Vammaisten Vertaistuki

Päätin nyt kirjoittaa eräästä tärkeästä asiasta, eli vammaisten ihmisten vertaistuesta.

Itse olen kokenut paljon vertaistuen osalta tämän 16 vuoden aikana.

Yhtenä suurena osana on ollut keskustelut ihan normi ihmisten kanssa, koskien elämääni vammautumisen jälkeen.
Nuo keskustelut ovat olleet pääosin hyviä, sillä vastapuoli on hyvin ymmärtänyt olla siinä kuulijan roolissa, eikä ole alkanut päivittelemään kuinka raskasta ja vaikeaa elämäni on ollut.

Keskusteluilla on yleensä ollut sama lopputulos, eli jos oloni on ollut tukahduttava jonkun vammaan liittyvän asian tiimoilta, niin keskustelu tutun ihmisen kanssa on tehnyt päivästäni paremman.
Eipä sen keskustelunkaan pidä liittyä väkisin vammaisuuteen ollenkaan, sillä ihan jokapäiväinen keskustelu polttavista uutisista, jne. riittää.

Suosittelen siis kokeilemaan tuota vaihtoehtoa perinteisen vertaistuen lisäksi.

Verkostoituminen on yksi erittäin hyvä vertaistuen lähde, sillä esim. Invalidiliiton, Kynnyksen, Aivovammayhdistyksen, Kehitysvammaiset Tukiliitto on näin ensialkuun paikkoja joista varmasti löytyy kanavat joiden kautta vertaustukea saa hankituksi.

Olen itse toiminut vertaistukena jonkin aikaa (2001 alkaen) ja matkan varrella on ollut monenlaisia tapauksia. Ei sentään kaikki ole ollut vammaisia ihmisiä, koska eivät pelkästään edellä mainitut ole oikeutettuja vertaistukeen / tai tarvitse sitä, koska kuka vaan meistä ihmisistä voi tulla siihen tilanteeseen että vertaistuki olisi tarpeen.

Itse en ole vastaavia kanavia käyttänyt vertaistuen antamiseen tai saamiseen, mutta kuten aikaisemmin mainitsin, on käytäntöni toinen.

Tosin, olen kiinnostunut tutustumaan noiden kanavien vertaistukeen. Eli, joku päivä kirjoittelen luultavasti lisää.

Toisena asiana: olen 16 vuotta ollut ja elänyt onnettomuuden jälkeen nk. normaaleissa olosuhteissa ja soveltanut elämääni niin että kykenen lähes kaikkeen mitä elo vaatii.

Aikaisemmin kirjoittelin tuon ”Vammaton Vammainen” tekstini jossa selvitin enempi omaa tilannettani. Mutta siitä myöhemmin.

Jatkan nyt tuosta vammaisten vertaistuesta, koska myöhemmin asiasta lisää muissa aiheissa.

”Vertaistuki perustuu samankaltaisten elämänkokemuksien ja elämänvaiheiden läpi-käyneiden ihmisten keskinäiseen tasa-arvoisuuteen, keskinäiseen solidaarisuuteen, kuulluksi ja ymmärretyksi tulemiseen sekä kohtaamiseen ja keskinäiseen tukeen”

No, tuo kuulostaa ihanteelliselta vaihtoehdolta, jos ei muutakaan kylmä arki tarjoa ja sitä se onkin. Varsinkin jos olet vertaistuen tarpeessa, niin ihminen joka empaattisesti ottaa huolesi ja murheesi vastaan, ajatellen että olen joskus kokenut samaa, saa ainakin allekirjoittaneen olon helpottumaan… ”Hei! Täällähän on ihminen joka ymmärtää puutteeni ja tarpeeni kuin peiliin katsoisin”

Tuosta lainauksesta kumminkin puuttuu eräs jumalattoman tärkeä asia: Luottamus, joka mielestäni tulisi olla ensin taattu, ennen kuin ihminen voi avautua elämästään toiselle osapuolelle.

Karvaita kokemuksia tuosta luottamuspulasta ja rehellisyydestä minullakin valitettavasti on, sillä kaikki tukemani ihmiset eivät ole olleet luottamuksen arvoisia. Se on erittäin ikävä asia, sillä kun näen heitä on asiat yhä siinä samassa solmussa, eikä sitä voi kumminkaan auttaa asiaa enempää, ennen kuin vastapuolelta tulee aloite ”Auta minua”

Listaan nyt yleisimpiä ajatuksia mitä vammautuneen päässä pyörii, joko jälkeen vammautumisen tai myöhemmin elämän varrella esiin tulevat kysymykset.
Ensinnäkin on se hyväksyntä, kuinka muut ihmiset ottavat hänet vastaan ja ottavatko ystävät hänet enää joukkoon mukaan. Huolenaiheena on myös se että miten he tulevat pärjäämään elämässä tästä eteenpäin. Parisuhteessa vammautumishetkellä olevilla on suuri kysymysmerkki se miten puoliso enää hyväksyy?

Lista jatkuisi loputtomiin, eli jokainen voi vaikka testata miten asiat sujuisi esim. miten he pärjäisivät pyörätuolissa yhden päivän, kumminkin sitä normaalirutiinia noudattaen? Siinä sitten vasta näkee mitä ne vaikeudet voivat olla.

Sitä ei monikaan tule ajatelluksi että mitä jos niin tapahtuisi? En minäkään silloin ajatellut teininä asiaa ja niin myös käy aika monelle muullekin. Elämä on kuitenkin elämistä varten, kunhan osaa pitää järjen päässä.

Tosin, onhan se totta että vammautuneelle ihmiselle kyllä se eläminen järjestetään siihen muottiin että elämä onnistuu kaikin puolin, joko itsenäisesti elävänä tai avustajan avustuksella (tosin, henkinen puoli ei aina ota tulta alleen, koska se on ihmisestä kiinni, miten ymmärrät ja hyväksyt vammasi).

Ensimmäisenä vaihtoehtona vertaistuelle on kahden ihmisen välinen keskustelu, joko puhelimen, tapaamisen tai sitten vaikka sähköpostin välityksellä.

Tuo viimeinen vaan ei ole niin kätevä muoto, että siitä saisi tarpeellisen kuvan keskustelukumppanista, joka on mielestäni tärkeä asia vuorovaikutuksessa.

Kannatan ehdottomasti tätä muotoa saada vertaistukea, sillä jos ihmiselle ketä vertaistukea hakee on vammansa ymmärtäminen / hyväksyntä prosessi kesken, niin on helpompaa puhua yhdelle ihmiselle privaatisti ja täydellä luottamuksella.

Tukiryhmä on toinen vaihtoehto vertaistuelle. En ole itse ryhmä vertaistukeen osallistunut, joten siitä en niinkään osaa antaa mielipidettäni, mutta kyllä se tuntuu hyvältä vaihtoehdolta kun ottaa huomioon että ihmisiä on ryhmässä enempi, joten tarinoita, opetuksia, jne. mahtuu enempi.

Internetin verkkoyhteisöt ovat olleet minulle viimeisen kahden vuoden aikana nk. kohtaamispaikkoja, sillä olen saanut verkkoyhteisöissä paljon apua ja autettavia. Ihmiset ovat pystyneet keskustelemaan erittäin aikuismaisesti asiasta mistä asiasta.

Tuolla verkossa lienee vain se vaara että kaikki ei sitä ”tajua” taikka hyväksy, joten turhia kyseenalaistamisia tulee kuultua. Myös nuo halveksuvat ja vammaisen ihmisarvoa alentavat kommentit ovat tuttuakin tutumpia. Niihin ei vaan pidä tarttua, koska on valttia pitää pää kylmänä ja antaa kommenttien mennä painollaan alas.

Onhan siinä tosin vinha perä että mistä voit tuntea ihmisen, jonka olet kohdannut verkossa?
Annan nyt vastauksen eräille kyseenalaistajille: Se on luottamus mikä siinä on A & O. Jos en näe ihmistä luottamuksen arvoisena, en myöskään keskustele nk. arkaluontoisista asioista heidän kanssaan.
Jatkokysymys kuuluisi, mitä jos kumminkin luottamukseni saanut ihminen ottaa ja pettää luottamukseni? Siihen ei auta muu kuin ymmärtää ja hyväksyä asia millaisena se sitten tuleekaan.

Se on valitettavan suuri totuus, mutta pitää nauttia niistä kaikista ihmisistä jotka TODELLA ansaitsevat luottamuksen!

Kumminkaan en suosittele tätä yhteisö vaihtoehtoa jos ihminen on helpolla haavoittuva (vaihtoehtoisesti pitää oman sivunsa tarkoin yksityisenä ja valitsee vain tietyt kaverit)

Täytyy kumminkin muistaa että asennevamma on tarttuvaa, vammaisuus ei! Kannattaa tarkastaa myös Facebook ryhmä asiasta kiinnostuneille.

Kumminkin… tuki mikä tuki on vammaiselle tärkeä osa elämästä.
Kaikki me olemme yksilöitä ja meitä tulee ymmärtää, auttaa, tukea. Kaikki me olemme samassa veneessä ja kenenkään ei tällä kertaa pitäisi jäädä satamaan, mutta valitettavasti se ei ole niin…

Kunnioituksella

Mikko A. Ratia