinkkelistä, joka joutuu käyttämään linja-autoa, kun muita mahdollisuuksia ei ole?
Koululaiset eivät ole ainoa ryhmä, vaan myös vanhemmat ihmiset käyttää linja-autoa ja kyllä sitä tämän päivän bensiinin hinnoilla moni duunari kuka pääsisi työpaikalleen linja-autolla oman auton sijasta valitsee halvemman ja helpomman vaihtoehdon.

Mielestäni tämä on vaan siitä kiinni miten homma suunnitellaan ja täytyyhän homman toimia, että ihmiset kiinnostuisivat enempi linja-auto vaihtoehdosta. Nykyisin se ei toimi niinkuin moni asiaa ajatteleva toivoisi.
Vuoroja vähennetään koko ajan ja sehän tietää sitä että linja-auton odotukseen kuluva aika vaan venyy, eikä tämän päivän suomessa sitä vapaata aikaa liiemmin ihmisillä ole.

Mäntsälän lehdessä 5.9. kunnanvaltuutettu Rami Lindqvist (PS) kertoi linja-autoaseman olevan yksi ”rumimpia rakennuksia mäntsälässä” - No, ei se kyllä kauniskaan ole, joten allekirjoitan kannan.

Tästä nousee vaan esille kysymys? Haluaako Mäntsälä kehittyä vai jumittua paikalleen?
Tietysti vanhat, jo museoarvon omaavat paikkakuntamme rakennukset tulisi säilyttää, mutta ”assakin” tarvitsisi suuren remontin ensin, ennenkuin se ”tyydyttäisi kuntalaisen silmää”. Sitähän jo samaisessa jutussa (5.9.11) ehdoteltiin.

Siis, toivon kunnanvaltuustolta järkeviä ja ennenkaikkea toimivia päätöksiä linja-autoaseman suhteen, jotta se palvelisi kaikkia kuntalaisia tasavertaisesti.

Lopuksi tulee vaan mieleen kysymys että monikohan kunnanvaltuutetuista mäntsälässä käyttää itse linja-autoa? Mene ja tiedä...

Kunnioituksella,

Mikko A. Ratia (PS)

perjantai 2. syyskuuta 2011

Yleisönosasto / Mielipide kirjoitus Mäntsälän mediaan


Tämä kirjoitukseni ei oikeastaan liity politiikkaan, jota olen koittanut blokillani käsitellä, mutta tämä on hyvin mielenkiintoinen asia josta saa vetää johtopäätöksiä miten meillä mäntsälässä toimitaan.


Näin meillä Mäntsälässä...

Yleisesti mäntsälän paikallismedia hehkuttaa urheilumenestystä sivuillaan. Onhan Mäntsälä tunnetusti urheilukunta.

Asiaan:
Kuopiossa järjestettiin jalkapallon JKKI – 50 SM-KILPAILUN 2011 lopputurnaus, jonka voitti karsinnoista lopputurnaukseen noussut naapurikuntamme Kellokosken Alku (KelA).

KelA:n miehistössä pelasi myös omalta osaltaan mäntsälässä suuresti vaikuttanut ”Hirvihaaran Stielike” Juhani ”Saikka” Sainio.

Tällä kertaa ei kuitenkaan ole missään paikallislehdessä ollut edes uutista tuosta SM-turnauksesta ja menestyksestä mikä koskee myös kuntaamme, sillä ei ole kovinkaan suuri lista jalkapalloilun suomenmestareista kunnassamme!

Onhan se totta ettei voittajajoukkue ollut kylältämme, mutta jos se on suurin syy miksei KelA:n suomenmestaruutta noteerattu mäntsälän paikallislehdissä, niin sanonpa vaan että lapselliseksi oman pään silittelyksi homma on mennyt!

Yleiseti ottaen mäntsälän paikallislehtien taso on laskenut ja sen se tulee tekemään vastaisuudessakin, jos ei oman kylän urheilumenestyksiä huomioida, kun se tässä tapauksessa koskee yksilöä?

Se ei ole todellakaan ainoa asia missä mennään metsään ja palataan kori tyhjänä, vaan kuntamme on jämähtänyt ”hyväveli” vaihteelle.

Lopuksi onnittelut naapurikuntaan Suomen mestaruudesta, unohtamatta mainita mäntsälän panosta.

(ainoako) ylpeä kuntalainen?” 

EDIT:
Puhuin juuri erään päätoimittajan kanssa puhelimessa, kun hän otti yhteyttä jutun tiimoilta.
Se miksei juttuvinkistä uutisoitu juttua oli se että tuosta turnauksesta oli kulunut sen verran jo aikaa, joten juttu oli nk. menneen talven lumia. 

Kumminkin, hän tunnusti että virhe tapahtui heidän puoleltaan, kun lehden puolelta ei oltu otettu tarpeeksi selvää asiasta.

Asia näin ollen sidottu historian kirjoihin
 

keskiviikko 31. elokuuta 2011

Syksyn satoa


Tervehdys


Syyskuu alkaa huomenna ja samalla alkaa valmistautuminen arkeen, kun vaimoni kanssa vietämme viimeistä lomaviikkoa.

Arki alkaa siinä mielessä mukavemmin, että aikaa jää itsellä paljon enempi vapaaehtoistoimintaan mitä on tullut aloiteltua jo hieman nuorison yö-kahvila toiminnassa.
Tyttäreni ensimmäinen kouluvuosi tuo tietysti koti-isälle vieläkin vastuuta, sillä tyttäreni tulee koulusta suoraan kotiin.

Haaveet itselläni opiskelun aloittamisesta on jäissä, sillä nyt olen loukussa vakuutusyhtiön kanssa. Oikeuden kautta pitäisi hakea ratkaisua pattitilanteeseen mikä on päässyt syntymään vakuutusyhtiön ja minun välille.

Ensi vuoden puolella on myös kunnallisvaalit joihin olen lähdössä mukaan ehdokkaaksi.
Ajattelin aloittaa jo pienen budjetin vaalityön omalta osaltani, vaikkei mitään päätöksiä ole ehdokkaista tehty.

Bloki kirjoitukset ovat olleet nyt vähäisiä, mutta nyt täytyy taas aktivoida itsensä kirjoitus vaihteelle.

Paljon tässä lomani aikana on ehtinyt tapahtua.
En tosin ole jättänyt politiikkaa aivan sivuun lomallakaan, vaan olen Facebookissa keskustellut valtakuntamme nykytilasta melko aktiivisesti.

Mäntsälän Perussuomalaiset RY ylläpito jatkuu ja Facebookissa sivun ylläpidosta vastaan yhdessä yhden aktiivi-kaverini kanssa.

Syksy saa ihmiset aktivoitumaan erilaisissa toimissa ja toivon että mukaan tulisi myös uusia ihmisiä Mäntsälän Perussuomalaisiin, sillä koskaan ei ole aktiivisia ihmisiä liikaa, kun vapaaehtoistoiminta on kyseessä.

Siis aktiiviset ihmiset. Jos kiinnostaa vaikuttaa kotikuntasi Mäntsälän asioihin, niin ota toki yhteyttä. Taustatiimiläisiä myös tarvitaan, eli mikä vaan apu otetaan vastaan suurella sydämellä ja kiitoksella.

Avaan lähiaikoina uuden sivuston kunnalisvaaleja silmällä pitäen. Eli, pysykää kuulolla.

Hyvää syksyn alkua jokaiselle taholle

Kunnioituksella

Mikko A. Ratia

tiistai 2. elokuuta 2011

Lomaterveiset

Kuten aiemmin facebookissa mainitsin että olen ollut lomalla 28.7 lähtien.

Yksi syy aikaistettuun lomaan on ollut norjan tragedian takia alkanut ajojahti, joka on saavuttanut äärimmäiset mittasuhteet suomessa.

Perussuomalaisten kansanedustajasta Jussi Halla-ahosta kaikki spekulaatio lähti, kun hänen nimensä oli mainittu Breivikin manifestissa.

Eikö mikään kumminkaan ole pyhää politiikassa? Norjassa tapahtui valtava rikos, jossa kapellimestarina toimi kylmä, armoton sekopää, jolla ei ollut perussuomalaisten kanssa mitään tekemistä.

Breivikistä moni kirjoitti että mies ei suinkaan ole mielipuoli, vaan nk. nero joka levittää propagandaansa ympäri maailmaa ja yksin toimien järjestää tuollaisen verilöylyn.

Nero tai ei, silti hänen lausuntonsa ja vaatimukset ylittävät hulluuden rajan kirkkaasti.

Jätetään nyt Breivik, perussuomalaiset ja muukin poliittinen toiminta sikseen, koska mielestäni yhden mollatun perussuomalaisen James Hirvisaaren kirjoitus uudessa suomessa on oiva vastine kaikille rasistikortin heiluttajille (Jos vaan osaa lukea ajatuksella, mutta kokemuksesta tiedän että he niitä ahdasmielisimpiä ovat).

Varsinainen lomani alkaa vasta 8.8. mutta tuon norjan tragedian jälkeen tulleet median yhteydenotto(yritykset) saivat minut toisiin aatoksiin ja omassa henkilökohtaisessa elämässäni on ollut myöskin aika sekavat ajat käsillä.

Eli, kiinni minut saa hätätilanteessa ja hoidan edelleen vastuuhommat, niinkuin ennenkin. Nyt vaan vähän tarvitsee lepoa kaikesta, kun läheisiäni kohtaan sattui tragedia tuossa viime viikonloppuna ja he saavat kaiken tukeni 100%:sti

Palataan viimeistään 1.9. asiaan, jos nyt ei ihan kyllästy lomailemiseen.

Kunnioituksella,

Mikko A. Ratia

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Norjan tragedia 22.7.2011


Esitän syvimmät osanottoni uhrien omaisille 22.7.2011 sattuneessa tragediassa.

Lisäksi medialle tiedoksi etten omaa ääriliikkeisiin yhteyksiä tai muuta ensikäden tietoa tragediasta.

Kunnioituksella

Mikko A. Ratia