lauantai 21. elokuuta 2010

Esittelyssä: Perussuomalainen - Mikko A. Ratia

Esittelyssä: Perussuomalainen - Mikko A. Ratia

KUKA OLEN?

33-vuotias (synt. 13.11.76) Perheenisä Mäntsälästä. Perheeseen kuuluu vaimo ja tytär Saga (synt. 23.7.04).

MITÄ TEEN?

Perussuomalainen, tätä nykyä puolipäiväinen koti-isä (vuodesta 2005 aina elokuu 2010 kokopäiväinen) ja kirjailija.

Olen myös mukana eri järjestötoiminnassa, esim. Mäntsälän Invalidit RY:n hallituksessa ja Mäntsälän Perussuomalaiset RY:n hallituksessa.
Kuulun myös yhtenä Invalidiliiton Alueellisiin Vaikuttajiin.

Politiikka on kiinnostanut minua tarkemmin vuodesta 2004, jolloin liityin Perussuomalaisiin.

ARVOMAAILMA?

Minulle on tärkeää yhdenvertaisuus. Yhdenvertaisuutta vaan en ole nähnyt nykyisen hallituksen toimissa ja näin ollen vähäosaiset Suomalaiset jäävät yhä helpommin jalkoihin. Näistä ryhmistä mainitakseni: Vanhukset, vammaiset, pitkäaikaissairaat, lapset, köyhät ja työttömät ovat siis sydäntäni lähellä ja puolustan heidän ihmisarvojaan ja oikeuksia yhä kylmemmässä maailmassa, jossa ei oikeudenmukaisuudesta ole tietoakaan.

MIKSI MINÄ?:

Omaan ensisijaisesti kokemuksen tuomaa tietoa ja selviytymisen taitoa elämän synkistä hetkistä.
Kokemusta on myös lähiomaisilta & ystäviltä mikä on vanhustenhuollon ja työttömyyden tila nykyisin.

Olen hyvin sosiaalinen ja tykkään kuunnella ihmistä omana itsenään ja minulle on helppo avautua. Ennen kaikkea pidän tasa-arvoisesta elämästä, jossa kukaan ei jää syrjityksi.

Olen myös tarpeen vaatiessa hanakasti ”jalkaa oven väliin” tyyppiä, joten periksi ei anneta!

--------------------------------------------

Tässäpä tärkeimmät. Blokiteksteissä lisää.

Terv.

Mikko A. Ratia

tiistai 17. elokuuta 2010

Lopun alku

Kirjoittelin uuden alusta 11.8.2010.

Asiat ovat kumminkin menneet niin perseelleen viime päivinä Suomenmaan politiikassa, että astun nyt syrjään politiikan parista ainakin siksi aikaa kunnes olen saanut uuden inspiraation puolustaa Suomalaisten oikeuksia.

Tämä siis ei ole loppu, mutta oma elämäni ajaa nyt ainakin etusijalle ja myös tuleva kirjaprojekti tarvitsee kaikkea muuta kuin politikointia.

Mainitsin asioista, jotka vaikuttavat tähän päätökseeni. Niitä ovat mm. vaalirahasotkut ja virkavirheet puolueissa, sekä asiat mitkä tulevat ns. puun takaa.
Myös puolueiden kesken käytävä ”mollaus” on ajautunut nyt siihen pisteeseen, että en näe tuossa touhussa enää mitään kansalaisten edustamista, vaan oman pikkuisen perseen vankistamista kansanedustajan palkkaa silmälläpitäen.

Tämä nykyinen malli ei saa jatkua, mutta minkäs sille teet? Kansanedustajat lupaavat minkä lupaavat, mutta näkyykö se missään?

Tänään kävin keskustelua kahden vanhemman ihmisen kanssa, kun poikkesin pitkästä aikaa kahville Mäntsälän keskustaan.
Huomasin heissäkin sen ylikuumenemisen joka johtui… yllätys, yllätys: maahanmuuttajista!
Nettipalstoilla ja yhteisöissä tein jo saman havainnon jonkun aikaa sitten ja mielestäni se oli jo tarpeeksi hälyttävä ilmiö, että kirjoitin eilen siitä raakaluonnoksen, jota en kumminkaan julkaise kun mitäs sillä nyt enää on väliä?

Mutta sen minä vaan sanon että Suomalaisten vähäosaisten joukko nousee vielä hurjempaan kapinaan tämän mamu-hyysäyksen vuoksi.

Tulisiko asialle tehdä jotakin?

Kiitos ja Anteeksi

Terv.

Mikko A. Ratia

maanantai 16. elokuuta 2010

Oikaisua vailla?

Suunniteltu teksti väistyykin nyt, koska jälleen kerran on asioilla tapana sekoittua.

Meinaan vaan että edellisten kunnallisvaalien 2008 jälkilöylyissä Mäntsälän Perussuomalaisista Itsenäisyyspuolueen (IPU) kirjoille loikannutta Mäntsälän kunnanvaltuutettua Heini Parviaista on taas sotkettu Perussuomalaisiin.

Joten, teen tämän oikaisun jälleen kerran, lähinnä siksi kun ei hänen nykyisestä puolueesta ole näemmä pidetty tarpeeksi ääntä, vaan hänet mielletään Perussuomalaiseksi edelleen.

Tänään sain ”nimettömän” puhelun eräältä miespuoliselta, joka kysyi minulta asiaa suoraan että onko hän teidän Persujen riveissä edelleen? Vastasin hyvin lyhyesti että ei ole ollut pitkään aikaan.

Jos joku vielä näin luulee asian olevan että Parviainen edustaisi Perussuomalaisia, pyydän kohteliaimmin korjaamaan tämän luulon/väitteen.

Mäntsälän Perussuomalaisten puolesta

Mikko A. Ratia

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Uuden alkua

Niin, todellakin. Uusi elämänvaihe on alkamassa ensi viikolla, kun maanantaina tyttäreni aloittaa esikoulun.

Olen itse pohtinut mitä minä alan tekemään, kun päivittäinen koti-isän rooli vaihtuukin nk. rauhallisempaan menoon.

Yli 5 vuotta kun on tyttären kanssa kotona viettänyt, niin  väkisinkin siinä tulee tyhjä fiilis… mitäs nyt?

Tietysti syksy koittaa ja aktivoituu arjen asiat, eli toisin sanoen kaikki järjestö ja vapaaehtoishommat nousevat esiin.

Kysymys vaan kuuluu: Saanko minä niistä päiväni täyttymään?

Oma blogini on ollut tapetilla, arvostelun alla ja kyseenalaistettukin, että miksi juuri minun pitää kirjoittaa epäkohdista mitä näen ja koen maailmassa?

Vastaus skeptikoille on selkeä. En ikinä ole ollut pelkästään omaa parastani ajamassa, vaan tykkään vaikuttaa ihmisten asioihin ja mahdollisesti auttaa vaikeuksien keskellä painivaa.

Myös mielipiteistäni on tullut palautetta puoleen jos toiseen.

Mielipiteistä sen verran että minä menen jokaisen ajatukseni taakse seisomaan, enkä ala miellyttämään muita ihmisiä.
Suuret kysymykset, esim. maahanmuutto on vastaisuudessa syväluotaavaa, kuten kaikki muutkin asiat mistä satun kirjoittamaan.
Tämä tyyli, eli asioista kirjoittaminen syvällisemmin oli alkujaan mottoni. Mutta keltanokka kun silloin olin politiikan saralla (en nyt ammattilainen vieläkään, mutta kokemusta rikkaampana), niin asiat oli hieman vaikeampi käsitellä, varsinkin kun henkilökohtaisuuksiin mentiin niin rasittavalla tavalla.

Nyt kuitenkin kaikesta karaistuneena päätin jatkaa, ihan pinnan alle taas mennen.

Jotkut ei siitä pidä, vaan tarttuvat siihen "narsisti-rasisti-whatever" korttiin. En tajua ihmisluokkaa, joka kaikesta tekee elämää suurempia asioita!
Helpotukseksi kumminkin heille, etten aio ehdokkaaksi tuleviin eduskuntavaaleihin… joten nukkukaa rauhassa.

Eduskuntavaaleista puheen ollen. Moni ihminen on jo minulle sanonut että ”Miksei? Sinulla on asenne kohdallaan”. Asenne kyllä on kohdallaan, mutta en vain nyt kykene repeytymään eduskuntavaaleihin ehdokkaaksi, kun minulla on kumminkin tärkeämpää elämässä oma perheeni, jolle ei jäisi aikaa eduskuntavaalityö rumbassa.

Toinen asia miksi en nyt lähde ”soitellen sotaan” on oma itseni. Sillä minulla on haaveita päästä opiskelemaan nuoriso-ohjaajaksi tulevaisuudessa ja siihen samaan pakettiin ei kuulu politikointi, sillä haluan ihan rauhassa käydä opinnot loppuun, ennen kuin kauhialla hektisyydellä hoitaa asiat puolivillaisella.

Viimeisenä. Se kokemus. Vaikka kokemusta elämästä onkin, niin politiikka on likaista hommaa, jossa ei pärjää ihan untuvikkona.

Kirjaprojektitkin vie aikaa lähitulevaisuudessa. Alan kirjoittamaan nk. omaa elämänkertaa, alkuun vaan yksityisempään käyttöön, mutta saa nyt nähdä miten kirjakustantamot siitä sitten innostuu.

Kaikki siis jatkuu syksymmällä ja toivon mukaan parempaan suuntaan. Mäntsälän Perussuomalaiset RY etsii lisää vaikutushaluisia ihmisiä, joten minuun tai suoraan kotisivuilta yhteyttä 

Elämä muuttuu, mutta kaikki jatkuu omalla painollaan.

Hyvää elokuun jatkoa

Mikko A. Ratia (PS)

tiistai 10. elokuuta 2010

Tapani Yli- harju R.I.P.

Linkki uutiseen

Lepää rauhassa Tapani ja Rami Lehtoselle pikaista paranemista, joka oli Tapanin seurana.

Kunnioituksella

Mikko A. Ratia (PS)

Malttia taas kaivattaisiin

Lähipäivinä liikenteessä taas näemme pieniä lapsia suunnistamassa koulutielle.

Kirjoittelin eilen kuntamme kolmeen paikallislehteen jälleen kerran tuosta liikenneturvallisuudesta.

Kuten jokainen osaa nähdä ja kuulla on melkoinen viidakonlaki voimassa liikenteessä ja näin ollen jalankulkijat on melko turvattomia.

Kirjoittelin tuossa aikaisemmin kotiristeyksemme ongelmasta, mutta kun asiaa vietiin eteenpäin, oli tyly vastaus kunnan puolelta ”Sehän on turvallinen risteys?”
Myös oikaisumahdollisuus tuosta Lakeenkujalta Iso-lakeentielle ei tule kuulonkaan. Syynä kuulemma moporalli, mitä tuo oikaisu toisi mukanaan.

No, ei nyt keskitytä siihen sillä asiaa on jo puitu tarpeeksi, mutta ei lopullisesti. Eli, kuulemanne pitää.

Palataan siis kirjoitukseni pääasiaan, eli ”Lapset Liikenteessä - teemaan”.

Niin, kuten fiksummat ihmiset tietävät ettei lapsi ole liikenteessä kuin aikuinen. Hänen harkintakykynsä, hahmotus, tilannereaktio, tms. ei ole niin kehittyneitä kuin vanhemmalla ihmisellä.

Liikenneturvan sivuilla on aivan loistava mahdollisuus tutkia näin edellisen väitteeni paikkansapitävyyttä (jos joku skeptikko ei siihen usko).

Eli, enempiä jaarittelematta… muistakaa nyt ihmiset ottaa järki mukaan siellä liikenteessä ja lähtekää vaikka muutamaa minuuttia aikaisemmin töihin, jotta ei tarvitsisi käyttää kaasujalkaa stressileluna!

Lasten liikenneturvallisuuden poulesta

Koti-Isä
Mikko A. Ratia

maanantai 9. elokuuta 2010

Toimeentulotuesta

Kipinä lähteä kirjoittamaan toimeentulotuesta poiki eilisestä keskustelusta, jossa eräs ihminen valitti ettei saa toimeentulotukea sosiaalitoimistosta, vaikka hänen tulonsa olivat törkeän pienet.

Kysyin miksi ei sosiaalitoimisto myönnä tukea ja vastaus oli ”Sosiaalitoimisto soveltaa toimeentulohakemuksia”.

En tunne henkilökohtaisesti tuota ihmistä kenen kanssa kävimme keskustelun, joten arvailujen varaan jää, että onko asia nyt niin miten hän sen kuvasi.

Miksi sitten otan asian esille onkin toinen juttu.

Hyvinvointivaltiossa luulisi että kukaan ei jää nollatoleranssiin toimeentulon puolesta. Mutta näin se ei ole.

Asialle täytyisi tehdä kyllä jotakin pian, sillä köyhyysrajan (mikä se sitten OIKEASTI on?) alapuolella kituuttelee moni Suomalainen.
Eilisestä keskustelusta jäi mieleeni ihmisen luovuttava asenne. Jos sosiaalitoimi sanoo ettei tipu, niin siihen tyydytään. Olen itsekin tehnyt saman virheen vakuutusyhtiön kanssa asioidessani.

Ihmisen ei ikinä pitäisi jättää asiaa siihen yhteen hylkypäätökseen, vaan taistella oikeuksien puolesta. Ei se helppoa monelle ole ja ylämäki on raskas kavuta yhä uudestaan ja uudestaan.

Suomi on tunnettu raskaasta verotuksestaan ja kummastelen nyt että mihin nuo verot sitten menee, kerta ei niitä ainakaan käytetä Suomalaisen veronmaksajan hyväksi?

Onko sitten hallituksella ajatus noissa eläkeiän nostoissa se että saadaan verotuloja enempi ja ihminen kun viimein pääsee eläkkeelle, niin ei mene kuin hetki niin hän on haudanlevossa, jolloin eläkkeenmaksu katkeaa ja valtio taas on säästänyt, hurraa!

Moni Suomalainen toimeentulotuen armoilla elävä on katkera varmasti maahanmuuttajille/elintaso pakolaisille, ketkä saavat tukia enemmän kuin kantasuomalainen. En ihmettele tätä yhtään, sillä uutinen saa allekirjoittaneenkin miettimään todellakin ajatusta ”riittäkö enää mikään?”

Tiedän kyllä että jokaisella on oikeus toimeentuloon, niin Somalilla, kuin täällä asustavalla Suomalaisella.
Usein myös minulle vastauksia on tullut, että ”onhan meissäkin niitä sossupummeja”. En kiellä tätä, mutta ei pidä silti yleistää jokaista Suomalaista vähäosaista sossupummiksi, sillä ”tarinoita on niin paljon kun kertojiakin, mutta jokaiselle tarinalle ei valitettavasti löydy kuulijoita”.

Kannatan jokaista maahanmuutto hyysääjää ajattelemaan edellistä lausetta.

Loppuun toki täytyy mainita että ei pidä myöskään yleistää kaikkia maahanmuuttajia samaan pummikerhoon, kun näinhän se ei ole. Mutta valitettavan paljon kumminkin on heissäkin niitä elintasopakolaisia, ketkä eivät tee tikkuakaan ristiin hyvinvointinsa puolesta.

Johtopäätöksenä tästä kaikesta voin vaan tuoda ajatukseni julki että olisikohan tuo toimeentulotuki asetettava subjektiiviseksi oikeudeksi veronmaksajalle?

Terv.

Mikko A. Ratia (PS)

Mistä johtunee maahanmuuttajiin kohdistuva kritiikki ja viha?

Uutisessa ”vihaa” ruokitaan oikein huolella.
En yhtään ihmettele sitä miten maahanmuuttajiin kohdistuva katkeruus ja viha vain nostaa päätään, kun valtio syytää rahaa kokoajan vain enemmän maahanmuuttajille ja unohtaa näin alkup. Kansalaiset ketkä myös tarvitsevat tukea ja apua elämäänsä.

Miten käy meidän pitkäaikaissairaiden, MT-kuntoutujien, vammaisten, vanhusten, lasten, jne.?

Mitä väliä enää on millään?
Esimerkkinä mielenterveyssairaalat joutuvat pistämään porukkaa avohoitoon säästökohteiden vuoksi. Kuka sanoo että juuri mielenterveydestä ja yleisestä terveydenhuollosta pitäisi nuo säästöt repiä? Taikka vanhusten, vammaisten ja lasten hoidosta?

Kyllä Suomen valtiolla olisi muitakin säästökohteita, esim. nämä kaikki turhat remontit ja kunnostukset ja siinä samassa aivan järjetön maahanmuuttaja-politiikka, joka on mennyt jo vuosia päin helvettiä, kuten eräs Persujen edustaja tässä taannoin totesi.

Onko tärkeämpää haalia lisää mahd. ongelmatapauksia / sossun luukun kuluttajia ja näitä aivan järjettömiä rahanmenoja, kuin pitää huolta ihmisistä, jotka ovat kumminkin verorahoistaan rahoittanut nuo edellämainitut menot?

”Ei maahanmuuttoa vastaan vaan paremman maahanmuuton puolesta” on hyvä, ellei paras kanta tähän sirkukseen.

Miksei kaikkea voisi löytyä kultaista keskitietä, vaan on pakko vetää homma niin överiksi ettei juuri muille vähemmistön edustajille löydy tukia, kun ei ”muka” ole rahaa?

Kaikkiahan ei voi miellyttää, mutta sitä varten ei tässä olla mukana. Kaikesta voisi päätyä sopuun, mutta on aivan järjetöntä lähteä keskustelemaan esim. vihreiden edustajien kanssa tästä maahanmuuttaja asiasta, kun kaikki kritiikki on tulkittava rasismiksi.

Opetelkaa siis keskustelemaan asioista ilman kapeakatseista näkemystänne!

Nykyhallitus ei elä ollenkaan sillä tasolla millä heidän pitäisi. Joskus tulee vaan mieleen kysymys… onko he reputtaneet täydellisesti hommansa, kun kyse on kumminkin KANSANEDUSTAJISTA!!! Nyt se edustus on näkymätön.

Ennemmin minä äänestän ihmistä joka elää tässä reaaliajassa ja ennen kaikkea Todellisuudessa!

Kannattaa siis miettiä ketä sinne eduskuntaan äänestää seuraavaksi!

Mikko A. Ratia (PS)