keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Rajansa Kaikella (Kukkahatuillakin)

Viime ajat on kertonut karua kieltään Suomalaisen vähäosaisen arjesta.

Uutisia seuranneena olen perillä missä tässä nyt mennään. Lisäksi elävät esimerkit ovat kertoneet sitä karua totuutta mikä on vähäosaisella Suomenmaassa edessä, jos ei kohta ruveta toimimaan!

Siis sosiaalisissa merkeissä on viime viikot todellakin mennyt ja tulee menemään nyt ainakin kesäkuun alkuun asti.

Maahanmuuttajista ei ole vieläkään keskustelu lakannut ja hyvä niin, meinaan vaan ettei siltä tosiasialta voi ummistaa silmiään että Suomalaiset vähäosaiset jäävät pian niin jalkoihin, ettei ulospääsyä elämän helvetistä ole.

Maahanmuuttomyönteiset ovat aikaisemmin rehvastelleet sillä ettei meillä Perussuomalaisilla ole juuri mitään muuta sanottavaa tai annettavaa kansalle, kuin tuo kuuluisa MaMu-kritiikki.
Se ei mielestäni pidä paikkaansa kaikilta osin. Onhan heitäkin ketkä julistaa tuota MaMu-kritiikkiä elämän tehtävänään ja heidät valitettavan usein kytketään Perussuomalaisiin.

Mutta onko sitten maahanmuuttomyönteisillä puolueilla (Vihreät, RKP) sellainen pelko persiissä että loppupeleissä Perussuomalaiset olisivatkin vahvempana kuin koskaan aikaisemmin?

Tämä on nyt taas tätä ”puoluepeliä” joka on niin syvältä ettei tosikaan! Politiikka ja ”kansanedustajat” on poikkeuksia lukuun ottamatta menettänyt täysin kasvonsa minun arvoasteikollani.

Kysymys vain kuuluu että milloin alkaa se KANSANEDUSTAMINEN johon nuo ihmiset ovat äänestetty? Olen aikaisemminkin tuonut saman kysymyksen esiin, mutta kertaus on aina hyvästä.

Suomessa vähäosaiset toivovat varmasti koko sydämestään ettei heidän tarvitsisi herätä joka aamu samaan tunteeseen, mihin he ovat jo turtuneet.

Esimerkkinä vanhukset. Onhan se totta että perheen, läheisten ja ystävien tuki on se paras vaihtoehto. Mutta kuinka moni edellä mainituista kykenee olemaan vanhemmalle ihmiselle se tuki ja turva? Auttamatta moni vanhempi ihminen joutuu turvautumaan perheen ulkopuoliseen apuun.

Tänä päivänä kun kiristetään kaikesta jää auttamattomasti vanhus siihen viimeiseen luokkaan ja minulla on pari esimerkkiä siitä miten esimerkiksi kotikuntani Mäntsälä toimi vanhusten tukien suhteen.

Ensinnäkään en mainitse mitään nimiä tai muita tietoja, koska en katso sitä tarpeelliseksi. Tosiasia se puhukoon puolestaan.

Esimerkki 1:
85-vuotias nainen. Kaatunut pahasti ja murtanut oikea kätensä olkaluun. Käsi leikattu, mutta pysyvä invaliditeetti jäänyt.
Lisäksi selkänivelten kulumat aiheuttanut liikuntaestettä ja hän on jäänyt jo aikaisemmin eläkkeelle.
Hakenut kuljetustukea kunnalta, kun ei pysty enää omalla autolla liikkumaan.
Nainen on aktiivinen esim. järjestötyössä.
Kunta antoi kieltävän päätöksen hakemukseen, vedoten ettei nainen ole tarpeeksi vammainen saadakseen tukea.

Mitä sinulle tulisi tästä mieleen? Ehkä epäoikeudenmukaisuutta? Minulle ainakin tulee mieleen törkeä syrjiminen. Kunnasta oli ehdotettu että miksei rollaattorilla voisi kauppa, tms. asioita suorittaa? Ajatteleeko tosissaan kunnan ihmiset ja päättäjät noin yksinkertaisesti että jos kerta jalat kantaa sen verran ettei ole tuolissa, niin pystyt sitten liikkumaan muutoin oikein mainiosti?
Sanoisin että tuossa tapauksessa on toimittu niin väärin kuin olla ja voi, sillä edes rollaattorin ehdottaminen voitaisiin tuomita suorana vittuiluna, sillä oikea käsi todellakin on toimintakyvytön työntämään rollaattoria!

Toinen esimerkki tulee maksuista, mitä vanhemmat ihmiset maksavat esim. kodinhoidosta.

Minulla ei ollut tarkempia tietoja tästä, muuta kuin se miten Mäntsälän kunta korottaa maksuja törkeällä prosentilla.

Kumminkin, korotus tuohon kodinhoidon tukeen oli lähes 100%:nen. Eli alle sadasta eurosta 189 euroon. Tuloiksi oli tapauksessa laskettu eläkkeet + hoitotuki, joka tässä käy hämmästyttää eniten.

Eikö voisi Mäntsälän kunta johonkin muuhun panostaa noissa säästökuureissaan?

Liikuntaesteisten (vammaisten) subjektiiviset oikeudet ovat myös olleet erittäin tiukalla monessa kunnassa tai kaupungissa. Niistä tarkemmin kirjoittelen myöhemmin, kunhan aikaa saan riittävästi.

Loppuun voisi sanoa sen vielä että turhaan kukkahattutädit niitä rasistikorttejaan enää minulle heiluttelee, sillä vähät minä siitä mitä te luulette tietävän!

Seuraavat viikot menee aika vauhdilla, sillä luvassa kolme kevätkokousta, koulutusta, luentoja, jne. eli seuraavaan kirjoitukseen taas voi mennä aikaa.

Pysytään silti kuulolla.

Terveisin

Mikko A. Ratia

maanantai 15. maaliskuuta 2010

Urpo Leppänen on kuollut

Helsingin sanomat uutisoi Urpo Leppäsen poismenosta.

Kunnioituksella hänen muistoaan kohtaan

Mikko A. Ratia (PS)

lauantai 13. maaliskuuta 2010

Nuorten asemasta

”Lapsissa on tulevaisuus” Mutta nuoriso voi pahoin…

Onko kenties kyseessä vain jonkinmoinen välivaihde aikuisikään?

Joku viisas ehkä kertoo sen, mutta uskon ettei kukaan osaa antaa järkevää vastausta tuohon, vaan nyt pitää tehdä  jotakin konkreettista nuorten aseman parantamiseksi.

Usein kuulee ja näkee että aikuiset päivittelevät nuorison käyttäytymistä ja manaavat ettei nuoriso enää osaa käyttäytyä, tms.
Missäköhän lienee syy?

Olisikohan oma kuppi jo nurin ojan puolella ettei paskaakaan kiinnosta miten nuoret voi ja miksi he käyttäytyvät niin?
Liiankin moni vanhempi sysää lapselleen 20 euroa kouraan ja kuvittelee että se ”riittää” herkkää elämänvaihetta käyvää nuorta? Rahallisesti ehkä, muttei henkisesti.

Onhan sekin puoli totta että jos nuorelle (13-17) alat vanhemman roolissa keskustelemaan asioista, niin usein tulee vastauksena pelkkää muminaa (sama vertaus ei päde onneksi kaikkiin nuoriin)

Vanhemmat jotka välittävät lapsestaan ja hänen tekemisistään kyllä luultavasti kuulevatkin paljon lapsensa elämästä häneltä itseltään. Mutta karuna totuutena muistetaan ettei kaikki ole niin välittäviä.

Silloin astuu kuvaan ongelmat mitä nuori kokee mahdollisesti koulussa, kaveripiirissä, tms., jos kukaan ei välitä tai ole kiinnostunut miten nuorella menee ja mitä hänelle kuuluu?

Perheen kuuluisi pelata yhteen maaliin, tavoitteena hyvinvointi kaikilla perheenjäsenillä.

Se ei kovin helpolla onnistu tämän päivän Suomenmaassa, jossa on jo tarpeeksi aikuisilla ongelmia joko työttömyyden, liikatyöllisyyden, tms. merkeissä.
Jos perheessä on työttömyyttä, tietää se usein myös vanhempien juurtumista siihen tilanteeseen ja lasten asiat jäävät usein omien huolien taakse. Näin ei onneksi kaikilla perheillä ole, joten tässäkään en yleistä.
Liikatyöllisyyskin on pahasta, jos perheen vanhemmat joutuvat painaa pitkää päivää ja lapset ovat nk. oman onnen nojassa. Tuohan se tietty itsenäisyyttä, mutta jos vanhemmat ovat nk. ”aina töissä” niin ei sekään ole mitenkään tervettä lapsille tai nuorille.

Alkuperäinen idea lähteä kirjoittamaan tätä lähti Mäntsälän kunnan järjestämästä nuorisoiltamasta 5. helmikuuta 2010.

Mietin tilaisuuden jälkeen että oliko tuo nyt tässä? Eli, onko Mäntsälän kunnanvaltuutetuilla, jotka olivat tuona iltana paikalla, tarkoitus todella parantaa nuorison tilannetta Mäntsälässä?

En ainakaan tuolla tilaisuudessa huomannut että aikuiset olisivat kovinkaan aktiivisesti ollut juttusilla nuorison edustajien kanssa. Se on tosin vaikeaa lähteä nuorten pariin ihan juttelemaan ja kyselemään, koska aika usein törmää ensin seinään.

Kaikkialla Suomessa varmasti vaivaa sama ongelma nuorison keskuudessa.

Kunnilla ja kaupungeilla on tarve säästää ja säästöt kohdistuvat liian usein ihmisiin, jotka eivät ainakaan heti nouse kapinaan (eli, lapset, vanhukset ja vammaiset).

Onhan se helppoa ajatella päättäjien että leikataan määrärahoja lapsista tai nuorisotyöstä, jos semmoista on budjetissa ollenkaan?

Onneksi on vapaaehtoistyössä (seurakunta, tms.) mukana aikuisia seuraamassa nuorison elämää, mutta valitettavasti tuokin on usein katupartio tyyppistä, eli sammuneita nuoria autetaan, tms. eikä näin ollen mitään varsinaista keskustelua synny. Nekin keskustelut usein vaipuvat unholaan, eikä kukaan enää muista taikka välitä kuullusta.

Vapaaehtoistyö on kuitenkin vähemmän houkutteleva aikuisille, joten tullaan kysymykseen mistä ne aikuiset jotka nuorten keskuudessa toimisivat ja ennen kaikkea tulisivat juttuun?

Toki onhan kunnalla omat nuorisotyöntekijänsä.

En tiedä kokonaiskuvaa, mutta luulen että nuorison parissa työskentelevillä ihmisillä on ensinnäkin se ikäkysymys esteenä toimeentulossa nuorison kanssa. Eihän 50-luvulla syntynyt ihminen voi ymmärtää ihan täysin nykynuorisoa, kun hänen nuoruudessaan ei ollut samanlaista kuin nyt.
Onhan heitäkin joiden asenne nuorisoon on kunnossa, eli otetaan selvää ennakkoon mikä on juuri nyt ”in” ja se toinen tärkeä asia, eli asenne.
En nyt syyllisty ikärasismiin ja korjaan heti etteivät kaikki vanhemmat työntekijät ole ihan ”muumioita”. Kiitokset eräälle kaverille, joka selvensi minulle tätä asiaa.

Mutta kysymys kuuluu kuitenkin että miten nuoriso ottaisi vastaan vanhemmat aikuiset heidän ”reviirillään”?

Tuo ei ole ihan niin päivänselvä juttu, koska usein nuoriso ajattelee aikuisista että ”Mitäköhän tuokin ”vanhus” meinaa?”

Kärsivällisyyttä täytyy nuorison parissa työskentelevältä löytyä. Esimerkiksi jos hyppää mukaan nuorisotyöhön nk. rookiena, niin on aika varma ettei nuoriin saa heti sitä kontaktia toimimaan.

Mielenkiintoa nuorison elämää kohtaa täytyy myös olla ja pysyä ajan trendeissä mukana.

Luottamus on ehkä se tärkein. Ainakin henkilökohtaisesti tunnen niin ettei asia mene kovin pitkälle, jos heti ollaan tarjoamassa psykologeja, tms. auttamaan nuorta. Jos nuori avautuu aikuiselle jostakin asiasta, täytyy aikuisten kuunnella asia loppuun asti ja kunnioittaa sitä kuulemaansa niin ettei nosta siitä haloota, jos nuori on niin toivonut!

Usein vaan huomaa että varsinkin vanhemmat ajattelevat niin yksiselitteisesti oman lapsensa ongelmat että heti pitää nousta barrikadille selvittämään asiaa ja niinhän sen ei pitäisi aina mennä…

Yksi tärkeä osa keskustelun aikaansaamisessa on myös se jos vanhemmalla on omakohtaista kokemusta, esim. vaikeuksista mitä on kohdannut nuorena. Tarinat omasta nuoruudesta on elävä esimerkki ja allekirjoittaneena voin sanoa että vaikutusta on ollut nuorisolle kertoa esim. oma tarinani siitä kun nuorena heittää kaiken syrjään, eikä välitä tulevaisuudesta.

Siis kärsivällisyyttä, mielenkiintoa nuorten asioihin, luottamusta ja kenties elävää esimerkkiä pitäisi nyt saada joka kuntaan ja kaupunkiin.
Ei pidä silti unohtaa että kaikki opittu kotoa alkaa, eli kotona jos on hyvä olla, niin kaksinkerroin on helpompi ottaa vastaan aikuinen ”kaveriksi”.

Silti, täytyy muistaa sekin ettei kaikki nuorison edustajat ole niin ”näkyvillä” kuten aikaansa kaupungilla/kylillä, harrastusten parissa, tms. viettävä porukka. Heitä pitäisi auttaa myös selviytymään omista ongelmistaan, joita syrjäytyminen aiheuttaa.

Se onkin sitten vaikea lähteä hakemaan niitä nuoria joilla sosiaalisuus on nollatoleranssissa.
Tottahan toki toivoisi että nämä nuoret tulisivat itse juttelemaan, kun elämässä on ongelmia, tms. Mutta niinhän se ei aina mene ja usein myöskään opettajat tai vanhemmat eivät huomaa nuoren syrjäytymistä.

Eli, syrjäytymisen ehkäisemiseksi pitäisi kodin ja koulun tehdä parempaa/tiiviimpää yhteistyötä keskenään ja näin ollen nuoren paha olo kenties helpottaisi?

Joten tässä heitän pallon nyt eteenpäin ja toivon pysyvän sen pelissä, kunnes ratkaisu näihin nuorison ongelmiin saataisiin.

Katsos kun lapsia ei pidä, eikä saa rokottaa aikuisten tyhmyydestä!

Syrjäytyminen on todella inhottava asia nuorena ja kaikki keinot pitäisi käyttää nyt ettei Jokelan ja Kauhajoen tragediat uusiudu.

Lopuksi vielä… Vanhemmat: Rakastakaa ja kuunnelkaa lapsianne.

Kunnioituksella

Mikko A. Ratia (koti-isä)

Kyllä se Perussuomalainen kiinnostaa muitakin

Lyhyen kirjoituksen tässä julkaisen. Lukekaa juttu, niin tiedätte paremmin.


Uudensuomen Uutiseen viitaten, Perussuomalaiset myös kiinnostaa muitakin kuin tavallisia Suomalaisia "uppiniskoja"

Tervetuloa joukkoon!

Kunnioituksella

Mikko A. Ratia

tiistai 9. maaliskuuta 2010

Kevään korvilla…

Kevät on pikkuhiljaa saapumassa Etelä-Suomeen. Pakkas-yöt kumminkin jatkuvat, eli se varmasti hidastaa kevään lopullista tuloa… mutta kuka tietää, sen kertokoon.

Olen viettänyt nyt hiljaiseloa blokin suhteen, mutta en todellakaan ole luopunut ajatuksistani!

Syyt ovat ihan liikakuormitus ja myöskin lomailu, jota tuli harrastettua tuossa kaksi viikkoa sitten, kun vaimolla oli talvilomaa.
Aikaa on mennyt lähinnä koti-perhe-työ-opiskelu-politiikka akselilla ja vapaapäiviä/hetkiä olen käyttänyt ihan rentoutumiseen, ilman suurempia kiireitä.

Ensinnäkin. Tässä on tapahtunut niin paljon ettei sitä oikein osaa päättää mistä aloittaa, mutta keskeiseksi asiaksi jäi tuo nuorten asema nyky-yhteiskunnassa.

Muutamasta aiheesta tuossa jo aloittelinkin kirjoittamista, mutta nuo jäivät keskeneräiseksi, joten jatketaan niitä sitten myöhemmin.

Eduskuntavaalitkin on ollut puheena. Varsin sekametelisakkia myös on mukana kinuamassa paikkaa eduskuntaan. Omastakin kunnastamme on asettumassa ehdolle ainakin muutamia ihmisiä, mutta tarkemmin en ole välittänyt ottaa selvää.

Mäntsälän Perussuomalaisten kesken on ollut jotakin puhetta, mutta oma kantani asiaan on ettei meidän tulisi nyt ryhtyä siihen työhön mitä tuommoinen vaatisi. Ehdokkaita olisi, mutta liian rankka homma tuo vaalirumba on, jotta ääniä saadaan kasaan tarpeeksi.

Itse en katso kuin vuoden 2012 kunnallisvaaleihin, johon aion asettua ehdoille. Tulevaisuus vaan näyttää miten ja minkä puolueen listoilta.
En ole silti Perussuomalaisia (PS) jättämässä.
Lähinnä minun pitäisi vähän enempi keskittyä yhteen, kuin viiteen eri asiaan, joita nyt on ollut. Siinä takaisi itselleen sen työrauhan, jota nyt ei liiemmin ole ollut.

Keskustelua on ollut. Elävässä elämässä, eli arkipäivisin keskustellut ihmisten kanssa asioista maan ja taivaan väliltä.
Kotikulmilla Mäntsälässä on esiintynyt aiheita, jotka olen ottanut ”sydämen asioiksi”, eli toisin sanoen vien asioita ruohonjuuritasolta eteenpäin.
Verkossa on ne kiivaimmat keskustelut käyty. Lähinnä näistä epäkohdista on käyty varsin monia kirjavia keskusteluja.
Voi melkein arvata että kyseessä on ollut maahanmuuttajat, joiden toimista (Islam) on ollut erityisesti puhetta. Vastapuolelta, eli maahanmuuttajien puolustajilta on tullut lähinnä kiintoisaa tekstiä. Sillä lähestulkoon aina milloin käymme selvästä asiasta keskustelua, niin jostakin kumman syystä keskustelun paino käy loppua kohden aina enemmän ja enemmän muuhun kuin alkuperäiseen aiheeseen.
Kysymys käy vaan mielessä että eivätkö puolestapuhujat osaa antaa vastausta moiseen kysymykseen? No, siihen odotellaan vastausta vieläkin.

Jotakin soraääniä on kuulunut parin muun pienemmän puolueen linjoilta. Suomen Kansan Sinivalkoiset (SKS) ja Itsenäisyyspuolueen (IPU) tahoilta on tullut hieman epäilyttävää palautetta. Lähinnä nuo kyseenalaistamani toimet mitä nuo edellä mainitut yhdistyksen harrastaa on aiheuttanut jotakin närää.
Vastauksia tosin olen saanut, mutta nekin voi hyvin asettaa epäilyttävään valoon, jos vähänkin keskittyy olennaiseen.

Viimeiseksi vielä että nyt on kysymys ihan muusta kuin Mäntsälän IPU:sta!

Niin, palatakseni arkipäiväisiin asioihin, eli eduskuntavaalit, ydinvoimapäätös, (edelleen) maahanmuuttopolitiikka, Suomen lainsäädäntö, nuoriso, lapset, perhe…
Noista seuraavista asioista tulee lähipäivinä asiaa kirjoitettua, kunhan vaan aika antaa periksi, sillä nyt lähimmät viikot näyttävät todella kiireisiltä.

Nyt Mäntsälän Kartanonpelto hiljenee, mutta vain hetkeksi.

Kunnioituksella,

Mikko A. Ratia (PS)