keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Virkamiesten ja päättäjien kasvottomuudesta

Tämä asia nousi esiin jälleen kerran, kun eilen tapasin erään tuntemani vanhemman naisihmisen.

Tuli puheeksi hänen liikuntakyky, joka kärsi viime vuoden marraskuussa tapahtuneen kaatumisen johdosta niin pahoin ettei hän kerta kaikkiaan pysty enää liikkumaan pitkiä matkoja (esim. kauppakäyntejä) ilman apua.

Hän teki kunnalle palveluseteli hakemuksen, lähinnä liikkumisen takia. Vammaispalvelu kumminkin hylkäsi hakemuksen, vedoten siihen että tämä naisihminen asuu keskustassa ja tarpeen tullen voi käyttää esimerkiksi rollaattoria kulkemiseen.

Kauhistelin jo silloin vääryydellä tehtyä päätöstä. Jos ajatellaan että toinen käsi on lähestulkoon 100% toimintakyvytön, niin kuka nyt rollaattorilla kykenee liikkumaan, koska siinäkin tarvitaan kahta toimivaa kättä (varsinkin talviaikaa, kun on lunta, loskaa, tms.).

Tein silloin maaliskuussa 2010 hänen kanssaan valituksen Perusturvalautakuntaan, mutta kuten arvata saattoi, tuli valitus bumerangina takaisin ja kieltävä kanta pysyi!

Eilen, tämä ihminen sitten ilmaisi huolensa ettei kunta ole vieläkään vastannut uudempaan hakemukseen, jonka hän teki haettuaan toisen (tarkemman?) lääkärintodistuksen.

Siihen ei pysty kukaan vaikuttamaan että päätökset kestää ja tietämättä sen enempiä asiasta (lukematta hakemusta, minkä hän oli tehnyt) en pystynyt auttamaan sen enempää.

Kaikesta tästä kumminkin tulee mieleen että nykyisin kai kaikki asiat pyörii liiallisen byrokratian ja papereihin tuijottamisen ympärillä? Eikö enää ole olemassa empatiaa virkamiesten päätöksissä? Entä eikö (tässä tapauksessa) Mäntsälän kunnan vammaispalvelulla riitä ammattitaito tai rahkeet selvittää asiaa tarkemmin?

Ei se nyt olisi liikaa vaadittu, jos esim. liikuntaesteiset saisivat henkilökohtaista palvelua näissä asioissa?

Eli, Suomeksi sanottuna ei kytättäisi niitä papereita turhan mustavalkoisesti ja otettaisiin selvää mikä on todellisesti asiakkaan kunto! Luulisi meidänkin kunnalta semmoinen ihminen löytyvän, vai onko lomautukset kenties iskenyt tai koko palvelu ulkoistettu, esim. Keravalle?

Tietty siinä pitää olla tarkkana ettei väärin perustein tukia myönnetä, mutta asiakkaan ”kunnon tarkistamiseen” ei tarvitse olla ylilääkäri (joiden lausunnoista ei käy se puhdas totuus aina ilmi), vaan yksinkertaisesti virkamieskoneisto tarvitsee empatiaa nähdäkseen tilanteen itse asiakkaan silmin, eikä vain mitä papereissa lukee!

Virkistän tässä vielä virkamiesten ja päättäjien muistia. Vammaispalvelut on subjektiivinen oikeus vaikeavammaiselle ihmiselle ja niitä ei saa soveltaa!

Minäkin, allekirjoittanut olen sen tylyn kielteisen päätöksen saanut, vaikka onnettomuuden (10/1993) jälkeen minut todettiin vaikeavammaiseksi.

Silti. Ymmärrän että nuoremmalle kaverille, joka kykenee kävelemään ja pärjää (lähestulkoon 100%) omillaan hylkypäätös on selvä.

Mutta ajatelkaa niitä liikuntaesteisiä ihmisiä ketkä tarvitsevat apua esim. päivittäin? Ei ihme että Suomessa on niin paljon masentuneita…

Lopuksi vielä virkamiehille ehdotus. Kannattaisi varmaan teidänkin kokeilla kuinka elämä sujuu esim. yksikätisenä ihmisenä ilman mitään apuja…

Mikko A. Ratia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti