maanantai 25. tammikuuta 2010

Alueellinen Vaikuttaja Koulutus

Invalidiliiton Alueellinen Vaikuttaja koulutuksen viimeinen kurssi pidettiin Nokian Edenissä viikonloppuna (23-24.1.2010).

Nyt olisi tarkoitus aloittaa ensin oman yhdistyksemme kanssa toimiminen, eli toisin sanoen saada hieman enemmän omaa yhdistystä aktiivisemmaksi.

Alueellinen vaikuttaja jo sen kertoo, että kyseessä on toimintaa yli kuntarajojen.
Elikkä, jos lukijalla on jotakin epäkohtia tiedossa (vammaisten, liikuntaesteisten osalla), niin minuun esimerkiksi voi ottaa yhteyttä, mutta pääasiallisesti kannattaa käyttää omaa yhdistystä, jos siihen on mahdollisuus asian eteenpäin viemisessä (toisaalta, jotkut yhdistykset ovat pieniä ja ei niin aktiivisia)

Tästä sen pitäisi lähteä toimimaan täydellä teholla, tosin oma elämäntilanne pidetään mielessä, sillä tämä kaikki toiminta perustuu omatahtoisuuteen ja vapaaehtoisuuteen.

Rohkeasti kumminkin kannattaa tuoda asiat esiin, sillä kunnasta et ehkä saa sitä tietoa mikä sinulle kuuluisi antaa (esim. oikeuksien suhteen)

Terveisin

Uudenmaanpiirin Vaikuttaja
Mikko A. Ratia

maanantai 18. tammikuuta 2010

Vammaisten Vertaistuki

Päätin nyt kirjoittaa eräästä tärkeästä asiasta, eli vammaisten ihmisten vertaistuesta.

Itse olen kokenut paljon vertaistuen osalta tämän 16 vuoden aikana.

Yhtenä suurena osana on ollut keskustelut ihan normi ihmisten kanssa, koskien elämääni vammautumisen jälkeen.
Nuo keskustelut ovat olleet pääosin hyviä, sillä vastapuoli on hyvin ymmärtänyt olla siinä kuulijan roolissa, eikä ole alkanut päivittelemään kuinka raskasta ja vaikeaa elämäni on ollut.

Keskusteluilla on yleensä ollut sama lopputulos, eli jos oloni on ollut tukahduttava jonkun vammaan liittyvän asian tiimoilta, niin keskustelu tutun ihmisen kanssa on tehnyt päivästäni paremman.
Eipä sen keskustelunkaan pidä liittyä väkisin vammaisuuteen ollenkaan, sillä ihan jokapäiväinen keskustelu polttavista uutisista, jne. riittää.

Suosittelen siis kokeilemaan tuota vaihtoehtoa perinteisen vertaistuen lisäksi.

Verkostoituminen on yksi erittäin hyvä vertaistuen lähde, sillä esim. Invalidiliiton, Kynnyksen, Aivovammayhdistyksen, Kehitysvammaiset Tukiliitto on näin ensialkuun paikkoja joista varmasti löytyy kanavat joiden kautta vertaustukea saa hankituksi.

Olen itse toiminut vertaistukena jonkin aikaa (2001 alkaen) ja matkan varrella on ollut monenlaisia tapauksia. Ei sentään kaikki ole ollut vammaisia ihmisiä, koska eivät pelkästään edellä mainitut ole oikeutettuja vertaistukeen / tai tarvitse sitä, koska kuka vaan meistä ihmisistä voi tulla siihen tilanteeseen että vertaistuki olisi tarpeen.

Itse en ole vastaavia kanavia käyttänyt vertaistuen antamiseen tai saamiseen, mutta kuten aikaisemmin mainitsin, on käytäntöni toinen.

Tosin, olen kiinnostunut tutustumaan noiden kanavien vertaistukeen. Eli, joku päivä kirjoittelen luultavasti lisää.

Toisena asiana: olen 16 vuotta ollut ja elänyt onnettomuuden jälkeen nk. normaaleissa olosuhteissa ja soveltanut elämääni niin että kykenen lähes kaikkeen mitä elo vaatii.

Aikaisemmin kirjoittelin tuon ”Vammaton Vammainen” tekstini jossa selvitin enempi omaa tilannettani. Mutta siitä myöhemmin.

Jatkan nyt tuosta vammaisten vertaistuesta, koska myöhemmin asiasta lisää muissa aiheissa.

”Vertaistuki perustuu samankaltaisten elämänkokemuksien ja elämänvaiheiden läpi-käyneiden ihmisten keskinäiseen tasa-arvoisuuteen, keskinäiseen solidaarisuuteen, kuulluksi ja ymmärretyksi tulemiseen sekä kohtaamiseen ja keskinäiseen tukeen”

No, tuo kuulostaa ihanteelliselta vaihtoehdolta, jos ei muutakaan kylmä arki tarjoa ja sitä se onkin. Varsinkin jos olet vertaistuen tarpeessa, niin ihminen joka empaattisesti ottaa huolesi ja murheesi vastaan, ajatellen että olen joskus kokenut samaa, saa ainakin allekirjoittaneen olon helpottumaan… ”Hei! Täällähän on ihminen joka ymmärtää puutteeni ja tarpeeni kuin peiliin katsoisin”

Tuosta lainauksesta kumminkin puuttuu eräs jumalattoman tärkeä asia: Luottamus, joka mielestäni tulisi olla ensin taattu, ennen kuin ihminen voi avautua elämästään toiselle osapuolelle.

Karvaita kokemuksia tuosta luottamuspulasta ja rehellisyydestä minullakin valitettavasti on, sillä kaikki tukemani ihmiset eivät ole olleet luottamuksen arvoisia. Se on erittäin ikävä asia, sillä kun näen heitä on asiat yhä siinä samassa solmussa, eikä sitä voi kumminkaan auttaa asiaa enempää, ennen kuin vastapuolelta tulee aloite ”Auta minua”

Listaan nyt yleisimpiä ajatuksia mitä vammautuneen päässä pyörii, joko jälkeen vammautumisen tai myöhemmin elämän varrella esiin tulevat kysymykset.
Ensinnäkin on se hyväksyntä, kuinka muut ihmiset ottavat hänet vastaan ja ottavatko ystävät hänet enää joukkoon mukaan. Huolenaiheena on myös se että miten he tulevat pärjäämään elämässä tästä eteenpäin. Parisuhteessa vammautumishetkellä olevilla on suuri kysymysmerkki se miten puoliso enää hyväksyy?

Lista jatkuisi loputtomiin, eli jokainen voi vaikka testata miten asiat sujuisi esim. miten he pärjäisivät pyörätuolissa yhden päivän, kumminkin sitä normaalirutiinia noudattaen? Siinä sitten vasta näkee mitä ne vaikeudet voivat olla.

Sitä ei monikaan tule ajatelluksi että mitä jos niin tapahtuisi? En minäkään silloin ajatellut teininä asiaa ja niin myös käy aika monelle muullekin. Elämä on kuitenkin elämistä varten, kunhan osaa pitää järjen päässä.

Tosin, onhan se totta että vammautuneelle ihmiselle kyllä se eläminen järjestetään siihen muottiin että elämä onnistuu kaikin puolin, joko itsenäisesti elävänä tai avustajan avustuksella (tosin, henkinen puoli ei aina ota tulta alleen, koska se on ihmisestä kiinni, miten ymmärrät ja hyväksyt vammasi).

Ensimmäisenä vaihtoehtona vertaistuelle on kahden ihmisen välinen keskustelu, joko puhelimen, tapaamisen tai sitten vaikka sähköpostin välityksellä.

Tuo viimeinen vaan ei ole niin kätevä muoto, että siitä saisi tarpeellisen kuvan keskustelukumppanista, joka on mielestäni tärkeä asia vuorovaikutuksessa.

Kannatan ehdottomasti tätä muotoa saada vertaistukea, sillä jos ihmiselle ketä vertaistukea hakee on vammansa ymmärtäminen / hyväksyntä prosessi kesken, niin on helpompaa puhua yhdelle ihmiselle privaatisti ja täydellä luottamuksella.

Tukiryhmä on toinen vaihtoehto vertaistuelle. En ole itse ryhmä vertaistukeen osallistunut, joten siitä en niinkään osaa antaa mielipidettäni, mutta kyllä se tuntuu hyvältä vaihtoehdolta kun ottaa huomioon että ihmisiä on ryhmässä enempi, joten tarinoita, opetuksia, jne. mahtuu enempi.

Internetin verkkoyhteisöt ovat olleet minulle viimeisen kahden vuoden aikana nk. kohtaamispaikkoja, sillä olen saanut verkkoyhteisöissä paljon apua ja autettavia. Ihmiset ovat pystyneet keskustelemaan erittäin aikuismaisesti asiasta mistä asiasta.

Tuolla verkossa lienee vain se vaara että kaikki ei sitä ”tajua” taikka hyväksy, joten turhia kyseenalaistamisia tulee kuultua. Myös nuo halveksuvat ja vammaisen ihmisarvoa alentavat kommentit ovat tuttuakin tutumpia. Niihin ei vaan pidä tarttua, koska on valttia pitää pää kylmänä ja antaa kommenttien mennä painollaan alas.

Onhan siinä tosin vinha perä että mistä voit tuntea ihmisen, jonka olet kohdannut verkossa?
Annan nyt vastauksen eräille kyseenalaistajille: Se on luottamus mikä siinä on A & O. Jos en näe ihmistä luottamuksen arvoisena, en myöskään keskustele nk. arkaluontoisista asioista heidän kanssaan.
Jatkokysymys kuuluisi, mitä jos kumminkin luottamukseni saanut ihminen ottaa ja pettää luottamukseni? Siihen ei auta muu kuin ymmärtää ja hyväksyä asia millaisena se sitten tuleekaan.

Se on valitettavan suuri totuus, mutta pitää nauttia niistä kaikista ihmisistä jotka TODELLA ansaitsevat luottamuksen!

Kumminkaan en suosittele tätä yhteisö vaihtoehtoa jos ihminen on helpolla haavoittuva (vaihtoehtoisesti pitää oman sivunsa tarkoin yksityisenä ja valitsee vain tietyt kaverit)

Täytyy kumminkin muistaa että asennevamma on tarttuvaa, vammaisuus ei! Kannattaa tarkastaa myös Facebook ryhmä asiasta kiinnostuneille.

Kumminkin… tuki mikä tuki on vammaiselle tärkeä osa elämästä.
Kaikki me olemme yksilöitä ja meitä tulee ymmärtää, auttaa, tukea. Kaikki me olemme samassa veneessä ja kenenkään ei tällä kertaa pitäisi jäädä satamaan, mutta valitettavasti se ei ole niin…

Kunnioituksella

Mikko A. Ratia

sunnuntai 17. tammikuuta 2010

JÄMÄKKYYTTÄ JA EMPATIAA HALLITUS KAIPAA!

Suomen kansalaiset ovat käyneet villiä veikkausta siitä miten meidän Suomen hallituksen kanssa käy. Ennenaikaisia eduskuntavaaleja on väläytelty aiemmin, mutta tuo ehdotus tuskin on toteutumassa.
Luottamus toisin sanoen horjuu.

Mielestäni tuo Suomen hallituksen velttous kansaa koskevissa asioissa on mennyt nyt siihen pisteeseen että kipeästi tarvittaisiin jämäkkyyttä tuonne hallituksen puoleen ettei asiat menisi liian hyssyttelyksi.
Kansanedustajilta tarvittaisiin enemmän jämäkkää otetta asioihin, muutenhan heille nauraa hevosetkin.

Jotkut yksilöt sitä jämäkkyyttä tarjoaa, mutta he ovat vain yksilöitä, valitettavasti.
Eipä siihen paljon tarvita. Onko se nyt hirveän vaikeaa pysyä sanojensa takana, vai onko se niin että viilaten ja höyläten kansaa vedätetään?
Totta kai puolueen keskeiset säännöt vaikuttavat "manipuloivasti" edustajaan ja sitä myötä ”unohtuu” vaalilupaukset.

Siis sanoista tekoihin ja sillä saataisiin korjattua moni epäkohta Suomen maassa.

Olen tutustunut nyt viimeisen kahden vuoden aikana poliitikkoihin (kuntataso & eduskunta) ja voin sanoa että ihan kiitettäviä kokemuksia ja juttutuokioita heidän kanssa on ollut ja mikä parasta; Heillä on sitä jämäkkää otetta asioihin, eikä kiertelyä, kuten liian monelta olemme tottuneet saamaan vastaukseksi, tai jo kliseinen ”En kommentoi”.

Empatia on kykyä asettaa itsensä toisen henkilön asemaan ja ymmärtää toisen tunteita. Mielestäni Suomen eduskunnasta puuttuu empatiaa, mitä tulee ainakin hallitukseen katsoen. Eipä siellä moni ajattele ja varsinkaan toimi omien tunteiden mukaisesti. Tosin, eihän kansanedustajan homma mitään tunteilua ole, sehän on ”raakaa ihmisten kyykyttämistä brutaalein elkein”.
Tämä ei päde kaikkiin kansanedustajiin, mutta valitettavan moneen kyllä sopii kuvaus ”lepsu & sydämetön”.

Empatiaa siis myös kaivataan hallituksen puolelle.

Yksi asia vielä.
Miksei ”tavalliset” ihmiset lähde mukaan politiikkaan, jos heillä on todellakin sanottavaa?

Olen keskustellut monen ihmisen kanssa joilla on todella näkemys siihen miten tässä nyt olisi paras toimia. Loppupeleissähän hallitus päättää, mutta eikö ihmiset tajua ettei noinkaan mitään tule, jos vaan itse makaa sohvalla, kun olisi tilaisuus vaikuttaa!

Moni on antanut vastauksen minulle etteivät he ole edustajatasoa, mutta mikä on se taso? Ei pidä asettaa rimaa turhan korkealle, vaan sopivalle tasolle. Vaikka eduskunnassa on korkeasti koulutettuja, tunnettuja poliitikkoja, julkkiksia, jne. niin ei se tarkoita sitä etteikö tavallisella ihmisellä olisi mahdollisuuksia päästä vaikuttamaan eduskuntaan.

Pitää löytyä vaan sitä tahtoa ja jämäkkyyttä, jottei asiat jää pöydälle makaamaan. Toiseksi empaattiset, kokeneet ihmiset olisi oiva lisä eduskunta/hallitus tasolle, sillä se antaisi varmasti uusia näkökulmia työn alla oleviin asioihin.

Siispä nyt kaikki ihmiset joilla on ajatuksia, jämäkkyyttä ja hieman empaattisuutta… lähtekää mukaan vaikuttamaan, sillä ehkä juuri sinun äänesi on se ratkaiseva ääni.

Eipä sitä tarvitse (eikä pystykään) lähteä heti eduskuntaan ehdolle, vaan ihan kuntatasolla aloittelee ja jos pelko on siitä ettei tajua asiasta mitään, niin kyllä hommaan pääsee mukaan yllättävän helposti.

Seuraavat kunnallisvaalit ovat 2012 ja niihin on vielä sen verran aikaa että ihminen oppii siinä ajassa paljon, jos vain asenne on kohdallaan.

Mutta suurta osaa ihmisiä vaivaa jo tuo nukkuvan leima, mitä äänestämiseen tulee, joten se ei ole helppo saada ihminen politiikkaan, jos ei ole kiinnostusta miten tämä Suomenmaa lepää.
Turha sitten itkeä miten huonosti menee, kun ei itse halua vaikuttaa asiaan mitenkään. Muistakaa siis käyttää sitä ääntänne!

Tuossa edustaja hommassa pitäisi ”kaikki jyvät löytyä pussista”, sillä se ei sovi heikkohermoisille, takinkääntäjille ja muuten ajattelemattomille ihmisille. Se mitä sanot, tullaan myös muistamaan ja käyttämään sinua vastaan vaadittaessa.

Tuleviin eduskuntavaaleihin on aikaa vielä tovin, mutta nyt sitä vaalityötä pitäisi alkaa tekemään, jos mielii jämäköitä ja empaattisia ihmisiä mukaan eduskuntaan. Nyt en tarkoita itseäni, sillä asetan perheeni ykköstilalle, kuten teki Paula Lehtomäki joka kieltäytyi Keskustan puheenjohtaja tittelin tavoittelusta. Arvostan hänen elettään, sanokoon kuka tahansa mitä.

Kumminkin… meitä on valitettavan moneksi ja mätiä omenoita mahtuu pyrkijöihin mukaan.
Ihmisten, äänestäjien täytyisi nyt muistaa ettei kannata törsätä äänioikeuttaan äänestämällä Aku Ankkaa (jonka vaalimenestys on taattu).

Tässä tämä. Ajatelkaa ihmiset että voitte vaikuttaa hyvinkin huomispäiväänne.

Kunnioituksella

Mikko A. Ratia (PS)

perjantai 15. tammikuuta 2010

Hazard

Viime päivät on olleet vääntöä tapaus Kaarina Hazardista

Olen keskustellut muutamien ihmisten kanssa, jotka ovat olleet kyseenalaistaneet Hazardin kirjoituksen ja siitä poikineet kunnianloukkaus syytökset. Eli, Hazardin kirjoitus on saanut sekä Halme-fanit, sekä Hazardin puolustelijat liikkeelle.

Kansan parissa on paljon ollut kuhinaa tapauksen myötä ja se minua käy eniten kummastuttamaan että onko sitten oikeudellista kirjoittaa kuolleista mollaavaan sävyyn, kun taas elävistä jos kirjoittaa kritiikkiä on heti syytteessä kunnianloukkauksesta?
Sehän kertoo karua kieltään että jo edesmenneen ihmisen haudalla saa käyttää koiraa iltakusella, mutta jos satut menemään elävän ihmisen pihamaalle pissille, niin johan rapisee.

Minun mielestäni Hazard teki aika rohkeasti ottaessaan riskin ja kirjoittamalla jutun , mutta myöhemmin hän teki omien sanojensa mukaan itsestään väärinymmärretyn? No, tottahan ihmiset ymmärtää tuon täytenä mollaamisella Tony Halmetta kohtaan, kun hän ei korostanut sitä tekstissään että näin media näkee Halmeen.
Sen sijaan hän ottaa ryöpytyksen vastaan ja selittää sitten että ”olen huono kirjoittaja”. Uskoo ken tahtoo, mutta minä ainakin haluaisin kovasti uskoa ettei Hazard ole noin julma ihminen, että hän kirjoittaa kuolleesta ihmisestä mieleenpainuvan ”muistokirjoituksen”.

Miten sitten tuommoiset kirjoittajat pääsevät lehtien palstoille? En nyt sano etteikö Hazard saisi jatkaa ”harrastustaan”, mutta oikolukua tulevaisuudessa tarvitaan.

Käy hämmästyttämään vaan ihmisten primitiivisyys kirjoituksissaan. Yleisillä palstoilla (kuten Facebook, Suomi24, jne) huomaa että aika monta sensuuritapausta olisi päivän mittaan havaittavissa, kun ihmisistä kirjoitetaan täyttä V-alkuista settiä.
Mikä sitten tähänkin on syynä?

Kuitenkin. Vielä Hazardista sen verran että kun hänen juttuaan Halmeesta ei poistettu, niin se kyseenalaistaa taas tuon sananvapauden. Kovasti sananvapaudesta on käyty keskustelua ja sitä on vaadittu saada takaisin, niin Ilta-lehti tekee tässä tapauksessa sananvapauden ”vapauttavan” ilmiön?

Elämällä on kummatkin puolensa ja media ruokkii sitä puolesta tai vastaan asennetta kertomalla sekä hyvä että huonot puolet. Tonyllä oli kummatkin puolet, mutta se on varmasti meillä kaikilla. Meistä vaan ei ole media kiinnostunut.

Tony Halmeen muistoa kunnioittaen

Mikko A. Ratia

tiistai 12. tammikuuta 2010

Tää on Lasten asia!

Säästötoimet on varmasti puhuttanut kansaa joka kunnassa ja kaupungissa.

Sain tänään kuulla, kun eräs läheisistäni soitti ja kysyi olenko kuullut Mäntsälän Kunnan uusimmasta säästökohteesta, joka koski tällä kertaa peruskouluopetusta. Asia on kuulemma vasta suunnitteilla, joten kunnanvaltuustolle / hallitukselle jää homma päätettäväksi.

Onhan siitä puhetta ollut että kunta lomauttaa työntekijöitänsä säästöjen toivossa ja jo useaan otteeseen on ollut kissa noista asioista pöydällä (kuten perhepäivähoito henkilöiden lomautus joulun alla).

En kumminkaan osannut odottaa että säästökohde osuisi peruskoulutukseen, sillä kuulemani mukaan jokainen opettaja tulisi olemaan lomautettuna 2 viikon ajan ja nuo lomautukset tietysti jaksottuisivat, siten että lomautettuna olevan opettajan luokka olisi nk. ilman valvojaa, käytännössä kaksi luokkaa yhden opettajan vastuulla.

Mitä tämä merkitsee? Siitä voimme jokainen vetää johtopäätökset, kun tiedossa on jo ettei tuo nykyinen koulusysteemi ole kovinkaan toimiva (isot luokat = Aina enempi vahdittavaa ja seulontaa, jne.)

Tässä mielestäni on lasten perusoikeus käydä koulua ja oppia uhattuna. Miksei kuntamme voi esimerkiksi ottaa muualta niitä säästöjään? Olisihan täällä varaa ottaa muualta kuin lapsilta/nuorilta?

Kuulin tässä muutama viikko sitten että kyllä kunnalla rahaa olisi että saataisiin jokaiselle apua tarvitsevalle, mutta missä sitten se raha näkyy? Ei ainakaan perusturvaan ja oikeuksiin sitä ole satsattu, eli kenen taskuun nuokin eurot menevät?

Mielenkiinnolla jään vaan odottamaan vastauksia tähän päätelmään lomauttaa opettajat.
Ja jos niin käy, niin  eikös olisi parempi sitten lomauttaa kaikki opettajat kerralla ja lapsille/nuorille antaa kahden viikon etätehtävät, joita he voisivat ihan kotoa käsin suorittaa?

Se on vaan jännä huomata miten hyvinvointi maassamme laskee ropisten. Erittäin surullista että juuri lapset joutuvat joutuu kumartamaan typeriä päätöksiä, sillä eihän lapset ole mitään laittamaan hanttiin, kun ”aikuiset” määräävät… voi, voi… taitaa olla lapsenkengissään vielä noiden aikuistenkin ajatukset.

En edes uskalla odottaa sitä seuraavaa säästökohdetta, meinaan vaan että ”vanhukset lumihankeen” menee jo niin pitkälle ettei sitä edes kehtaa ajatella… mutta näin se vaan menee.

Siispä aikuiset/vanhemmat: Älkää antako tämän tapahtua ihan tuosta vaan, ilman minkäänlaista vastaan asettelua, sillä näin ei kenenkään tule toimia!

Kertokaa ja kommentoikaa toki miten kuntien pakolliset säästötoimet vaikuttaa omassa kunnassanne / kaupungissa tähän lasten/nuorten koulunkäyntiin. Varmasti sama asia tulee esiin useammankin kerran.

Tähän on hyvä lopettaa päivän kirjoitus: Ufo Mustonen: Lastenhuoneenkapina joka kannattaa kaikkien kuunnella (linkkiä itse lauluun en löytänyt, mutta sanoitukset kertoo jo puolestaan)

PS.
Tuossa tuli eräältä Facebook kaveriltani hyvä ajatus siitä, että jos opettajat on pakko lomauttaa, niin nuo lomautukset voisivat keskittyä opettajien kesälomille. Siitä ei ainakaan perusoikeudet kärsisi. Kiitokset vaan Eino ajatuksesta
Samaisessa yhteisössä myös kävin keskustelua opettajana toimivan ihmisen kanssa ja sain arokasta lisäinformaatiota tuosta jos opettajat aiotaan lomauttaa.
Kaikki tämä summattuna yhteen saa nyt kunta keksiä ihan muualta ne säästökohteet, eikä kiusata enempää lapsia/nuoria sekä opettajia!

Terveisin

Mikko A. Ratia (PS)

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Tony Halme 1963-2010

Kunnioituksella Tony "Viikinki" Halmetta muistaen.

Lepää rauhassa.

Kunnioituksella

maanantai 4. tammikuuta 2010

Maahanmuuttajista

Tervehdys,

Aiheesta on keskustelu käynyt tiiviinä ympäri maata viime päivinä uudenvuoden aaton tapahtumien vuoksi.

Minulle maahanmuuttajat eivät ole ongelma tai sanotaanko että en tunne vihaa edellä mainittuja kohtaan.

Suomessahan ei ole vielä ongelmaksi muodostunutta maahanmuuttovirtaa. Maailmalta näkyy kuitenkin sellaisia näkymiä että tämä ongelma voi olla todennäköistä lähivuosien aikana, jos siihen ei puututa.

Kaveriyhteisö Facebookissa on ollut nk. epävirallista keskustelua maahanmuuttajista ja pakolaisista ja nyt kun olen saanut tarpeeksi ”turpaani” aiheesta niin ajattelin julkaista tämän kirjoitukseni asiasta.

Pakolaiset (henkilö, joka joutuu pelkäämään joutuvansa kotimaassaan vainotuksi rodun, uskonnon, kansalaisuuden, sosiaalisen aseman tai poliittisen mielipiteen johdosta) on paljon vaikeampi sopeuttaa Suomeen asumaan ja elämään, kuin maahanmuuttaja, joka tulee omatahtoisesti Suomeen.

Pakolaista aiheutuu usein ongelmia enempi, esimerkiksi kielimuuri, uskonto, työmoraali, jne. Nuo ongelmat pitäisi mielestäni pystyä ratkomaan jo alkuvaiheessa, sillä jos pakolaisella on Suomessa pidempi visiitti (jopa lopullinen?), niin kyllä hänen pitäisi oppia Suomenkin lakeja ja säännöksiä noudattamaan.

Mutta jos maahanmuuttaja/pakolainen omaksuu Suomen uutena kotimaanaan ja alkaa elämään täällä normaalia arkea, niin silloin mielestäni syytä ei olisi käännyttää.

Tosin, on se sopeutuminen Suomeen myös vaikeaa, sillä kielimuuri, jne. ovat välttämättömästi vastassa, ellei ole aikaisempaa kokemusta/koulutusta.

Jos kumminkin maahanmuuttajalla on selvä päämäärä/tavoite jäädä Suomeen asumaan ja elämään, niin sellaisia perheitä/yksilöitä lähtisin kyllä tukemaan sopeutumisessa.

Tuosta sopeutumisesta onkin sitten esiin nostettava elintasopakolaiset, jotka tulevat maahan nauttimaan vain hyvästä sosiaaliturvasta tai korkeammasta elintasosta.

Onko meillä sitten varaa ruokkia elintasopakolaisia, joilla ei kuitenkaan uskota olevan kansainväliseen suojeluun tarvetta?
On kuulemma, kuten niitä muitakin vähäosaisia Suomalaisia.

Maahanmuuttajien/pakolaisten kulttuuri ja uskontoerot myös puhuttavat kansaa.

Monikulttuurisuuden kyllä hyväksyn, jos se kulkee Suomen lakien mukaisesti ja siitä ei aiheudu Suomalaisille ongelmia taikka muutoksia (esim. eri kulttuurien/uskontojen juhlapyhät, jne.)

Uskonto on sitten semmoinen asia mikä on vaikea käsitellä, sillä itse evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvana en ole pakotettuna mihinkään uskontoni puolesta.

Siitä pääsemmekin ehkä suurimpaan huolenaiheeseen.

Islamin usko on maailman toiseksi suurin ja yksi maailman nopeimmin kasvavista uskonnoista.
Se ei ole pelkkä uskonto vaan myös elämäntapa.

Uskonvapautta vastaan en ole, mutta jos Suomeen leviää Islaminusko siihen pisteeseen asti että 10 vuoden päästä on muslimeja 1,000,000 maassamme, niin väkisin tullaan siihen tilanteeseen että he alkavat vaatia myös tuota uskonvapautta, joka merkitsisi myös sitä että Suomen lainsäädäntöön täytyisi tehdä korjauksia/poikkeuksia Islaminuskon mukaan (mm. Islamista luopuneiden ihmisten rankaiseminen kuolemalla, Koraani antaa miehelle islamilaisissa maissa luvan pitää yhtä aikaa neljää vaimoa, Avioliiton solmimisikä, jne.).

Kuten koraanissa on kirjoitettu on miehen jatkettava sukuaan, jolloin kaikista lapsista tulisi muslimeja, niin uhkakuva tuosta miljoonasta muslimista vaatimassa koraanin määräämiä lakeja voisi hyvinkin toteutua!

Ajatelkaa nyt jos tuollainen laki tulisi voimaan, joka sallisi edellä mainitut?

Mäntsälän kunnan foorumilla aikaisemmin vuoden 2009 puolella toivottelin maahanmuuttajat tervetulleeksi kuntaamme, kun aihe maahanmuuttajista tuli esille.

Siitä asiasta tulikin farssinomainen ja sain kuulla siitä pientä naljailua, kun olin keskustellut pelkällä maahanmuuttaja nimikkeellä ja jättänyt siis pakolaiset ulos aiheesta.

Onhan Suomi aikanaan allekirjoittanut Geneven pakolaissopimuksen, joten en ajatellut siinä Kiintiöpakolaisia.

Joten korjataan tuo kirjoitus ja toivotan tervetulleiksi rehellistä työtätekevät maahanmuuttajat, joita tässä kunnassa olen tottunut näkemään.

Ongelmat usein jätetään sikseen ja jatketaan sitä väittämistä, ainakin mitä olen kokenut maahanmuuttajien puolustajilta.

Olisiko näidenkin ihmisten aika herätä siihen todellisuuden kuvaan mikä meitä ehkä odottaa, jos jatkamme löyhää maahanmuuttopolitiikkaa?

Silti. Kun otamme ongelmat käsittelyyn ja nostamme ne pöydälle, niin toisinajattelijoilla on selvä vastaus siihenkin ja se kuuluu ”Onhan meilläkin”.

Niin, onhan meilläkin ongelmamme. On rikolliset, työttömät, vammaiset, vanhukset, alkoholistit ja muut sosiaalitapaukset.

Eikö meidän tulisi kumminkin hoitaa ensin omat ongelmamme, kuin ottaa lisää mahdollisia ongelmia?

Rikollisuus nostaa liian usein päätänsä maahanmuuttajien keskuudessa. Se on ongelma myös siinä missä Suomalaisten omat ongelmat.

Lisäksi tuosta edellisestä voi käydä ihan jokainen oman ajatustyönsä, että mitäs sitten jos sopeutumaton maahanmuuttaja/pakolainen sattuu vahingoittamaan sinun läheistä tai ryöstämällä sinut pankkiautomaatilla?
Näin kyllä Suomenkin juntit voi tehdä, mutta edelleen kysymys kuuluu että pitääkö meidän ottaa lisää riskejä, joka lisää vain rasismin määrää?

Lähdettävä olisi kuitenkin siitä että Suomen hallituksessa tehtäisiin hieman enemmän töitä tämän asian eteen, kun se nyt on ollut vain (muka) epätietoisuutta ja voivotteluja.

Haluaako hallitus todella tehdä tästä Suomenmaasta kulttuuripommin, kun katsoo edellä mainittuja asioita? (ei millään kulttuuria vastaan)

Vielä korostan sitä etten ole maahanmuuttokriitikko pahimmasta päästä, vaan edelleen realisti joka tahtoisi Suomen kansan elävän niin kuten se on tottunut elämään.

Yksi asia jää minua häiritsemään, kun maahanmuutosta puhutaan.
Olen huomannut että jos ei ole täysillä vastaan tai täysillä puolesta asian suhteen, niin heti vaaditaan valitsemaan puolensa.
En tajua tätä pointtia asiassa, sillä eiköhän se kultainen keskitie olisi hallituksellekin paras ratkaisu ja tulevaisuudessa tarkemmin ottaa syyniin tuo maahanmuutto?

Luulisin sen olevan ainakin parempi vaihtoehto että otetaan ensin paremmin selville taustoista, aikomuksista, jne.
Sillä meinaan turvattaisiin maahanmuuttajalle paremmat resurssit kotiutua maahan ja hyötysuhde ei jäisi pakkaselle.

Näen asian hyvinkin siinä että elämä vapaassa Suomen maassa ilman minkäänlaista uskonnon, poliittisen, yms. tuomaa lisää olisi ihmisille parasta, niin Suomalaisille kuin maahanmuuttajalle.

Lopuksi. Jätän tämän maahanmuuttaja asian tähän, koska en koe enää tarvetta sanoa mitään muuta. Kommentoikaa toki vapaasti, jos tarve niin vaatii.

Terveisin

Mikko A. Ratia (PS)

perjantai 1. tammikuuta 2010

Uusivuosi - Uudet Kujeet

Tervehdys,

Vuosi 2010 on startannut.
Viime vuoden loppu sai taas ajattelemaan erinäisiä arvoja elämässä ja varsinkin sitä miten huonosti ihmiset voivat kotimaassamme.

Espoon Sello Kauppakeskuksen verityöt veti fiilistä hieman varjoisampaan puoleen, kuten varmasti suurta osaa ihmisistä.
Suruvalitteluni ja osanottoni uhrien omaisille.

En lähde spekuloimaan omia ajatuksiani tuosta verityöstä sen enempi, muuten kuin sen verran että nyt pitäisi Suomen hallituksen tehdä jotakin, ennen kuin tämmöisiä tulee lisää. En toki tiedä tuon Ibrahim Shkupollin mielenterveydestä, mutta jos suoraan sanon niin ei kyllä ole kaikki ihan kunnossa jos tuollaisen raakuuden kykenee tekemään.

Tästä päästään mielenterveysongelmiin, mitä usein ilmenee veritekojen tekijällä. Mielenterveys (MT) ei ole todellakaan leikin asia, saati sitten säästöjen. Mutta silti kuulee vähänväliä juttuja jossa MT-kuntoutujia ajetaan väkisinkin avohoitoon, kun paikat ovat täynnä ja hoitajia liian vähän, jne.

Jos MT-kuntoutuja, jolla on pahoja psyykkisiä ongelmia lasketaan säästöjen toimesta avohoitoon ja jotakin meneekin vikaan, ei ole jälki yleensä ainakaan ruusuisista.

Siis nyt on tartuttava tuumasta toimeen ja järjestettävä asiat niin että kaikki MT-kuntoutujat saavat sen hoidon mikä heille on määräytynyt jo perusturvassa! Ei siitäkään tule mitään että perheet saavat pelätä läheisensä puolesta että jotakin tuon Espoon veriteon kaltaista tapahtuu. Eikä sekään ole oikein että siinä säästöillä muidenkin ihmisten turvallisuus kärsii, jos ihminen on päättänyt viedä enempi mukanaan kuin vain itsensä.

Kaikki lähtee perusturvasta, joka meille Suomalaisille luulisi olevan kunnossa, mutta valitettavasti se on harhaa uskoa niin.

Kirjoitan lisää tuosta mielenterveydestä myöhemmin, kunhan olen tutkinut aihetta paremmin ja on hieman parempi aika kirjoittaa.

Kerään tässä vuodenmittaan aiheita joita käsittelen blokissani. Lähinnä pienemmän ihmisen puolesta tässä koitetaan mennä, unohtamatta silti muitakaan.

Tammikuu näyttää kiireiseltä, ainakin Alueellinen Vaikuttaja - Iskujoukko! Koulutuksen viimeinen jakso on tiedossa kolmannella viikolla ja se on varsin mielenkiintoinen, kun minulla on ajatuksia, tai lähinnä ehdotuksia miten hommaa voisi kokeilla käytännössä toimivan.

Edelleen… minulle saa laittaa postia: mikko.ratia@pp.inet.fi ja ottaa kantaa kirjoituksiini (jos et viitsi blogiin lisätä kommenttia)

Lähitulevaisuudessa aion kirjoittaa polttavista aiheista, mutta niistä myöhemmin lisää, kun tällä hetkellä kumminkin tärkeysjärjestyksessä ykkösenä on perhe.

Toivotan siis parempaa vuotta 2010 kaikille tasavertaisesti ja muistakaa välittää läheisistänne!

Terveisin

Mikko A. Ratia

Prologi

Nyt tässä on ”harjoiteltu” blogin väsäämistä nyt tarpeeksi. Hyviä, sekä huonoja tuntoja on tekstini aiheuttanut.

Tunnustan nyt ettei asiat ole pysyneet asioina, vaan olen liikaa tuonut arkielämäni vaikeuksia julkiseen blogiini, vaikka nuo asiat eivät todellakaan kuulu sinne!

Siis nöyrä tunnustus ja anteeksi että olen kuulostanut liian narsistilta teksteissäni.

Kirjoitan tähän esinäytökseen nyt hieman minusta, mutta sitten nämä tekstit saavat käsitellä ihan muita asioita (tietysti jos minulla on asiasta josta kirjoitan omakohtaista kokemusta, niin tuon sen tietysti esiin)

Siispä asiaan

Olen Mikko Antero Ratia. Syntynyt 13.11.1976 Hyvinkään Aluesairaalassa.

Asunut olen jo liiankin monessa paikassa. Mattilan kylästä (Mäntsälän kunta) lähtöisin olen ja vuoden 1986 jälkeen olen asunut Mäntsälän keskustassa aina vuoteen 2001 jolloin muutimme kihlattuni kanssa Kellokoskelle, jossa vietimme 6 vuotta, kunnes Huhtikuussa 2007 muutimme takaisin Mäntsälään.

Perheellinen olen. Perheeseen kuuluu 5-vuotias tytär Saga Pauliina ja vaimoni Paula.

Lokakuun 9. päivä vuonna 1993 olin auto-onnettomuudessa, jossa loukkaannuin sen verran vakavasti että silloinen peruskoulu jäi kesken ja elämä oli aloitettava uudelta pohjalta.

Olen siis työkyvyttömyyseläkkeellä ja ”työtehtäviini” kuuluu pitää huolta tyttärestäni päivittäin. Eli, koti-isän roolia koitan parhaani mukaan työstää.

Tosin, ei minun aika todellakaan täyty pelkästään lastenhoidosta, sillä olen järjestöhommissa mukana.

Paikallisosasto Mäntsälän Perussuomalaiset RY perustettiin 7.9.2008 ja minä tulin valituksi paikallisyhdistyksen hallitukseen.

Meillä oli 20.12.2009 Syyskokous missä sain muutaman lisäpestin, eli nk. puuhamiehen hommat kuuluisi nyt mukaan kuvioihin.

Lisäksi toimin Mäntsälän Perusturvalautakunnan varajäsenenä.

Olen myös mukana Invalidiliiton järjestämässä Alueellinen Vaikuttaja - Iskujoukko! koulutuksessa, jonka tarkoituksena on tehdä mukana olevista ihmisistä nk. asianajajia vammaisille ihmisille.
Tarkemmin varmasti kirjoitan tuosta vaikuttaja roolista, kunhan tässä viimeinen koulutusjakso on käyty Tammikuun 2010 lopulla.

Olen myös Mäntsälän Invalidit RY:n hallituksessa vuoden 2010 alusta lähtien.

Harrastuksistani voisin mainita sen verran että musiikki, lukeminen, kirjoittaminen ja sosiaaliset verkostot on tärkeimmät.

Perheeni ja ystäväni sanoisivat että olen luonteenpiirteiltäni sosiaalinen, oikeudenmukainen, temperamenttinen ja herkkä noin muutamat mainitakseni.

Kunnioituksella,

Mikko A. Ratia