Vammaisten oikeuksista

Vammaisten oikeuksista

Ihmisoikeudet puhuttaa. Joko maahanmuuttajat tai seksuaalivähemmistöt ovat puheenaiheena tai sitten typeryyden perikuvaksi muodostunut pakkoruotsi, jossa siinäkin vähemmistöä muka ”sorretaan”.

Kaikki nämä ja lukuisat muut asiat ovat niitä päivän kuumimpia puheenaiheita. Seksuaalivähemmistöt vaativat hyväksyntää ja maahanmuuttajat suvaitsevuutta. Puhumattakaan Suomenruotsalaisista, ketkä vouhottavat mielestäni täysin turhaan, kuten myös kaksikielisen Suomen vastustajat.

Kaikkeen tähän ja moneen muuhun turhan vouhotuksen vatvomiseen kuluu aikaa ja rahaa. Mutta tässä kohtaa unohtuu muut Suomalaiset vähäosaiset/vähemmistöt, joista nyt aion kirjoittaa ja kohteena tällä kertaa vammaiset.

En nyt väitä etteikö seksuaalivähemmistöjen tai maahanmuuttajien, tms. asiat olisi tärkeitä, mutta nuo asiat lakaisevat liiankin usein vammaisten oikeudet pöydän alle.

Vammaiset toimii vähemmistönä Suomessa, mutta kokoajan onnettomuuksissa ja tapaturmissa meitä vammautuneita tulee vain valitettavasti lisää, unohtamatta että vammaisia lapsia myös syntyy. Se ei ole oma valintakysymys, eikä se ole vammautuneen ihmisen vika, jos syntyy maailmaan vammaisena tai tapahtuu jotakin ennalta arvaamatonta (kuten liikenneonnettomuus, kaatuminen, jne.)

Minä itse olen kokenut kaikennäköistä vammautumisen jälkeen ja voin vaan sanoa ettei vastoinkäymiset ole nujertaneet, vaan päinvastoin ne on tuonut minulle enempi vain sitä tietämystä ja oppia.

Niille ihmisille jotka pitävät minua itserakkaana valittajana voin sanoa ettei nyt ole kyse omasta vuodatuksestani, vaan kaikkien vammaisten ihmisoikeuksista.

Lähdin mukaan Invalidiliiton järjestämään koulutukseen aikanaan, kun huomasin ettei vammaisten oikeudet oikein Suomenmaassa toimi.

Sain koulutuksen jälkeen yhteydenottoja, jotka koskivat kuntamme vammaispalvelua. Kummassakin tapauksessa oli kunta antanut kielteisen päätöksen koskien vammaispalveluja, jotka olisi pitänyt kunnan myöntää, ilman mitään soveltamisia.

Kummassakin tapauksessa kriteerit täyttyi vaikeavammaisten subjektiivisten oikeuksien osalta.

Tapauksista toinen on nyt selvinnyt, mutta siinäkin meinasi loppu tulla aikaisemmin vastaan, ennen kuin oikeus voitti. Tuli sen jälkeen mieleen, kun olin saanut kuulla että elämä on tällä ihmisellä paremmin ja neuvoni olivat auttaneet, että onkohan kunnalla semmoinen päämäärä että kiusataan vammaista avuntarvitsijaa niin kauan että hän päättää itse päivänsä, eikä kunta enää ole vastuussa koko korvauksesta?

No, tämä päätelmä ei ole ihan väärä, koska kuulin eilen luottamuksellista tietoa että myös muissa tapauksissa on oikeutettu apu/korvaus hylätty.

Toinen tapaus on vielä avoinna, mutta palaan siihen paremmalla ajalla.

Kirjoittelin aikaisemmin tuosta kasvottomuudesta, joka meidän virkamies/päätöksentekijä koneistoa vaivaa. Eli, homma kun hoituu lähinnä sähköisesti, niin ei ainakaan tarvitse nostaa pyllyään ylös penkistä ja tavata asiakasta kasvotusten, jos asia on vähääkään epäselvä. Se on niin helppo kirjoittaa hylkypaperi, kun ei osata noudattaa lakia ja tutkia asiaa paremmin.

Käytännössä asiahan on niin että itse hakijalla on vastuu, minkämoisen hakemuksen tekee. Jos hakemuksesta ei käy ilmi se pykälä mikä asiaan liittyy, niin ei sitä osaa kunnan virkamiehetkään itse hakea. Tuloksena liian usein hylkypäätös.

Lisäksi hakemukseen liitettävällä lääkärintodistuksella on tietysti suuri arvo tuen saamiseen ja kyllä se lääkärin diagnoosi pitäisi olla jo tarpeeksi vakuuttavaa luokkaa, jotta asia olisi sillä selvä.

Mutta, kuten ihmisiä on erilaisia, on myös vammaryhmät erilaisia. Tähän voisin tuoda esiin sen oman vammaryhmäni, eli aivoruhjevamman joka on yksi maailman eriskummallisinta vammaluokista, ainakin näin allekirjoittaneen kokemuksen mielestä.

Valitusprosessi kielteisestä päätöksestä on tietysti seuraavaksi edessä.

Usein vaan kuulee ettei oikaisuvaatimukset/valitukset kumoa viranhaltijan päätöksiä, vaan hylkypäätös on ja pysyy. Perusturvalautakunnat käsittelevät valitukset ja ainakin allekirjoittaneen mielestä tuo on väärä reitti ratkoa asia tai ainakin asia tulisi käsitellä tarkemmin.

Perusturvalautakunnissa (PETU) ei varmasti (aina) ole sitä tietotaitoa, jotta väärin perustein annettu hylkypäätös kumoutuisi.

Vaitiolovelvollisuus minua tässä kohti sitoo, kun luottamustehtävissä olen Mäntsälän kunnan Perusturvalautakunnassa varajäsenenä, niin en voi kertoa siitä enempää.

Kumminkin. Aina on mahdollisuus informoida ja kouluttaa viranhaltijoita ja Perusturvalautakunnan jäseniä siltä varalta ettei vääriä päätöksiä syntyisi.

Eräs ystäväni kertoi tuosta viranhaltijoiden ja perusturvalautakunnan info/koulutustilaisuuksista, jossa esim. paikallisyhdistyksen puheenjohtaja pitää informaatio/koulutustilaisuuden viranhaltijoille ja perusturvalautakunnalle (esim. uusista säännöksistä vammaislakiin, tms.).

Ystäväni kertoi myös että viranhaltijan/PETU:n on vaikeampi tehdä vääriä päätöksiä, kun joku jota virheelliset päätökset koskee olisi paikalla puhumassa elävänä esimerkkinä.

Näin on kuulemma monessa kunnassa / kaupungissa ollut tapana tehdä, joka on kyllä mielestäni hyvä juttu.
Mutta en kumminkaan meni takuuseen siitä että jaksaako nämä viranhaltijat / PETU:n jäsenet muistaa nämä ohjesäännöt ja tutustua valituksiin paremmin?

Mielestäni vammaispalvelu nyt tarvitsee uudet pelisäännöt.

Ensinnäkin. Kun vammautunut hakee esimerkiksi kuljetuspalvelua (taksisetelit) vammaispalvelusta ja hakemuksessa ja lääkärintodistuksessa käy ilmi että vaikeavammaisen kriteerit täyttyvät, mutta siitäkin huolimatta viranhaltija päättää hylätä hakemuksen, tulisi viranhaltijalle antaa kirjallinen huomautus ja mahdollisesti sakkorangaistus lakipykälän soveltamisesta, mikä ei ole missään muodossa sallittua!

En tiedä, mutta luulen että ainakaan kuntamme vammaispalvelussa työskentelevät ei ole tarpeeksi koulutettuja, että heillä olisi täysi tietotaito vammaisista ihmisistä. Se on nyt ihan kunnansisäinen asia, mutta siitä kyllä pitäisi tehdä valtakunnallinen asia, jotta vammaisen ihmisen oikeuksista olisi päättämässä ammattitaitoinen ihminen.

Mitä tulee Perusturvalautakuntaan, niin ehdottaisin että lautakunnassa olisi vähintään yksi puolueeton ja ammattitaitoinen ihminen puuttumassa mahdollisiin epäkohtiin lautakunnassa.

Lopuksi vielä että kunnalla/kaupungilla tulisi olla tarpeeksi vammaispalveluissa työntekijöitä, jotta esim. kotikäynneille olisi mahdollista irtaannuttaa porukkaa, jos tapaus on vähänkin epäselvä ja hylkypäätös uhkaisi.
Kuntien / kaupunkien hallinto kyllä sanoo tuossa vaiheessa ei, kun säästökuurit ovat päällä, mutta säästöt siinä tapauksessa voi suunnata muihin turhiin virkoihin, jota esimerkiksi kuntayhtymät ovat tuoneet mukanaan.

Eikä edes tässä ollut kaikki. Onhan mm. KELA, vakuutusyhtiöt, sosiaalitoimisto keiden toimesta vammaisen elämää vaikeutetaan, mutta siitä lisää, kunhan kerkiää tutkia asioita enemmän.

Se on helppoa sanoa, kun ei ole omassa elämässä riippuvainen kenenkään avusta - Mutta aatteleppas omalle kohdalle?

Vammaisten puolesta

Mikko A. Ratia