maanantai 9. elokuuta 2010

Toimeentulotuesta

Kipinä lähteä kirjoittamaan toimeentulotuesta poiki eilisestä keskustelusta, jossa eräs ihminen valitti ettei saa toimeentulotukea sosiaalitoimistosta, vaikka hänen tulonsa olivat törkeän pienet.

Kysyin miksi ei sosiaalitoimisto myönnä tukea ja vastaus oli ”Sosiaalitoimisto soveltaa toimeentulohakemuksia”.

En tunne henkilökohtaisesti tuota ihmistä kenen kanssa kävimme keskustelun, joten arvailujen varaan jää, että onko asia nyt niin miten hän sen kuvasi.

Miksi sitten otan asian esille onkin toinen juttu.

Hyvinvointivaltiossa luulisi että kukaan ei jää nollatoleranssiin toimeentulon puolesta. Mutta näin se ei ole.

Asialle täytyisi tehdä kyllä jotakin pian, sillä köyhyysrajan (mikä se sitten OIKEASTI on?) alapuolella kituuttelee moni Suomalainen.
Eilisestä keskustelusta jäi mieleeni ihmisen luovuttava asenne. Jos sosiaalitoimi sanoo ettei tipu, niin siihen tyydytään. Olen itsekin tehnyt saman virheen vakuutusyhtiön kanssa asioidessani.

Ihmisen ei ikinä pitäisi jättää asiaa siihen yhteen hylkypäätökseen, vaan taistella oikeuksien puolesta. Ei se helppoa monelle ole ja ylämäki on raskas kavuta yhä uudestaan ja uudestaan.

Suomi on tunnettu raskaasta verotuksestaan ja kummastelen nyt että mihin nuo verot sitten menee, kerta ei niitä ainakaan käytetä Suomalaisen veronmaksajan hyväksi?

Onko sitten hallituksella ajatus noissa eläkeiän nostoissa se että saadaan verotuloja enempi ja ihminen kun viimein pääsee eläkkeelle, niin ei mene kuin hetki niin hän on haudanlevossa, jolloin eläkkeenmaksu katkeaa ja valtio taas on säästänyt, hurraa!

Moni Suomalainen toimeentulotuen armoilla elävä on katkera varmasti maahanmuuttajille/elintaso pakolaisille, ketkä saavat tukia enemmän kuin kantasuomalainen. En ihmettele tätä yhtään, sillä uutinen saa allekirjoittaneenkin miettimään todellakin ajatusta ”riittäkö enää mikään?”

Tiedän kyllä että jokaisella on oikeus toimeentuloon, niin Somalilla, kuin täällä asustavalla Suomalaisella.
Usein myös minulle vastauksia on tullut, että ”onhan meissäkin niitä sossupummeja”. En kiellä tätä, mutta ei pidä silti yleistää jokaista Suomalaista vähäosaista sossupummiksi, sillä ”tarinoita on niin paljon kun kertojiakin, mutta jokaiselle tarinalle ei valitettavasti löydy kuulijoita”.

Kannatan jokaista maahanmuutto hyysääjää ajattelemaan edellistä lausetta.

Loppuun toki täytyy mainita että ei pidä myöskään yleistää kaikkia maahanmuuttajia samaan pummikerhoon, kun näinhän se ei ole. Mutta valitettavan paljon kumminkin on heissäkin niitä elintasopakolaisia, ketkä eivät tee tikkuakaan ristiin hyvinvointinsa puolesta.

Johtopäätöksenä tästä kaikesta voin vaan tuoda ajatukseni julki että olisikohan tuo toimeentulotuki asetettava subjektiiviseksi oikeudeksi veronmaksajalle?

Terv.

Mikko A. Ratia (PS)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti