maanantai 4. tammikuuta 2010

Maahanmuuttajista

Tervehdys,

Aiheesta on keskustelu käynyt tiiviinä ympäri maata viime päivinä uudenvuoden aaton tapahtumien vuoksi.

Minulle maahanmuuttajat eivät ole ongelma tai sanotaanko että en tunne vihaa edellä mainittuja kohtaan.

Suomessahan ei ole vielä ongelmaksi muodostunutta maahanmuuttovirtaa. Maailmalta näkyy kuitenkin sellaisia näkymiä että tämä ongelma voi olla todennäköistä lähivuosien aikana, jos siihen ei puututa.

Kaveriyhteisö Facebookissa on ollut nk. epävirallista keskustelua maahanmuuttajista ja pakolaisista ja nyt kun olen saanut tarpeeksi ”turpaani” aiheesta niin ajattelin julkaista tämän kirjoitukseni asiasta.

Pakolaiset (henkilö, joka joutuu pelkäämään joutuvansa kotimaassaan vainotuksi rodun, uskonnon, kansalaisuuden, sosiaalisen aseman tai poliittisen mielipiteen johdosta) on paljon vaikeampi sopeuttaa Suomeen asumaan ja elämään, kuin maahanmuuttaja, joka tulee omatahtoisesti Suomeen.

Pakolaista aiheutuu usein ongelmia enempi, esimerkiksi kielimuuri, uskonto, työmoraali, jne. Nuo ongelmat pitäisi mielestäni pystyä ratkomaan jo alkuvaiheessa, sillä jos pakolaisella on Suomessa pidempi visiitti (jopa lopullinen?), niin kyllä hänen pitäisi oppia Suomenkin lakeja ja säännöksiä noudattamaan.

Mutta jos maahanmuuttaja/pakolainen omaksuu Suomen uutena kotimaanaan ja alkaa elämään täällä normaalia arkea, niin silloin mielestäni syytä ei olisi käännyttää.

Tosin, on se sopeutuminen Suomeen myös vaikeaa, sillä kielimuuri, jne. ovat välttämättömästi vastassa, ellei ole aikaisempaa kokemusta/koulutusta.

Jos kumminkin maahanmuuttajalla on selvä päämäärä/tavoite jäädä Suomeen asumaan ja elämään, niin sellaisia perheitä/yksilöitä lähtisin kyllä tukemaan sopeutumisessa.

Tuosta sopeutumisesta onkin sitten esiin nostettava elintasopakolaiset, jotka tulevat maahan nauttimaan vain hyvästä sosiaaliturvasta tai korkeammasta elintasosta.

Onko meillä sitten varaa ruokkia elintasopakolaisia, joilla ei kuitenkaan uskota olevan kansainväliseen suojeluun tarvetta?
On kuulemma, kuten niitä muitakin vähäosaisia Suomalaisia.

Maahanmuuttajien/pakolaisten kulttuuri ja uskontoerot myös puhuttavat kansaa.

Monikulttuurisuuden kyllä hyväksyn, jos se kulkee Suomen lakien mukaisesti ja siitä ei aiheudu Suomalaisille ongelmia taikka muutoksia (esim. eri kulttuurien/uskontojen juhlapyhät, jne.)

Uskonto on sitten semmoinen asia mikä on vaikea käsitellä, sillä itse evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvana en ole pakotettuna mihinkään uskontoni puolesta.

Siitä pääsemmekin ehkä suurimpaan huolenaiheeseen.

Islamin usko on maailman toiseksi suurin ja yksi maailman nopeimmin kasvavista uskonnoista.
Se ei ole pelkkä uskonto vaan myös elämäntapa.

Uskonvapautta vastaan en ole, mutta jos Suomeen leviää Islaminusko siihen pisteeseen asti että 10 vuoden päästä on muslimeja 1,000,000 maassamme, niin väkisin tullaan siihen tilanteeseen että he alkavat vaatia myös tuota uskonvapautta, joka merkitsisi myös sitä että Suomen lainsäädäntöön täytyisi tehdä korjauksia/poikkeuksia Islaminuskon mukaan (mm. Islamista luopuneiden ihmisten rankaiseminen kuolemalla, Koraani antaa miehelle islamilaisissa maissa luvan pitää yhtä aikaa neljää vaimoa, Avioliiton solmimisikä, jne.).

Kuten koraanissa on kirjoitettu on miehen jatkettava sukuaan, jolloin kaikista lapsista tulisi muslimeja, niin uhkakuva tuosta miljoonasta muslimista vaatimassa koraanin määräämiä lakeja voisi hyvinkin toteutua!

Ajatelkaa nyt jos tuollainen laki tulisi voimaan, joka sallisi edellä mainitut?

Mäntsälän kunnan foorumilla aikaisemmin vuoden 2009 puolella toivottelin maahanmuuttajat tervetulleeksi kuntaamme, kun aihe maahanmuuttajista tuli esille.

Siitä asiasta tulikin farssinomainen ja sain kuulla siitä pientä naljailua, kun olin keskustellut pelkällä maahanmuuttaja nimikkeellä ja jättänyt siis pakolaiset ulos aiheesta.

Onhan Suomi aikanaan allekirjoittanut Geneven pakolaissopimuksen, joten en ajatellut siinä Kiintiöpakolaisia.

Joten korjataan tuo kirjoitus ja toivotan tervetulleiksi rehellistä työtätekevät maahanmuuttajat, joita tässä kunnassa olen tottunut näkemään.

Ongelmat usein jätetään sikseen ja jatketaan sitä väittämistä, ainakin mitä olen kokenut maahanmuuttajien puolustajilta.

Olisiko näidenkin ihmisten aika herätä siihen todellisuuden kuvaan mikä meitä ehkä odottaa, jos jatkamme löyhää maahanmuuttopolitiikkaa?

Silti. Kun otamme ongelmat käsittelyyn ja nostamme ne pöydälle, niin toisinajattelijoilla on selvä vastaus siihenkin ja se kuuluu ”Onhan meilläkin”.

Niin, onhan meilläkin ongelmamme. On rikolliset, työttömät, vammaiset, vanhukset, alkoholistit ja muut sosiaalitapaukset.

Eikö meidän tulisi kumminkin hoitaa ensin omat ongelmamme, kuin ottaa lisää mahdollisia ongelmia?

Rikollisuus nostaa liian usein päätänsä maahanmuuttajien keskuudessa. Se on ongelma myös siinä missä Suomalaisten omat ongelmat.

Lisäksi tuosta edellisestä voi käydä ihan jokainen oman ajatustyönsä, että mitäs sitten jos sopeutumaton maahanmuuttaja/pakolainen sattuu vahingoittamaan sinun läheistä tai ryöstämällä sinut pankkiautomaatilla?
Näin kyllä Suomenkin juntit voi tehdä, mutta edelleen kysymys kuuluu että pitääkö meidän ottaa lisää riskejä, joka lisää vain rasismin määrää?

Lähdettävä olisi kuitenkin siitä että Suomen hallituksessa tehtäisiin hieman enemmän töitä tämän asian eteen, kun se nyt on ollut vain (muka) epätietoisuutta ja voivotteluja.

Haluaako hallitus todella tehdä tästä Suomenmaasta kulttuuripommin, kun katsoo edellä mainittuja asioita? (ei millään kulttuuria vastaan)

Vielä korostan sitä etten ole maahanmuuttokriitikko pahimmasta päästä, vaan edelleen realisti joka tahtoisi Suomen kansan elävän niin kuten se on tottunut elämään.

Yksi asia jää minua häiritsemään, kun maahanmuutosta puhutaan.
Olen huomannut että jos ei ole täysillä vastaan tai täysillä puolesta asian suhteen, niin heti vaaditaan valitsemaan puolensa.
En tajua tätä pointtia asiassa, sillä eiköhän se kultainen keskitie olisi hallituksellekin paras ratkaisu ja tulevaisuudessa tarkemmin ottaa syyniin tuo maahanmuutto?

Luulisin sen olevan ainakin parempi vaihtoehto että otetaan ensin paremmin selville taustoista, aikomuksista, jne.
Sillä meinaan turvattaisiin maahanmuuttajalle paremmat resurssit kotiutua maahan ja hyötysuhde ei jäisi pakkaselle.

Näen asian hyvinkin siinä että elämä vapaassa Suomen maassa ilman minkäänlaista uskonnon, poliittisen, yms. tuomaa lisää olisi ihmisille parasta, niin Suomalaisille kuin maahanmuuttajalle.

Lopuksi. Jätän tämän maahanmuuttaja asian tähän, koska en koe enää tarvetta sanoa mitään muuta. Kommentoikaa toki vapaasti, jos tarve niin vaatii.

Terveisin

Mikko A. Ratia (PS)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti